Lääkärireissun jälkeiset yöt muuten nukuttiin Amorin kanssa patjalla, lattialla, peiton alla, herraparta kun paleli nukutuksen jäljiltä kovasti enkä halunnut jättää sitä yksin lattiatasolle koisimaan. Suuongelmat päättyi toivottavasti tähän, suu ainakin näyttää hyvältä, ei haise miltään ja koira on muutenkin normaali iloinen itsensä. En kadu lopputulosta. :) Suukuva on sitten viikon vanha, tuo kohta on parantunut paljon siistimmäksi ja tasaisemmaksi.
perjantai 2. syyskuuta 2011
Sinun kanssasi on minun maailmani valmis
Amor voi erittäin hyvin, suu on parantunut (vain pieni painauma otettujen ylähampaiden kohdalla muistuttaa) ja tassu on kunnossa. Otin siteen pois tassusta jo reilu viikko sitten, kauluria pidin sillä torstain ja perjantain koulupäivien ajan. Sen jälkeen tötteröä ei ole käytetty - eikä olisi tarvinut varmaan silloinkaan, mutta pelasin mielumin varman päälle. Amor on antanut tikkien olla, ei ole yrittänytkään jyrsiä tai raapia tai mitään. Pari kertaa nuolaissut ulkoilun jälkeen, nyt ei tietenkään senkään vertaa. Ollaan revitelty pihalla ihan normaalisti ja leluja Amor alkoi kantamaan kasoihin (Amorin tapa kertoa että nyt on lelujen kirputushetki alkamassa) jo silloin perjantaina, kahden päivän kuluttua leikkauksesta. Tikeistä sanottiin, että mikäli ne ei ole kadonneet kahdessa viikossa niin otan sitten itse ne pois, mutta niiden pitäisi olla omatoimisesti katoavia.
Lääkärireissun jälkeiset yöt muuten nukuttiin Amorin kanssa patjalla, lattialla, peiton alla, herraparta kun paleli nukutuksen jäljiltä kovasti enkä halunnut jättää sitä yksin lattiatasolle koisimaan. Suuongelmat päättyi toivottavasti tähän, suu ainakin näyttää hyvältä, ei haise miltään ja koira on muutenkin normaali iloinen itsensä. En kadu lopputulosta. :) Suukuva on sitten viikon vanha, tuo kohta on parantunut paljon siistimmäksi ja tasaisemmaksi.
Lääkärireissun jälkeiset yöt muuten nukuttiin Amorin kanssa patjalla, lattialla, peiton alla, herraparta kun paleli nukutuksen jäljiltä kovasti enkä halunnut jättää sitä yksin lattiatasolle koisimaan. Suuongelmat päättyi toivottavasti tähän, suu ainakin näyttää hyvältä, ei haise miltään ja koira on muutenkin normaali iloinen itsensä. En kadu lopputulosta. :) Suukuva on sitten viikon vanha, tuo kohta on parantunut paljon siistimmäksi ja tasaisemmaksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Tykkään Ampun roskasäkkikengästä sekä pinkistä taluttimesta! Hymynsä on vastustamaton myöskin. Paljon uskottavampi kun Tarsalla, jonka yleensä ulkona roikkuva kieli peittää sen yhden edestä alhaalta puuttuvan nolon pikkuhampaan. (AAARG tappelin tämän viimeisen virkkeen lauserakenteen kanssa varmaan kymmenen minuuttia ja nyt luovutan, toivottavasti tulin ymmärretyksi!!)
Kakkapussi oli just sopiva tassusuojaksi :) Viimeinen lause täysin ymmärretty!
Lähetä kommentti