lauantai 15. tammikuuta 2011

Festina lente


Amorille on nyt ell-aika varattu, tuttu eläinlääkäri oli hankkinut Amorille erikoismömmöt - eli sen version Duramunesta joka ei ennenkään aiheuttanut ongelmia. Huippu juttu! Nainen, joka soittaessani vastasi puhelimeen oli myös todella mukava, kyseli mihin aikaan mulla on lukiolta hyppytunnit jos oltaisiin silloin päästy käymään. Harmi että heillä oli useampana aamuna leikkaukseen varattu aamupäiväksi pidempiä aikoja, päädyttiin lopulta varaamaan aika torstaille 27pvä, puoli neljäksi iltapäivälle.

Eilen lähetin myös tutulle koirahierojalle sähköpostia ja kyselin voitaisko Amorin kanssa joskus tulla käymään. Amor ei ole koskaan ennen käynyt hierottavana, ja haluaisin tietää jos hieroja löytää siitä jotain ongelmakohtia joiden kunnossa pitämiseen voin itse vaikuttaa.

Eilen illalla nypin Amoria taas enemmän, olen viikottain nyppinyt pisimmät karvat pois, mutta silti sille oli toiselle kyljelle päässyt kasvamaan semmonen kamala karvalaatta joka tursotti - ja se sitten lähti eilen. Tätä kirjoittaessani Amor nukkuu kerällä sängyssäni, viimeyönä oli muuten kylmä jopa sisällä(!) ja Amor nukkui koko yön peiton alla vieressäni. Kun heräsin aamupäivällä, niin ulkona oli noin -27°C! Eipä voinut pyytää koiraa pysymään kauaa paikoillaan kuvatessa..

5 kommenttia:

Meeri Suhonen kirjoitti...

Lisäsin bloginne meidän blogin linkkeihin, ei kai haittaa? :)

T. Meeri ja käppänäneiti Riina

Josefiina kirjoitti...

Hei, ei tietenkään! :) Mekin laitetaan teidän linkki listalle

Minä kirjoitti...

Minä käytin Nelliä syyskuussa hierojalla, ja voin kyllä suositella. Nelliltä löytyi kaksi jumia ja neiti oli paljon iloisempi, kun lähdettiin kotiin hierojan luota. Ja saimme ohjeita miten voidaan esim. treenien jälkeen hieroa ja venytellä likkaa! :) Olen myös ostanut kirjan, "Koiran lihashuolto", aiheesta, jossa on hyviä vinkkejä.

Sarianne kirjoitti...

Lellullekin pitää aina tilata omat mömmöt, kun mennään rokotuksille. Se sai pentuna ihan hullun allergiareaktion rabiesrokotteesta!

Josefiina kirjoitti...

Hieroja oli tosiaan vastannut sähköpostiini ja kohta varmaankin sovitaan hieromisajasta. Innolla odotan, jotenkin jännittävää :D. Ja hieroja oli myös vastannut kyselyyni, että voi tietysti kertoa huomaamistaan ongelmakohdista ja neuvoa minua auttamaan Amoria niiden kunnossa pitämiseksi. Tuota kirjaa olen kirjakaupassa salaa lueskellutkin ja ajatellut että joskus haen sen kirjastosta luettavaksi. :)