Tänään on ollut upea kevätpäivä. Pihalta on lumet sulanu ja aurinko on paistanut. Terassilla oli parhaimmillaan 15 astetta lämmintä - ja lämpimältä se todella tuntui niiden pakkasten jälkeen! :) Kokosin kompostikehikoista koirille aitauksen, se oli tuulelta suojassa mutta aurinko paistoi kohti, koirille ei tietenkään tullut liian kuuma, mutta lämpimästä säästä näytti nauttivan erityisesti pikkuinen Mäkärä, se kun hakee sisätiloissakin aina aurinkoiset kohdat ja istuu niissä silmät kiinni..
Omistajalle on tullut pieni pieni innostus agilityyn jälleen, tänään otin Amorilla yhtä hyppyä pari kertaa (tosin vaan kuvatakseni). Mitään esteen tapaisiahan Amor ei oo nähnyt kohta puoleen vuoteen (syksyn jälkeen), ja kyllähän se vähän ihmettelevältä näytti kun hyppy-kehotus tuli. Iloisen näköisenä se silti esteen ylitti.
Kävin myös katsomassa yorkin pentuja perjantaina, onnekseni en kertaakaan kuvatessa ja silitellessä saanut sellaista olotilaa että "Tässä on tuleva koirani!". Pentukuume ehkä paheni, muttei tuntuvasti. Amorin kanssa riittää tekemistä ja nyt kun ollaan pitkästä aikaa opeteltu temppuja (virtsakivi-diagnoosi hankaloitti ruokavalion vuoksi) erikoisruokanappulapalkalla, on kasvanut opettamisenhalu. Mäkäränkin kanssa ollaan naksuteltu - ennen pikkukoira säikähti naksuttimen ääntä, nykyään se häntä heiluen tekee temppuja naksuttimen kanssa! :)
2 kommenttia:
Ihan älyttömän upeita noi kuvat taas.. Onhan ne pupsit ihan ihania.. Onneksi mulla on hyvä suu olla vielä edes kattomatta, Varga vielä ihan liian nuori.. :D
Miten tuommosesta ihanasta yorkkivaavista eí voi tulla pentukuumeeseen?! ;-)
Lähetä kommentti