Luulen vähän, ettei me Amorin kanssa jatketa enää agilitytreenejä. Mulla on aikaa muutenkin tällähetkellä ihan liian vähän, lukio on yllättävän raskas läksyineen ja koulumatkat pidentää päivää parilla tunnilla - normaali lukiopäivä venyy yhdeksään tuntiin ja siihen vielä se läksyihin kuluva aika..
Amor jäänee nyt varhaiseläkkeelle agilitystä, ellen sitten keksi joskus vielä tilata lisenssiä ja palata ohjattuihin treeneihin. En usko kuitenkaan että me virallisesti ikinä kisattaisikaan, mulla ei hermot kestä kun stressaan liikaa jo ajatuksesta. En pidä paluuta ihan mahdottomana ajatuksena, jos Amor ei koe yht'äkkistä vanhenemista. Tämän vuoden aikana meitä ei kuitenkaan varmasti treeneissä näy."
Pistin meidän kouluttajalle FBn kautta äsken pidemmin viestiä menemään. Joo, tavallaan helpottava päätös, tavallaan hiton kamala. Olo on jo valmiiksi katkera. Ehkä meidän agilityt oli sitten tässä, ehkä ei. Päätökseen vaikutti moni asia. Mutta elämä jatkuu, jatketaan lenkkeilyä ja temppujen opettelua ynnämuuta mukavaa kotikoiran arkeen sopivaa ☺. Jos ei tästä ihan loppua tulekkaan, niin useamman kuukauden tauko taatusti. Oletettavasti me ei ohjattuun ryhmään palata enää, mutta eihän sitä koskaan tiedä tulevaisuudesta.
Blogin lukijoille tämä tuli varmaan aika yllätyksenä, mutta netin ulkopuolella tätä vaihtoehtoa on ajateltu jo pidempään. Katsellaan vähän että miten tämä elämä kuljettaa meitä, nyt vaan asiat johti tähän.
5 kommenttia:
Moi! Kiitos oikein paljon mukavasta palautteesta tuonne meidän kotisivujen puolelle! :)
Teidän uutukainen kuosi on myös tosi upea, olenkin käynyt vähän väliä kyttäilemässä, milloin avautuvat.
Toivottavasti näemme kuvagalleriankin pian, ihania kuvia teidän blogissakin, Amor on niin suloinen ja ilmeikäs. :)
Harmi, että joudutte jättämään agilityn, tuo harrastus vie kyllä niin mukanaan!
Voi että! Ratkaisu oli kuitenkin varmasti oikea ja Amor on taatusti tyytyväinen "pelkkään" temppuiluun ja lenkkeilyynkin. Sairaseläkeläinen Mörkö ainakin nauttii oloneuvoksen virastaan täysin rinnoin ;)
Mulla oli Elviksen kanssa lopettaessa aika katkera fiilis. Nyt lopettamisesta taitanee tulla keväällä kaksi vuotta täyteen ja ei se enää kaiherra. Alunperinkin se olin minä, kun murehti agilityn jättämistä, ei Elvis. Se on ollut vallan tyytyväinen rooliinsa kotikoirana. :) Meilläkin ajanpuute oli yksi syy harrastuksesta luopumiseen, mutta oli siinä paljon muutakin Elviksestä lähtöisin olevaa.
Kyllä se siitä! Sitäpaitsi opiskelut menee kaiken muun edelle loppujen lopuksi. Se on tulevaisuutta varten, toisin kuin agility, jota ehtii kyllä tämän elämän aikana treenaamaan vielä vaikka ja kuinka!
Kiitos mukavista sanoista, ajattelin kirjoittaessa että tuleekohan kiviä niskaan, pidetäänkö minua nyt ihan surkeana ihmisenä..
Tavallaan on vähän helpottava olo, ei tarvi enää tulla surullisena kotiin kun ei vaan muista ratoja, eikä stressata lukio vs. agility. Toki tästä sitten tulee puuttumaan myös ne suunnattomat onnistumisentunteet ja kaikki.
Mutta.. elämä on valintoja. Ja tää meni nyt näin tälläkertaa.
Äh, ei agilityn lopettaminen tee ihmisestä yhtään sen surkeampaa ;)
Varmasti harmittaa alkuun, mutta ihan taatusti jossain vaiheessa tunne muuttuu helpottuneeksi ja huomaat, että päätös oli aivan oikea! Samat tunteet kävin läpi Elviksen kanssa ja kyllähän se pitkään oli kova paikka (minulle) jättää niin nuori koira eläkkeelle. Pari kertaa ollaan radalla käyty ja ei Elvis erityisemmin enää syty lajille. Siltä puuttuu se vauhti ja into, jotka oli ennen. Toisaalta, aktiivisinakin treenikausina kävi säännöllisesti niin, että Elvis ei vaan enää toiminut.
Lähetä kommentti