torstai 28. joulukuuta 2006
Jouluterveiset
Sain lahjaksi ainakin puruluun, keksejä, pallon ja sille semmosen singon.. Kohta tulee uusivuosi ja minun synttärit. Minua on pidetty enemmän snautserin näköisenä eli on trimmailtu ja laitettu. Tähdätään ensivuodeksi ehkä johonkin näytelmään, mutta sille se nyt on ihan sama. Ulkoillessamme joudun pimeyden vuoksi pitämään sellaista noloa punaista vilkkuvalo-pankaa kaulassani. Kaikki ihmiset kyllä kehuu sitä miten minä näyn hyvin ja kauas.
Tämän 'Tiuhtin' nimeksi tuli sitten kuitenkin Sylvi, kun ei sitä Tiuhtiksi osattu sanoa. Olen saanu paljon kehuja ja rapsutuksia kun olen toistaiseksi ainoa joka jaksaa Sylpen kanssa leikkiä. Sillä kun on niin pienet ja terävät hampaat joilla se tykkää pureskella kaikkea. Minun ennen-niin-komea-ja-tuuhea parta on karsiutunut lähes puoleen kun Sylvi leikkii sillä.
perjantai 15. joulukuuta 2006
Joulun odotusta
Ulkona sataa lunta, maa on valkoinen ja kotona on nyt neljä koiraa (Amor, Urho, Mäkärä ja Tiuhti). Käytiin eilen siskon kanssa hakemassa yorkin pentu, työnimeltään paremman puutteessa Tiuhti. Nimestä ei olla vielä aivan varmoja.. Suloinen pentu on joka tapauksessa. Amor on muuten oppinut nopeasti agilityä, tältä vuodelta kurssi on ohi mutta ensivuonna jatketaan jatkokurssille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)