Juokse kovempaa, väsyttää mut hidastaa et saa..

Nyt mennään ihan hurjana. Ilmoitin Reskon taas rt-kisoihin! Tällä kertaa tuleva kisapaikka on ahdas ja vieras halli, joten jos suoritus menee penkin alle niin ainakin mulla on tosi hyvä (teko)syy sille. Hehheh. Tavoitteet on nousseet siitä RTK1sta ainakin RTK2seen, ellei pidemmällekkin. Näin sanottuani otetaan varmaan seuraavista kisoista joku dramaattinen hylky :-D Mutta jos se menee niin, niin sitten menee. Minun on pakko opetella hölläämään, monen muunkin asian suhteen kuin vain kisatilanteet koiraurheilussa.. Elämä opettaa kyllä.

Me käytiin viimeviikolla muuten niissä makkarajuoksuissa. Reskoa ei paljoo kiinnostanut, mutta Kake oli tosissaan! Reskon nopeus 80 metrin matkalla noin 34km/h ja Kaskon 32km/h, aika lujaa siis molemmat pinkoivat. 

Neljän päivän päästä me startataan Norjaan. Tässä on siis monta rautaa tulessa, niin sanoakseni :) Ensin viikko Norjassa ja Norjan näyttelyt, sitten paluu Ouluun ja seuraavana viikonloppuna rallytokokisat. Sen jälkeen viikon päästä kerätään taas kamat kasaan ja lähdetään syyslomaa viettämään Ylläkselle (töihin). Aina pitää olla jotain mitä odottaa! Eilen käytiin muuten ottamassa ensimmäinen erä ekinokokkoosilääkityksiä, jotta päästään Ruotsin kautta ajelemaan sinne Norjaan. Jänskää!

Kauan eläköön kaunis kaaos

Kerrankin meillä on paljon kerrottavaa!

Kaskon toiset agilitytreenit menivät yhtä hyvin kuin ensimmäisetkin; uutuutena otettiin keppejä, mutkaputkea ja valssailtiin vähän. Kääpiöltä sujuu kaikki, paremmin kuin ohjaajaltaan :D. Kasko on niin luotettava ja helppo, mutkaton kaveri. Motivaatio ja tavoitteet ovat edelleen korkealla! Ostin myös ne uudet kengät ihan agilitya silmälläpitäen, kaupasta lähti mukaan Salomonin S-lab speedcrossit. Sovittelin useampaakin mallia jalkaani, mutta tämä erottui muista välittömästi. Kuin minua varten tehty!

Me ollaan kuluneella viikolla treffattu myös tosi paljon koirakavereita. Parhaiten samalla aaltopituudella snautserien kanssa on kaverini Lysti-staffi ja toisen kaverin käppänän pentu Väinö! Väinö on meillä itseasiassa tätä kirjoittaessani päivähoidossa, kun mammansa käy Ikeassa. Kumma kyllä pahimmalta pentukuumeelta olen säästynyt - uskon, että eniten tähän vaikuttaa se että mulla on jo käsissäni kaksi toiveeni täyttävää nuorta koiraa joiden kanssa on ilo elää ja harrastaa. Kolmannelle ei ole siis tarvetta. :)

Tämän viikon kuitenkin kruunasi eiliset rallytokokisat Reskon kanssa. Me ei olla treenattu huhtikuun jälkeen kuin pari kertaa, pääasiassa vaan yksittäisiä liikkeitä. Kun kaverini Jonna oli meillä käymässä, niin taidettiin tehdä jotain neljän kyltin "rataa" jossa Resko esitteli ihan omia kuvioitaan (täyskäännöksen jälkeen koira ilmestyikin seuraamaan jalkojeni väliin jne..). Tällä olemattomalla treenimäärällä lähdettiin kisoihin siis aika nöyrinä, vatsa kipeänä jännityksestä. Koitin toitottaa itselleni, että en voi odottaa ihmeitä kun ei olla treenattu ja koko häiriönsieto on taas aivan oma lukunsa snautserin kanssa (vrt. Kaskoon joka juoksentelee irti agilitytreeneissä ilman huolen häivää - Reskoa ei tulisi mieleenkään päästää irti samassa tilanteessa ja tilassa). Meillä oli ihana kannustusjoukko kentän laidalla; minun siskoni ja myös poikaystäväni äitinsä kanssa. 

Me kisattiin vain B-kisassa (tuomarina Tytti Lintenhofer) ja meidän startti oli ihan illan viimeisiä. Reskoa ennen näin miten radalla korkeammissa luokissa kisaavat koirat lähtivät haihattelemaan kesken kaiken ja nuuskuttelivat lattiaa kovasti. Jännitys kasvoi. Jos nuo tekevät tuollaista, niin ihan taatusti Reskokin! Tällä kertaa muistin kuitenkin hengittää jo ehkä neljännellä kyltillä, enkä hiihtänyt menemään puolta rataa ihan kooman rajamailla niin etten muistaisi jälkikäteen mitä on tapahtunut. Resko toimi tosi kivasti, en kertakaikkiaan keksi siitä mitään pahaa sanottavaa. Kerran meillä käännöksessä rintamasuunta vähän hajosi (Rekku ei muistanut enää miten sitä takapäätä käytetään, sitä pitäisi varmaan treenata) ja loppusuoralla Resko kävi nuuhkaisemassa kylttiä ja minulla kiristyi hihna kun pyysin sen pois kyltiltä. Näitä lukuunottamatta rata oli täydellinen ja tällä meidän treenimäärällä voin käsi sydämellä sanoa, että se oli parasta mitä Reskosta tällä pohjalla irtoaa. Tuloksena siis ALOHYV 97/100p ja meidän pisteillä me sijoituttiin lopulta toiseksi! Tuomarin kommentti: "Osaava koira, jolla ihana kontakti. Miellyttävä ohjaus."

RT-koe Torniossa 16.09.2017, tuomarina Tytti Lintenhofer

Wanhan Purolan Wallstreet ALOHYV 97/100p & 2. !!

videon kuvasi Aleksi B.

Ps. Tein myös pienen päivityksen kuvauskaluston suhteen; Sigman tele vaihtui Canonin 70-200/2.8L USM -putkeen. Toistaiseksi olen ollut vain aivan haltioissani kuvanlaadusta, piirrosta, tarkkuudesta, bokehista.. Ah. Materialismionnea parhaimmillaan! Pps. Onnea on koirahieroja-anoppi! Kasko ja Resko hierottiin molemmat päästä varpaisiin viikonloppuna. Reskossa ei kummempaa jumia, Kasko oikealta puolen jumissa (selitys löytyy keskiviikkoisesta hiekkakuoppareissusta kun kaverin rhodesiankoira runttasi Kaskon kenttään tosi tylysti.. niin tylysti, että tiedetään olla kokeilematta vapaana ulkoilua tällä kombolla toista kertaa..). 

Agilityn alkeiskurssi, osa 1

Seuraavaksi lyhyt kooste viime maanantaista. Kaikki alkoi koirien venyttelyllä, josta Kakkis jo tykkäsi. Minua jännitti. Ryhmäämme kuuluu seitsemän muuta koirakkoa ja vetäjiä on kaksi. Piti valita oma este, me valitsimme hypyn kentän reunalta. Harjoiteltiin koiran jättämistä odottamaan ja tavoitteena olikin, että koira jää "lähtöön" kun ohjaaja poistuu esteen toiselle puolelle. Koska Kakkiksessa tiettävästi asuu pieni pala edesmenneen Amor-papan sielua, se tiesi mistä on kyse ja istua pönötti esteen takana vaikka otin juoksupyrähdyksiä, pompin kuin heikkopäinen eteen ja taakse ja sivulle ja heiluttelin käsiäni naurettavalta näyttäen esteen toisella puolella. Kerran käppänällä nousi pylly maasta, mutta yhdellä lisäpyynnöllä se myös laskeutui takaisin tekonurmimattoon. Aika hieno alku siis. Ja koska pienestä pitää olla onnellinen, haluan korostaa sitä että tämä snautserin varjossa takapihalla kasvanut kääpiö oli irti hihnasta tämän ajan, siis vain yhden hepulikohtauksen päässä villikoirasta joka lähtee esittelemään itseään myös muille ryhmäläisille (mutta koska Kasko on Kasko, näin ei ole käynyt). Muutama irtokoira-episodi ensimmäisellä tunnilla toki koettiin, eikös se melkein kuulu asiaan? Ensin sk. collieuros otti ja lähti sekoittamaan pakkaa tosi näyttävästi ja äänekkäästi kun harjoiteltiin koiran jättämistä (huom. Kasko istui koko tämän ajan oman esteensä takana ja kommentoi koko härdelliä vain puoliääneen töhähtäen, ei edes aikonut liittyä villikoiralaumaan kentän keskelle - olin ehkä hiukan ylpeä mamma) ja sitten koikkerin pentu sai kahdesti riemuhepulin ja viiletti ympäriinsä hihna perässään ja pää viidentenä jalkana esteiden ja koirien joukossa.

Tämän jälkeen otettiinkin esiin pitkä suora putki. Yksitellen vetäjän kanssa sitten tutustuttiin siihen. Kaskon ensireaktio oli varovainen kurkistus putkeen ja heti perään kurkistus putken ohi kaukaisuuteen "miksi juosta putkeen, jos voin juosta putken vierestä?". Lupaavaa. Sanoinkin, että hän ei ole koskaan käynyt putkessa, nähtäväksi jää että onko hän käynyt siellä tämänkään tunnin jälkeen. Huoleni osoittautui kuitenkin seuraavassa vaiheessa turhaksi, kun vetäjä piti Kakkista kiinni putken toisessa päässä ja minä kipitin putken toiseen päähän ja sieltä kääpiötä huhuilemaan. Fiuh. Sinne sukelsi. Jes!

Muutaman toiston jälkeen Kasko osasi hakeutua putkeen jo vähän kauempaakin, eikä vetäjää enää tarvittu avuksi. Kasko odotti lähtölupaa kauempana putkesta ja sukelsi onnellisena putkeen aina uudelleen. Se siitä, suora putki näyttäisi maistuvan. Seuraavaksi lisätään radalle hyppy. Hyppy ja putkeen. Istutin koiran hypyn taakse rintamasuunta tarkasti eteenpäin ja kävelin putken suulle. Sitten pysähdyin, käännyin vetäjän puoleen ja kysyin että niin miten se koira pitäisi saada menemään tuonne? Tenkkapoo. Miten tätä pyörää ajettiinkaan? Lyhyen palaverin jälkeen päätin luottaa tuohon agiliitoKakkiaiseen ja ohjata sen vaan putkeen. Ja mitä teki kääpiö? No hyppäsi hypyn ja juoksi putkeen, aivan kuten ohjasinkin. Ihmeellistä. Oliko alku muka näin helppo Amor-vainaan kanssa vuonna 2005? No ei taatusti.. Pian me mentiin tätä huikeaa kahdesta esteestä muodostuvaa suoraa rataa niin lujaa, että mulla loppui kengistä pito. Ostoslistalle: uudet popot.

Kaiken kaikkiaan ekasta tunnista jäi tosi hyvä fiilis ja nälkä vaan kasvoi, vaikka ei me ihmeitä tehty. Rakkaus lajia kohtaan ei ole koskaan kuollut, agility on epäilemättä parasta mitä koiran kanssa voi yhdessä tehdä. Pesee näyttelyt ja tokoilut ihan heittämällä. Tämä laji oli yksi koirarodun valintaperusteista jo vuonna 2003, kun tekstin kirjoittaja oli nipinnapin 10-vuotias ja ihmeellisen aikakauden aloittanut Amor-kääpiösnautseri syntyi. Kiitos Amor, vaikutit elämääni niin suuresti yli kymmenen vuoden ajan, että seuraukset tuntuvat vielä tänäkin päivänä. Hassua. Jokin valinta elämässäsi yli kymmenen vuotta sitten, joka ei silloin edes tuntunut kovin merkittävältä. Se olikin merkittävä, todella merkittävä. Kippis sille. Ihanaa olla koiraharrastaja.

Ensimmäiset agilityepikset 26.08.2008: nollarata jolla tultiin neljänsiksi.

The greatest gift of life is friendship, and I have received it.

Ihana Jonna kävi Torstin kanssa viikonloppuvierailulla. Tuli taas kovin nostalginen olo, kun mielessäni palailin entisiin aikoihin kun Jonna asui vielä Oulussa ja tavattiin milloin milläkin kentällä koirinemme treenien tai kuvailun merkeissä. Oi niitä aikoja. Haluttiin tai ei, aika juoksee hirveetä tahtia ja me ja koirat vanhenemme.

Onneksi nyt tapahtuu paljon kivoja asioita. Toinen vuoteni amk-opiskelijana starttasi viikko sitten ja sen jälkeen olen ehtinyt ilmoittaa toisen koiran rallytokokisoihin ja toisen kanssa aloitetaan agilityn alkeiskurssi tänään! Luvassa on myös "perinteinen" Norjan reissu lokakuussa. Arki on lähtenyt rullaamaan ihan kivasti ja motivaatio koiraharrastuksiin syttynyt. Kipinää. Tarvin aina jotain kipinää, jotain kivaa mitä odottaa, muuten kaikki alkaa maistua puulta.

Tällaisia mietteitä tähän maanantaihin. Josko seuraava päivitys koskisi Kaskon loisteliaasti alkanutta agilityuraa.