It's quite of fun to do the impossible

Meidän ex-tempore-juttu BH-kurssi alkoi viikko sitten maanantaina. Ilmoitin Reskon siis sellaisena hauskana päähänpistona Pohjoisen Belgien järjestämälle Bh-kurssille, koska noh.. miksipä en? Snautserilla on pk-oikeudet ja minun mieleni vetää vieläkin hakumetsiin ja peltojäljelle, vaikka ihan rehellisesti sanottuna bh-koe ei kuulu meidän lähitulevaisuuden suunnitelmiin. 

Resko on kypsynyt hitaasti ja sen kanssa on nykyään hauskaa harrastaa ja me nautitaan siitä molemmat, mutta esimerkiksi bh-kokeen kaupunkiosuuden vieraan koiran ohitus olisi Reskolle ihan mahdoton tehtävä tällä hetkellä. Joudun pitämään kolmevuotiaan saksalaiseni todella kovassa kurissa, jotta lenkillä ohitukset sujuvat omaan makuuni välttävän hyvin. Niissä on siis vielä tekemistä, vaikkei Resko nyt haluakaan kaikkia vieraita koiria ihan kyselemättä möyhentää. Tyttöjen kanssa se tulee toimeen, mutta urosten osalta Reskon asenteessa on vielä korjaamista. Se kynnys, joka sillä on provosoituakseen toisen uroksen käytöksestä, on naurettavan matala. Vain yksi väärä katse ja snautseri huokuu pyhää vihaa toista urosta kohtaan..

Ensimmäisellä kurssikerralla katseltiin seuraamisen tilannetta ja tehtiin paikalla makuuta häiriössä. Resko sai kiitosta "teknisesti oikein hyvästä seuruusta" ja sen iloisesta olemuksesta. Minä havahduin taas siihen miten lapsen kengissä oma ohjaamiseni on; tarvisin paljon enemmän ohjattuja treenejä joissa ulkopuolinen sanoisi että NYT se palkka jne.. Reskolla tippuu kiinnostus aika äkkiä jos minä passivoidun ja oma törttöilyni syö itseluottamusta. Kuitenkin Resko seuraa tosi nätisti, tarvitaan vaan paljon lisää treeniä ja tekniikkaa! Sain hyviä vinkkejä Reskon seuraamisen aktivoimiseen pidemmässä suorituksessa, esim. että Rekun kanssa kannattaa tehdä nimenomaan kaartavaa liikettä koiran aktivoimiseksi, eikä vaan suoraa ja käännöksiä - siis yksinkertainen juttu joka ei vaan oo tullut omaan mieleeni kertaakaan. Kuten myös koiran virittely suoritukseen jo ennen kentälle tuloa: koiran pitää olla hyvin skarppina ja oikeassa mielentilassa jo kun astellaan kentälle tekemään jotain (siis kyllähän mie tämän oon monesti jostain lukenut, mutta oonko silti koskaan kiinnittänyt siihen sen kummemmin huomiota?). Olen luonteeltani myös sen verran ujo, että koiran palkkaaminen kovin riehakkaasti (kuten kotona, kun kukaan ei katso) tuottaa minulle vähän ongelmia. Pitäisi antaa vaan mennä.

Paikkamakuuta tehtiin Reskon kanssa vaan 2 x 1 min. Ensin sillä oli oikeasti vaikeuksia pysyä rauhassa maneesimaisen rakennuksen maapohjalla maatessaan, mutta helpotin hommaa jättämällä sille palkan näkösälle ja sen jälkeen kaikki menikin tosi nätisti ja poistuttiin kentältä kahden hyvän suorituksen jälkeen. 

Kotiin ajellessani olin todella hyvällä tuulella ja onnellinen siitä etten ole ensimmäisen ns. harrastuskoirani pohjia tämän pahemmin ryssinyt. Olen tyytyväinen myös aiempaan ratkaisuuni pistää Rekun treenit jäihin sen ollessa alle 2-vuotias, koska se oli silloin kyllä niin hirveätä sompaamista kun mulla oli käsissäni vakaan ja varman käppänäpapan sijaan alle parivuotias erittäin hektinen myrskynmerkki, jonka kanssa 30 sekunnin paikallaolo uudessa treenipaikassa oli ihan utopistinen ajatus. Oon myös saanut tästä paljon ideoita siihen, mitä tekisin seuraavan koirani kanssa toisin sen pentu- ja nuoruusaikana, jos se olisi yhtä hösö kuin Rekkupetteri. 

Olin tosi onnellinen siitä, että ennakkoluuloistani huolimatta sain Reskon kanssa tekemiseen tosi hyviä vinkkejä belgiharrastajalta, joka ei vaan ihmetellyt sitä että miksei mulla ole oikeampaa pk-koiraa. Reskon ollessa nuorempi kuulin muutamaankin kertaan sen saman kysymyksen; jos haaveilen pk-harrastuksista, miksi mulla on käsissäni keskikokoinen snautseri? 

Resko käyttäytyi uudessa hallissa Reskoksi todella mallikelpoisesti -  nenä kävi maassa vain muutaman kerran ja toisten koirien haukutuksesta huolimatta Rekku oli kiinnostunut vaan minusta ja treeniliivin taskuissa olevista herkuista ja narupallosta. Johonkin toiseen koiraan verrattuna 3-vuotiaan Reskon tekeminen on ihan lapsen kengissä, mutta oon opetellut vertaamaan koiraani mielumin omaan itseensä kuin johonkin muuhun. 3 vuotta ja 4 kuukautta vanha Resko on kokenut ihan älyttömän kehityksen vuoden takaiseen itseensä, ja tämänpäivän Rekku on ihan huikea Rekku. Oon oikeasti todella ylpeä niistä "pienistä" jutuista, jotka on meille tosi isoja juttuja. Katsoessani meidän treeniä videolta, mietin sitä mitä mie oon saanut aikaan tuosta villistä Hessu Hoposta, ihan itse. En väheksy muilta saatua apua, mutta ehkä kuten koirien trimmaamisessa ja valokuvaamisessa niin myös koiran kanssa esim. tokoa treenatessa se "oman käden jäljen" näkeminen on kaikista hienointa. Ja se kun illalla kotona painat oman otsasi snautserin otsaa vasten ja se heiluttaa häntäänsä rauhallisen tyytyväisenä ja tajuat miten mahtava kaveri sulla on käsissäsi. 

   

Viikonloppuna me käytiin taas Torniossa, yllä muutama kuva meidän sunnuntaisesta lumikenkäilystä. Parin tunnin kahlomisen jälkeen alkoi Reskonkin innostus laantua ja Kasko oli muuttanut muotoaan isoksi lumipalloksi. Näistä kahdesta Resko on "fiksumpi" kulkiessaan toisten jälkiä pitkin ja liikkuessaan rauhallisesti. Kasko taas kaahottaa ensin sata metriä umpihangessa yhteen suuntaan ja tulee sitten lumi pöllyten takaisin, irroten taas jonnekin muualle. Sen menoa ei paljon lumipallot kintuissa paina, sisulla selviää mistä vaan!