maanantai 3. lokakuuta 2016

Viikko Norjassa ja Harstad KV

Me lähdettiin siis viimeviikon tiistaina ajamaan Oulusta Norjaan. Ensimmäinen yö nukuttiin tätini luona Kirunassa (Ruotsissa) ja jatkettiin siitä heti keskiviikkoaamuna suoraan Norjaan. Maisemat muuttuivat jos Ruotsin puolella lupaaviksi; aakee laakee vaihtui teräviin lumen peittämiin huippuihin ja vuoren rinnettä laskeviin vesiputouksiin. Olin aivan täpinöissäni.

Meidän päämääränä oli Senja, ja sinnehän me ajettiin heti keskiviikkona. Yövyimme poikaystäväni perheen autossa ja pitkien ajopäivien jälkeen tuntuikin aina aika hyvältä oikaista itsensä sänkyyn makuupussin sisälle. Autossa nukkuminen toi mukanaan myös valtavan vapauden - missä vaan hyvältä näytti niin siihen saatettiin jäädä. Torstaiaamun agenda oli huiputtaa Segla, mutta koska vesisade ei lakannut (vaikka säätiedotus muuta lupasi!) vaan päinvastoin yltyi vaan, me päätettiin heittää rinkat takaisin autoon ja lähteä ajamaan pitkin rannikkoa. Ihan uskomattoman hienoja maisemia. Tuntui, että kameraa ei voi laskea käsistä hetkeksikään ja jokaiselle p-paikalle piti pysähtyä zoomailemaan. Seuraava yö nukuttiin pienessä Torsken-nimisessä kylässä ja aamulla käytiin valloittamassa vieressä kohonnut vuori (oli muuten ihan järkyttävän jyrkkää ja kallioista nousua, piti pysähtyä vetämään henkeä joka viides metri... minullako muka huono kunto..). Huomattiin alas autolle palatessamme, että akku on muuten tyhjentynyt yöllä kun ladattiin puhelimia (autossa on kaksi akkua eikä sisäpistokkeiden pitäisi mitenkään vaikuttaa siihen akkuun jota tarvitaan starttaamiseen ja ajamiseen..). Jumissa pienessä kylässä, jossa on vain yksi pikkuruinen ruokakauppa ja kalateollisuutta - kuka meitä voi auttaa, kun ei ole edes yhteistä kieltä paikallisten kanssa? Kylään ja sieltä pois pääsi vain yhden tien kautta, joka meni vuorien yli siksakkia (Senjassa oli tosi paljon tunneleita vuorien läpi joten oli erikoista että Torskeniin ei päässyt kuin yli menemällä jyrkkää ja kapeaa tietä pitkin) ja me jo mietittiin, että jos hinausauto joutu tulemaan niin siinä menee koko päivä. Kävin epävarmalla ruotsinkielelläni pyytämässä apua läheisen kalatehtaan työntekijältä ja hän toi starttikaapelit ja me koitettiin antaa starttivirtaa kahdesta eri autosta, mutta ei auttanut. Paniikki ei vielä iskenyt, mutta vähän kyllä mietittiin että pitäiskö tässä tilanteessa itkeä vai nauraa? Aamu vaihtui päiväksi, iltapäiväksi ja illaksi, kun viimeisenä oljenkortena käytiin koputtamassa viereisen talon oveen ja kysyttiin olisiko oven avanneella herrasmiehellä jatkoroikkaa ja saisiko häneltä virtaa, kun defan johto meiltä kuitenkin löytyi ja sillä vielä voitaisiin yrittää herätellä autoa henkiin. Kuinka ollakkaan apu löytyi ja noin 20 minuutin odottelun jälkeen automme starttasi tuosta vaan!! Huh helpotusta! Saatiin soittaa vakuutusyhtiön edustajalle että avuksi lähetetyn auton ja henkilön voi ohjata kääntymään takaisin, me päästiinkin liikkeelle.

Torskenista ajeltiin sitten ihan suosiolla takaisin sivistyksen pariin Finnsnesiin, haettiin iltapalaksi Burker Kingistä hampparit ja mentiin campingalueelle yöpymään. Vettä sato taas koko yön aivan kaatamalla.

Viimeinen kokonainen päivä (lauantai) ajeltiin kohti yöpymispaikkaamme ja poikettiin kerran pikkutielle josta päästiin käymään valtavilla rantakallioilla meren rannassa. Ilma oli aika myrskyisä ja multakin meinasi lähteä tukka päästä siinä tuulessa. Nautin joka solullani.


Näyttelyt
Sunnuntaiaamuna herättiin hotellista ja ajeltiin yhdeksäksi näyttelypaikalle. Harstadin halli oli aika tiivistunnelmainen ja lämmin näyttelypaikka, ehkä me mennään sinne ensivuonna uudestaan. Resko oli kolmastoista koira kehässä ja odotteluun ei mennyt kauaa. Koiraa ei oikein päässyt liikuttamaan ennen kehään menoa, kun tilaa oli niin naftisti. Eikä sitten kehän sisälläkään pitkin ulkoreunaa ennen omaa vuoroa, kun tuomari käski pysymään nurkassa hiljaa :D Meitä ennen kehässä kävi isokokoinen (Reskoa isompi, ja Resko on kuitenkin reilun 50cm korkea) ja hieman pitkässä turkissa oleva avo-uros. En kuullut arvostelua, mutta koira sai EH:n. Juttelin kehänauhan yli toisella puolella olevan isosiskoni kanssa ja nauroin että "katsoppa vaan niin haetaan sen ensimmäinen EH täältä tällä reissulla" kun tuomari vaikutti niin mielenkiintoiselta. Tuomari ei mitannut meitä (mittasi toisen uroksen) mutta heti kun Resko seisoi pöydällä (erikoista sekin, nostaa snautseri pöydälle) ja tuomari alkoi sanella arvostelua ja suitsutti minua liian kireästä hihnasta siinä samalla äkäisesti puhisten (panta oli kyllä kireällä siinä hetkessä, koska Resko höyrysi pöydällä ja pidin sitä vastaan) niin tiesin että sertiä täältä ei heru. Kuuntelin kuinka Reskon pää on liian lyhyt, kulmauksia ei ole, pää/kaula asettuu liian alas, kokonaisuus ei ole hyvä.. Jännitys katosi kun hiljenin vaan kuuntelemaan mitä kaikkea tuomari Reskosta löytääkään :D No, luonne ja hännän kiinnitys olivat hyvät. Ja sivuliikkeet. Mikään muu ei ollutkaan. Arvostelun jälkeen tuomari vielä selvensi minulle kuinka Reskon pää on liian lyhyt ja koira ei ole tarpeeksi urosmainen, kulmaukset ovat niin pielessä että koko koira näyttää ei hyvältä, koiran rintakehä ei ole tarpeeksi syvä (miten se voisi olla tämän kokoisessa koirassa syvempi?), koira ei ole hänen mielestään ollenkaan "valiokoira", Resko ei ole näyttävä. Kehästä ulos EHlla. Alkujärkytyksen jälkeen mulla alkoi naurattaa. Mitä just tapahtui? :D Veinkö väärän koiran kehään? Onneksi oltiin ajeltu viikko Senjassa, eikä tämä näyttely ollut reissumme syy, olis voinut vähän harmittaa ajella tällaisia matkoja valioluokan EHn takia. Päästiimpä ajelemaan kotiin valoisan aikaan, autossa istuttiinkin sitten aamukymmenestä iltakymmeneen. 

Tällainen tää harrastus on. Ensimmäinen EH piti käydä hakemassa kymmenen tunnin ajomatkan päästä (~800km kotiin) :D Onneksi koko juttu vaan huvittaa, melkoinen kruunaus koko viikolle. Tiedän itsekin Reskon puutteet ja yleensä tuomarit nostavat samat asiat esille arvosteluissa (esim. lyhyt kaula) mutta nyt tuli niin paljon uutta että tuntui etten tunnista omaani arvostelusta. Vähän epäselväksi jäi myös, miltä näyttäisi hänen ihannesnautserinsa? Riiseniltä? Luojan kiitos en vienyt oikeasti pienipäistä Kaskoa hänelle arvosteltavaksi, meidät olisi varmaan diskattu xD


Kaiken kaikkiaan Norja, ja erityisesti Senja, oli upea. Mahtava. Ihastuttava. Menisin vaikka heti takaisin. Suomi tuntuu tavattoman litteältä ja lättänältä Norjan jälkeen. Koiran kanssa reissaaminen sujui niin helposti ja hyvin, että enskerralla otetaan varmasti molemmat partaelukat mukaan, Reskosta ei ollut matkan aikana kertaakaan haittaa tai hankaluuksia.. päin vastoin, iltaisin oli turvallinen olo kylissä kulkiessa kun snautseri murisi kaikki pysymään kauempana ja päivällä se veti minut vuorten päälle. Nonstopin juoksyvyö ja Zero DC short-valjaat kera joustavan hihnan veivät meidät minne vaan - Resko teki ihan tosissaan töitä vetäessään minua jyrkkiä mäkiä ylöspäin. Alaspäin tullessa mulla oli koira irti tai sitten annoin sen poikaystävälle - veti nimittäin myös alaspäin yhtä lujaa ja mulla alkoi polvet antamaan periksi. :D 

Ensi vuonna mennään varmasti uudestaan.

Ei kommentteja: