You may not have everything, but be grateful for everything you have.

Lauantaina lenkkeiltiin tutuilla peltoteillä ja metsissä, joita pitkin on tullut kuljettua jo yli 10 vuotta. Rankka sadekuuro yllätti meidät, joten montaa tuntia emme viipyneet maisemia ihmettelemässä. 

Hei hei mitä kuuluu?

‘‘The things you take for granted, someone else is praying for.’’

Tultiin sitten viikonlopuksi Tornioon "lomailemaan" maalle. Ihan parasta. Nyt on enää pari viikkoa siihen muuttoonkin, joten kiva käydä nappaamassa tsemppiä Kotoa ja tarjota koirille koko 95530-alueen metsät ja pellot. Jokamiehenoikeudella. Hehheh. "Elämä lupaa mulle, että teet tilaa jollekin paremmalle".. Viime kuukaudet on olleet aika stressaavia töiden osalta. Valmistuin kesäkuuksi ja olen siitä lähtien ollut työtön. Haluaisin niin kovasti töihin! Joka toinen päivä meinaa usko loppua, kun taas niinä välipäivinä positiivi-Josefiina kurkkaa risukasan alta, ja aattelee että "Hei! Täältä on suunta vain ylöspäin!" Eilen ei tuntunut siltä. Eikä toissapäivänä.

Oon hakenut töitä varmaan sata kertaa kesän aikana. Maailman turhauttavinta, kun ei pääse edes haastatteluun. Mielessä on käynyt myös useamman kerran, että pitäiskö hakea töitä sitten muualta? Koitan kuitenkin rakentaa elämääni Ouluun, mutta kyllä on tie sitten tehty kivikkoiseksi. Kirosana tähän. Oon pyrkinyt jättämään koiria joka päivä joksikin aikaa yksin, etteivät tottuisi minun jatkuvaan läsnäolooni. *Kopkop* ja niin edelleen, mutta pojilla ei ainakaan nykyisessä asunnossa tunnu olevan ongelmia yksinolon kanssa. Jos harrastaisin iltarukouksia, pyytäisin yläkerran tyypiltä yhtä hyvää jatkoa näiden yksinolojen suhteen.. että voikin ihmistä näin "normaalit" asiat jännittää. Reskohan kyllä joskus piippaa ja Kasko kärisee lelunsa kanssa, mutta muutoin yksinolot on pysyneet hiljaisina. Rakkaat Resko ja Kasko - voisitteko olla näin kiltisti ja hiljaa myös tulevaisuudessa?

Olen luonteeltani lähtökohtaisesti aika realisti. Pitäydyn myös siinä ajatuksessa, että pessimisti ei pety. Mutta kun se pettyy kuitenkin! Aina kun puhelin ilmoittaa saapuneesta sähköpostiviestistä, avaan postikansion sormet täristen JOSKO JOKU NYT HALUAISI MINUT TÖIHIN.. Mutta ei, ei tänäänkään. Oulu on huono kaupunki työllistyä!

Pinnistelen muistaakseni, että ongelmia ei pidä verrata ja toisaalta jollakin on asiat aina huonommin. Asiat joita itse pidän itsestäänselvyyksinä, eivät niitä kaikille ole. Vaikka joskus (esim. Reskon sotkuja sisältä pyyhkiessäni yhtenä sateisena aamuna) tuntuu, että koirat tekee minusta hullun - niin tiedän että hullaantuisin koirattomana hetkessä. En ole ollut elämäni aikana päivääkään täysin koiraton, enkä halua sitä kokeakkaan. Muutamat koirattomat lomamatkatkin ovat tehneet tiukkaa, ikävä on aina paikalla. Ilman koiria olisin ehkä jo hautautunut peiton alle viidennen kerroksen kaksiossamme, ja liikkuisin vain jääkaapin ja vessan väliä. Nyt kuitenkin nousen jokaisena aamuna koiria lenkittämään ja niistä aiheutuneista syistä vaihdan usein muutamia sanoja vieraidenkin kanssa. Kuinkahan syrjäytynyt vetelys olisinkaan ilman näitä kahta? Vaikea sanoa, onneksi en tiedä!

Täksi viikonlopuksi unohdan työttömyyden stressit ja nautin vanhempieni jääkaapin pohjattomasta tarjonnasta, kuljen sadesäästä huolimatta loputtomilta tuntuvilla peltoteillä (joilla myös Amorin kanssa olen kulkenut) ja listaan mielessäni asioita, jotka elämässäni ovat hyvin.. 1: perhe, ystävät ja koirat 2: en ole vielä vararikon partaalla 3: uudet mahdollisuudet 4: hot rod-sipsit 5: vapaus 6: kamera 7: tietokone 8: puhelin.. Montako näitä pitäisi keksiä?

Reskon kropasta mustaa valkoisella

Kennelliitosta tipahti selkälausunto jo pari päivää sitten, tänään sain tiedon lonkista ja kyynäristä.

Wanhan Purolan Wallstreet lonkat B/B, kyynärät 0/0, selkä LTV0.

Siikajoki EPN

Kaken kanssa käytiin "pyörähtämässä" Siikajoella ja korkattiin näyttelykoiran ura. Näyttelypaikkana oli iso peltikattoinen maneesi, ja sääksi siunaantui raivolla hakkaava kaatosade. Kaiken lisäksi kehät olivat tuntuvasti myöhässä, joten paikalla tuli vietettyä melkein viisi tuntia. Ja koska Kasko riepu on melkein päivälleen 5kk vanha, ei meillä ole ollut mahdollisuutta kulkea tätä ennen missään oikeissa harjoituksissa rokotusten vuoksi. Niimpä me harjoiteltiin tänään pentunäyttelyissä!

Näyttelyihin oli ilmoitettu kaksi mustaa käppänää, molemmat samassa luokassa (5-7kk) ja molemmat uroksia. Kasko oli kehässä numerolla 53 ja näistä kahdesta pojasta suunnannäyttäjänä. Vähäsen mattea jänskätti, että tuleeko liikkumisesta yhtikäs mitään kun takana töpsöttelee tulemaan toinen koirakaveri. No mitä vielä, kyllä oli maten huolet aika turhia! Kasko antoi itsestään 110% ja marssi menemään suurimmaksi osaksi kuin vanha tekijä. Kun tuli paikoillaan seisoskelemisen aika, hytkyi koko käppänä nenästä hännänpäähän ollessaan niin iloinen niin iloinen. *sydänsilmähymppä* Kasko on nimensä veroinen; Super-Kasko! Vaikka kehät olivat myöhässä ja päivään sisältyi noin kolme tuntia enemmän odottelua kuin olin ajatellut, ei Kake antanut minkään haitata. Ei sen korvissa humisevan kaatosateen (jonka vuoksi en kuullut vieressä seisovan ihmisen puhetta), eikä haukkuvien ja huutavien koirien, eikä edes ihanien hepankakkapalleroiden. Kasko olisi halunnut moikata kaikkia. Paria berninpaimenkoiraa se saikin käydä katsomassa, kun ajattelin että isojen ja erilaisten koirien näkeminen ja hyvien kokemusten saaminen on tärkeää. Bernien omistajia nauratti, kun heidän koiransa tassun kokoinen Kakkis marssi häntä vipattaen haistelemaan bernejä ja oli oitis valmis leikkimään ja painimaan. Pikkuinen käppänä joutui seisomaan takajaloillaan yltääkseen bernien tasolle. Ja vaikka berni iski pari kertaa tassunsa Kaken päähän, ei Kake pitänyt sitä minään. "Siinäpäs huidot, kyllä miekin osaan! *hyppy, koikkaloikka, pikkutassusta pläts berniä naamaan, hähää*

Nähtyäni näyttelypaikalla pari koiraa jotka eivät ensinkään halunneet sisälle maneesiin, ja jotka sinne päädyttyään eivät uskaltaneet nostaa häntäänsä jalkojen välistä, mietin vain että miten mukavia koiria omiin käsiini olen saanut. Kasko on kultaa. Se ei tuntunut edes huomaavan peltikaton meteliä tai räyhääviä koiria - kyllähän se välillä pysähtyi muita katsomaan, mutta jatkoi sitten minun kanssani touhuamista pylly hytkyen. Ihana, ihana pentu! Ja jotta tämä loputtoman imelä ja rakastunut hehkutus  saataisiin päätökseen, isken loppuun päivän tuloksellisen puolen:
Kasko pentuluokan ykkönen, ROP-pentu & KP!

Tuomarimme Anita Al-Bachy kertoi olleensa ihan vastikään kääpiösnatsereiden jalostustarkastuksessa ja tietävänsä nyt mitä etsii. Hän hymyili tyytyväisenä alkaessaan käymään Kaskoa läpi sentti sentiltä.. Kysyi iän (joka on tosin sitten arvosteluun kirjoitettu väärin), käänteli tassut moneen kertaan, hypisteli turkkia jakaus jakaukselta ja katsoi turkin väriä oikein likeltä ja katsoi hampaat ja purennan tarkkaan, etsi kivekset ja liikutti PALJON. Kaiken tämän hän teki tosi ystävällisesti ja takasi Kaskolle taatusti miellyttävän ensikokemuksen koiranäyttelyistä :) Arvostelu alla.

"7kk. Erinomaista tyyppiä. Oikeat pään linjat. Hyvä kallo ja kuono-osa. Tummat silmät, hyväasentoiset korvat. Hyvä kaula ja ylälinja. Hieman pyöreä rintakehä, lupaava eturinta. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvä häntä. Hyvä väri ja karvanlaatu. Rodunomaiset liikkeet." 

Kuvista, avusta ja seurasta kiitos parhaalle "kepolle" Aleksille :) (Ps: Kuukauden sisällä saadaan vähän lisää jännitystä elämään muuton muodossa, vanha 5. kerroksen kaksio vaihtuu uuteen luhtitalo-kaksioon omalla takapihalla ja terassilla! Jess! Toivottavasti koirat ottaa muutoksen vastaan yhtä hyvin kuin me ihmiset.)

Syyskuu