Jos yltäis jalat maahan voisin kaahaa vaik ympäri maata, mut ei oo niin vakavaa

 

Resko kävi eilen hierottavana ja kuulemma lihakset muuten hyvässä kunnossa, mutta niskassa jumia. Reskohan ei enää vedä lenkeillä veturina eteenpäin, mutta nykäisee kyllä kunnolla jotain mielenkiintoista nähdessään. Käytössä on leveä panta, mutta pitää varmaan miettiä jos alkais käyttämään pääsääntöisemmin valjaita.

Itse hieronnan ajan Rekku piippasi kuin viimeistä päivää ja kävi melkoisilla kierroksilla, en ole ennen nähnyt samanlaista esitystä. Toki paikalla oli kaksi ihanaa tyttökoiraa ja paikka vieras, että kaikella oli varmaan vaikutusta kaikkeen. Hieronnan jälkeen se vaan ravisteli ja lähti etsimään tyttöjä - noin lyhyellä muistilla ei kyllä voikkaan jäädä traumoja, huoh. Tosi kiva oli kuitenkin saada "ammattilaisempi" mielipide koiran tämänhetkisestä tilasta ja kuulla se minkä itsekin kuvittelin: että Reskon muskelit voi hyvin.

Eilen meillä oli myös päivähoidossa eräs Torsti-herra. Sain edellisenä iltana loistavan ajatuksen jyrsijän ottamisesta meille, kun itse olin joka tapauksessa koko päivän kotona ja Torstin matte olisi töissä. Niimpä herättiin koko porukka 7:ltä aamulla vastaanottamaan basenjia.

Pakko sanoa, että olin tosi iloisesti yllättynyt siitä miten hienosti nuo kaks pelleä osaa olla. Toki ne painivat ja pyörivät ihan mielettömät määrät sisällä ollessa, mutta rauhottuivat myös välillä nukkumaan. Resko lojui keittiössä ja Torsti pienellä kiepillä tyynyn päällä (melkonen hienohelma!) Kiitos Jonna kun luotit Törpön meitä viihdyttämään, otetaan joskus uusiksi jos tilanne sen sallii.

Skipattiin tiistain ohjatut tottikset omien kiireiden ja tapahtumarikkaan päivän vuoksi. Käytiin nimittäin Reskon kanssa siskoni luona 1,5-vuotiasta kummipoikaani katsomassa :) Resko on kyllä ihan yliveto kaveri lapselle, samanlaisia apinoita ovat molemmat. Ja tulipa taas matkustettua bussissa pahimpaan ruuhka-aikaan ja jumiuduttiin vielä liikenneonnettomuuden aiheuttamaan tukokseen melkein puoleksi tunniksi. Resko käyttäytyi esimerkillisesti bussissa, ei piipannut kertaakaan (!!!!!!) vaikka oli tosi tylsää ja porukka levotonta. Ja vaikka jouduin ottamaan sen syliini tilanpuutteen vuoksi, ei se ollut millänsäkään. Katseli vaan ikkunasta hiljaa. Superresko! Pienestä sitä huomaa tulevansa iloiseksi tämmösen pösilön kans.

Mulla olis jäljellä pari rästitehtävää ja koulu loppuis sitten siihen. Uskomatonta. Pääsiäiseksi vaihdetaan maisemaa ja suunnataan nenät kohti Yllästä, jee! Ihanaa.

Oisit vaan sä, ja mä oisin mä, eikä muusta väliä

Käytiin lauantaina iltapäiväinen reissu Oulunsalon hiekkakuopilla Jonnan ja Torstin kanssa. 

Ihana kevät. 

Koirauimala, rokotukset, sulaneet lenkkireitit

Resko sai isosiskoltani (kiitos Kata!) älyttömän hyvän joululahjan, nimittäin lahjakortin koirauimalaan! Viimeviikon lauantaina käytiin sitten HundSpassa ja Resko yllätti itsensä lisäksi kaikki muutkin. Kesällä Rekku osoittautui oikeaksi vesipedoksi, vaikka ei laiturilta uskaltautunutkaan hyppimään. Nyt uimalassa se teki sellaisia pellehyppyjä altaaseen, ettei snautserin pään ja katon väliin jäänyt montaa senttiä - hyvä kun ei kopsahdellut.

Viikonloppu sujui muutenkin tosi mukavasti kun aurinko paistoi ja Oulun pyörätiet sulivat. Kuivana päivänä katupöly pölähtelee, vähän märempänä päivänä palaan lenkiltä kotiin snautserin kans joka on korvia myöten ravassa ja hiekassa.

Tiistaina oli tottistreenit ja Resko oli mitäs muutakaan, kuin oma tekevä itsensä :) .. Vielä kun omistaja pysyis vauhdissa mukana. Koutsi kannusti muistuttaen, että on helpompi työstää vilkasta koiraa jolla on paloa tekemiseen, kuin koittaa harrastaa lahnan kanssa. Tosihan se on, mutta olen välillä niin myöhässä reaktioineni. Tässä siis parannettavaa!

Keskiviikkona käytiin eläinlääkärissä rokotuksilla. Koska me ollaan nyt Oulussa eikä päästy ns omalle lääkärillemme Heiskaselle, varasin ajan Lemmikkiin. Resko käyttäytyi vastaanotolla tosi kivasti, piippasi kyllä odotushuoneessa westielle, mutta tarkastuksen ja pistämisten ajan se oli oma reipas ja mutkaton itsensä. Ei reagoinut piikkeihin mitenkään, tuskin edes huomasi. Eläinlääkäri ihmetteli ääneen, kuinka keskareita on niin kovin vähän. Hymisin puoliääneen että "En ihmettele, kuka nyt haluaa tällaisen jonka kans hakataan ensin päätä seinään ensimmäiset kymmenen vuotta ja nautitaan sitten siitä jäljellä olevasta ajasta kun vois valita vähän helpomminkin..". Omistajana minua tietysti ilahdutti sitten suuresti, kun ell ennen lähtöämme vielä sanoi että olen hakannut päätä seinään tosi hyvin tämän ensimmäisen vuoden, kun Reskosta on kasvanut näin mukava ja hauska koirayksilö :) Vilkashan se on, mutta ehkä aika auttaa kasaamaan palasia vielä paremmin kokoon.

Muuten me on eletty aika rauhallista arkea. Resko ei ole päässyt kovin paljoa juoksemaan vapaana, mutta tänään kokeiltiin pyörän vieressä juoksemista. Resko ravasi sellaisella takapotkulla, etten muista ennen nähneeni vastaavaa - ihmettelin sitä aikani, kunnes tajusin että tosiaan kun juoksen itse ja Resko vetää, niin sehän aina laukkaa. Ja kävellessämme se lönkyttelee. Nyt näin pitkiä pätkiä todella tehokasta ravia, joten tiedämpä ainakin että Reskosta irtoaa kyllä liikettä oikeissa olosuhteissa. Toivottavasti Resko esittelee näitä liikkeitään sitten myös Oulu KVssa heinäkuussa.

Amor vincit omnia

Mä puhun sulle silloin kun muut ei nää, 

kun ikävä kasvaa niin suureksi että sen alle jää, 

ja kerron mitä meille kuuluu 

ja mitkä haaveet toteutui 

ja mitkä haaveet sun myötä hautautui

Aloin reilu viikko sitten kokoamaan videota Amorista. Ihanimpia tallessa olevia pätkiä: ilta tuulisella rannalla, kesäpäivä hiekkakuopilla, Amor auttamassa minua yo-kirjoituksiin lukemisessa, agilityn huippuhetkiä, loikkia keväthangilla, juoksua pallon perässä, pihaa vahtimassa Mäkärä-yorkin kans, viljelysteillä tai Ylläksen ruskan keskellä lenkkkeilyä ilman kiirettä mihinkään.

Ehkä olen sysännyt tunteet pintaa syvemmälle ja siksi tunnen välillä ihan havahtuvani siihen, että Amorin aika on ohi. Meidän aika on ohi. Ei tule enää yhtään rallytokotreenejä pappakoiran kanssa, ei tuttuja tuhahduksia, ei superkarkeita karvoja kättäni vasten kun silittelen pappaa tv:tä katsellessani. Ei Amoria syöksymässä lokkiparven sekaan isolla golfkentällä kesäyön valoisassa hiljaisuudessa. Tämän postauksen jälkeen aijon sysätä nämä ajatukset takaisin sinne jonnekkin, mistä ne ei pulpahtele pintaan jokaisessa käänteessä. En jaksa surra, en jaksa ajatella miten rajallista ja lopullista ja sattuman kauppaa kaikki elämässä on.

Amor oli niin valtava palanen minun elämässä. Sellainen yli 10 vuoden linkki, joka nitoi minut kiinni koirallisen nuoren tytön harrastusten kautta satoihin ihmisiin ja saatteli minut Torniosta parhaan ystäväni luokse Joensuuhun. Nyt ammattiin valmistumisen kynnyksellä (koulua jäljellä enää pari viikkoa) olen lukemattomia kertoja miettinyt, mikä merkitys pienelläkin valinnalla voi koko elämään olla. Amor veti minut mukanaan ihan erilaiseen elämään, mitä ilman sitä nyt eläisin. Enkä voi olla kuin kiitollinen.

Ja jos joskus syliin mustan maan 

sua joudun kantamaan, 

niin minä sinua vaan.

Jos tyytyy kuuntelemaan merisään ei tunne myrskyn vaaraa veneellään

Mepähän aloitettiin syysloma Jonnan ja Torstin kans hiekkakuopilla! Arvoin vähän Amorin mukaan ottamisen suhteen, mutta eihän tuota voinut kotiinkaan jättää kaikesta hauskuudesta ulkopuolelle. Hienosti se vielä jaksaa. Välillä puin papalle pompan, kun tuuli puhalsi luihin ja ytimiin asti, mutta välillä se porhalsi menemään nakuna muiden perässä ja omia polkujaan. Nykyään lähinnä omia polkujaan - sivusilmällä minua tarkkaillen. Ei tarvi olla kokoaikaa kosketusetäisyydellä, kun yhteys pysyy kuitenkin. Vaikka Resko on valtavan hurmaava ja hauska tapaus, ei ole mitään rakkaampaa kuin Amor katsomassa minua tyynesti kulmakarvojensa takaa. Välillä tuntuu ihan että alan pidättää hengitystä ja odotan siltä sanoja.

Nuoriso riekkui menemään ihan hirveät määrät ja välillä saatiin jotain muka asiallisiakin kuvia otettua. Kiitos Jonna ihan huipusta perjantain vietosta!

---

Löysin luonnoksista julkaisemattoman postauksen viimevuoden syksyltä. Olipa meillä melkonen porukka :)