Tapas olla vapaa, älä mieltäsi pilaa. Paratiisi kuitenkin vaan mielesi tila.

Tiistaina käytiin ensimmäistä kertaa tottistreeneissä. Resko näytti kaikki vinkeensä, mokoma puupäinen rontti :D Ensimmäiset 10min se oli täysillä mukana - kontaktissa, korvat tallella, tarjosi asioita, leikki, taisteli lelusta muristen ja lensi pitkin ilmoja patukkaa purren. No loppuajan mulla sitten olikin hihnan päässä kaikelle piippaava koira jolle minua ei edes ollut olemassa. Ei minua eikä minun nakkeja. Eikä leluja - ei narupalloa, patukoita, vinkuleluja, rättejä.. (Get a schnauzer they said - it'll be fun they said) Kun reilu vuosi sitten tammikuussa yllätin isäni kantamalla keittiöön kevythäkin josta Amorin perässä tassutteli ulos pikkuruinen snautserinpentu rinta rottingilla, käveli isäni ulos huoneesta todettuaan että "No siinä on sitten tekemistä seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi, huoh"(ei sanasta sanaan, mutta ymmärtänette pointin). Tiesin kyllä jo silloin, että nyt on näpeissä vähän erilainen tapaus kuin Amor koskaan. Mutta ei Rekullakaan mennyt montaa kuukautta isäni sydämen pehmittämisessä, joten jospa sillä omakin pää pehmenisi sopivasti treenaillessa. Tylsää ei ainakaan tule olemaan, mitään ei saa ilmaiseksi. Ja toisaalta - pienetkin onnistumiset tuntuvat niiiin makeilta.

Nojuu, eipä siinä voinut suuttuakkaan. Tutustuttiin vähän ryhmän vetäjään ja todettiin hänen kanssaan, että tämän koirapojan kans hakataan päätä seinään seuraavat 10 vuotta, Amorin kans oli erit ongelmat ja tämän kanssa tällaiset. Kannustavaan sävyyn meitä kuitenkin vakuuteltiin että "Vilkkaan koiran kanssa on parempi lähteä tekemään kuin passiivisen, hyvä siitä vielä tulee!" Jepjep. Helpompi muokata ja rajata jotain käytöstä, kuin tehdä tyhjästä? Klassinen "kyllä se kotona osaa..." lipsahti myös suusta, mutta kun se pitää paikkansa. Resko on vaan ollut puolisen vuotta ulkona oikeista koiraharrastuksista ja ottaa nyt tolkuttomasti häiriöitä toisista paikalla olevista karvapäällisistä. Homma tulee helpottumaan, kun se kykenee tekemään treeneissä saman kuin kotona. Oijoi, tuskin maltan odottaa! Henkeä ei silti kannata kenenkään pidättää odotellessaan.

Mutta näin ollen meillä on siis treenivuoro tiistaisin puoli kuudesta puoli seitsemään. Sanoin kyllä että tullaan varmaan käymään jotain alle puolen tunnin treenejä, kun ei Reskolla muuten riitä kiinnostus. Viisikin minuuttia tuntuu meille riittävältä ajalta, jos kaikki menee nappiin :) Haluan kuitenkin pitää Reskolle selvänä, että hallille mennään pitämään hauskaa ja tekemään töitä - ei haahuilemaan ja piippaamaan ja pullistelemaan lihaksiaan. Ryhmän vetäjä ihmetteli ääneen, että miten Resko voi olla niin vahva, vaikkei fyysisesti näytä isolta. Vaikka snautserin hihnan päässä oli aikuinen mies, se ei estänyt snautseria yrittämästä. Ja kyllähän se ihan älyttömän vahva on, ollakseen "vaan polvenkorkuinen". Mutta me kyllä käydäänkin vetolenkeillä 2-3 kertaa viikossa, hölkytellään menemään yleensä ainakin tunti ja Reskon askel ei ole vielä ikinä alkanut painaa. Ja pulkassa se vetää minua ihan ongelmitta (hurjaa vauhtia). Resko rakastaa liikkumista ja jos ei muuten pärjätä, niin sinnillä.

Tänään käytiin tsemppaamassa Torsti-bestistä sen ensimmäisessä virallisessa kehäkäynnissä! Vaikka kellon soidessa lauantaiaamuna ennen kuutta sitä mietti jonkin kerran onko tässä mitään järkeä, osoittautui päiväreissu Oulusta Seinäjoelle tosi huipuksi! Jonna sanoi Torstille ennen kehään menoa, että "nyt sit koko rahan eestä!" ja odotti kai julkista nöyryytystä ja kirppusirkusta. Sen sijaan Torsteeni pesi valioluokan uroksen ja sijoittui VSPksi saaden samalla ensimmäisen sertinsä! Ihan mahtavaa! Paljon onnea Torsti ja Jonna!!

Kuten jo aiemmin tässä postauksessa mainitsin, niin pienestä on toisinaan ilot revittävä koirallisessa arjessa. En läpeensä laiskana ihmisenä ole oikein jaksanut käyttää Reskolla kuonopantaa, mutta toissapäivänä ja eilen illalla saatiin meidän mittapuulla täydelliset ohitukset aikaan. Olin ihan että "???????" kun Resko ei vetänyt hihnassa eikä murissut eikä korissut, vaan katsoi toista koiraa ja sitten minua ja jatkoi matkaa kanssani. Toisaalta ollaan viimeaikoina lenkkeilty paljon isommalla alueella kuin ennen, joten voisko silläkin olla asian kanssa tekemistä? Menin ihan hämilleni kun hihnan päässä ei riekkunutkaan korvaton karvapallo, vaan jännittymättä toisen koiran ohittava koira. Tuli ihan sellanen fiilis, että tällaista koiran omistamisen pitäisikin parhaimmillaan olla, monen tunnin lenkkejä aurinkoisessa kevätsäässä ilman turhaa stressiä. Ja sitä se näyttää parhaimmillaan Reskon kanssa olevankin :)

 

An arrow can only be shot by pulling it backward. So just focus and keep aiming.

Resko räkäparta pääs lauantaina keskustakierrokselle! Bilisteltiin bussilla kaupunkiin ja takaisin - käytiin kiertelemässä ja kaartelemassa Oulun jännimmät korttelit, jutusteltiin mummojen kanssa ja kuljettiin täpötäydessä hississä ilman paheksuvia katseita. Resko osasi. - Ja koska Resko osasi, käytiin me myös Stockan lemmikkiosastolla valitsemassa uus puruluu (Resko valitsi itselleen hirvennahkaisen puruluun josta lähtee ihan kauhea kolina kun sitä paiskoo lattiaan..) ja kuljettiin ainakin miljoonan ihmisen joukossa hyvin sivistyneesti; ei edes nuuhkittu vieraita käsiä tai tuijotettu pahasti oudosti pukeutuneita heppuja. Bussissakin Resko osaa kulkea tosi hienosti, kirkuvat pikkulapset tai parhaat päivänsä nähneet känniset sedätkään ei pistäneet sen pasmoja sekaisin.
Reskon reagoi ainakin arkipäiväisissä yllättävissä tilanteissa (esim. tuulen mukana autosta repsahtava peitto tai roskasäiliön kansi tai nurkan takaa eteen hyppäävä ihminen) "pelottaviin" tilanteisiin kuten Amorkin: syöksähtää kohti uhkaa. Vielä ei oo tullut vastaan tilannetta, jossa se olisi valinnut paremmaksi vaihtoehdoksi paikalta pakenemisen tai minun taakseni peruuttamisen. Pysyy ainakin hihnan toinen pää hyvin hereillä tällaisen kans ulkoillessa.

Ollaan muuten nyt muutamalla lenkillä pistetty tuon veturin turvan ympäri kuonopanta ja sen käyttö on lisännyt lenkkeilymukavuutta aika huikeasti. Vielä se vetää itsensä vaihtelevasti melkoisille kierroksille vastaantulevista koirista, mutta pystyn narujen toisessa päässä ottamaan ne tilanteet rennommin ja hallitsemaan koiraa vähemmällä voimalla. Olen nyt vaan vienyt tuon ohituksista läpi lyhyessä hihnassa ja vaikkei se huuda, niin vetää ja ähisee kyllä senkin edestä. Yks päivä saatiin sopivassa tilanteessa luvan kans moikata pientä terrierineitiä ja Resko ähisi sillekkin kunnes pääsi haisteluetäisyydelle. Siihen loppui ähinä ja alkoi teatraaliset leikkiinkutsut. Ota tuostakin nyt sitten selvää? Toivottavasti päästäisiin pian eroon kuonopannasta, se kun ei kuitenkaan poista ongelmaa vaan vain helpottaa sen kanssa elämistä.

Sunnuntaina käytiin taas keskustassa ja jatkettiin siitä Torsti-basun luokse kyläilemään. Pahemman sortin asennevamma Reskolla kyllä on samassa asunnossa asuvia pikkukissoja kohtaan, en usko etteikö se pistäisi niitä päiviltä jos tilaisuuden saisi. Huoh - vaikka jotkut muut kissat ei aiheuta snautserissa ns mitään reaktiota, niin näitä se jää vaan tuijottamaan ja painuu ihan omiin maailmoihinsa joista sitä ei saa palautettua maanpinnalle kuiskaamalla, huutamalla, tönimällä, viheltämällä, eikä kyllä edes kurkussa roikkuva Torsti saanut sitä irroittamaan katsettaan katonrajassa olevista kissoista. Uskomaton keskittymiskyky. Saisimpa joskus tehtyä itsestäni Reskon silmissä yhtä kiinnostavan kohteen kuin nuo pikkukissat! (Vaikka en kyllä asiaa tarkemmin mietittyäni haluaisi täysin viettien viemän snautserin kanssa lähikontaktiin jos asia niin olisi..)

Ainiin vielä!

Iloisia uutisia harrastusrintamalta: pistin paikallisen koirakerhon pk-puolen vastaavalle pari viikkoa sitten s-postia ja tänään tipahti vastaus hotmailiini. Pk-tottisryhmään olis juuri vapautunut paikka ja se vois olla meidän. Houkutteleee, houkuttelee. Että kai tässä sitten revitään rahat vaikka kiven alta ja aletaan tiistaisin kulkemaan hallilla. :-) Ollaan varmaan oiva esimerkki muille siitä miten ei kannata käyttäytyä ja mitä virheitä ei kannata tehdä. Ja miksi ei kannata hommata itselleen snautseriurosta, jos haluaa nopeasti valmiin koiran jolle oma mamma on jumalasta seuraava. Voihan sitä maksaa itsensä kipeäksi vaikka vaan päästäkseen syöttämään snautserille nakkia kerran viikkoon hallin kauimmaisessa nurkassa. Ehkä se kontakti tulee jo ennen kuin lumet sulaa Oulun kaduilta, who knows...

Stockalla liukuportaita katselemassa - Resko kevätauringossa