Sinä olet minun alkuilta, loppupäivä, yöni kiireinen

Pysähdyin toissapäivänä ottamaan kuvaa puusta, joka oli jo pudottanut lehtensä. Syksy. Se on taas nurkan takana, ihan parin hetken päässä. Illat hämärtyy ja yölenkillä käydessä sai jo pistää hupparin päälle. Kohta ripustellaan heijastimia.
 
 

Kesätyöt loppui hyvissä tunnelmissa ja satunnaisia työvuorojakin lupailtiin samasta paikasta. En kuitenkaan enää asu siinä kaupungissa. Koulu jatkuu keskiviikkona vaikka monia asia on kevään jälkeen muuttunut. Jännittää aika paljon, mutta onneksi melkein vaan hyvällä tavalla. 47m2 muuttui 55 neliöön ja postiluukkuun pitäis laittaa kaksi sukunimeä yhden sijaan - iiks miten jännää. Toivottavasti kaikki palaset loksahtelis paikoilleen ja arki lähtis sujumaan yhtä kaksjalkasta suuremmalla porukalla niin hyvin kuin toivon sen sujuvan. Ainakaan koiria ei haittaa, että niiden lemppari-ihmiskaveri asuu saman katon alla. Ja yksinolot sujuu - äänitteistä kuuluu vain radion tasainen paapatus taustalla.

Otin viimisistä viikoista "pikkukaupungissa" kaiken irti mahdollisuuksien mukaan. Käytiin melkein päivittäin hiekkakuopilla ja uimassa ja metsissä, kun oli vielä autokin käytössä. Tuntuupa luksukselta nyt. Kolmannen kerroksen sijaan me tarkkaillaan maailmaa nyt viidennestä, mutta täälläpä on hissikin! Hihii. Ja Resko kun niin tottuneesti on aina menossa portaisiin. Mukavuudenhalu on voittanut, kylläpä niissä rapuissa tulikin rampattua - varsinkin tammikuun paukkupakkasilla pikkuruinen snautserinpentu kainalossa.

Oulu vaikuttaa hyvältä. Paljon on totuttelemista niin pojilla kuin mullakin, mutta eiköhän me totuta. Ihminen on sopeutuvainen ja niin on snautserikin. Vaikka jotkin huvitukset karsiutui asuinpaikan muutoksen myötä pois, saatiin me aika paljon tilallekin. Kaikessa on puolensa, kuten sanottua. :-)

 

[Resko sai passin ennen muuttoa, halusin välttämättä hakea sen meidän "omalta" eläinlääkäriltä..]

Uudet lenkkarit on hyvin sisäänajettu uusia lenkkireittejä etsiskellessä. Huomaamatta kuluu tunti jos toinenkin katuja talsien ja tuskin maltan odottaa että Resko Reipas pääsee rellestämään uuden "melkein naapurinsa" Torsti-basenjin kanssa! Samalla kenties lisääntyy myös minun ja Torsteenin omistajan Jonnan yhteisten juoruiluhetkien määrä, jihuu. Amor oli jotain 6-vuotias kun ruvettiin Jonnan kanssa haaveilemaan samassa kaupungissa asumisesta. Ennen meitä erotti noin 550 kilometriä, nyt vain parinkymmenen minuutin kävelymatka. Vaikeaa vielä aatella koko asiaa; muuttoa, koulua ja sitä etten enää elä vain kahden koirani kanssa. Aika mahtavaa silti. Jee!

Ja MUUTEN! Melkein unohtui se tärkein: Resko pyysi tänään ensimmäistä kertaa ihan selvästi itse ulos. Kypsässä 8 kuukauden iässä.. Kävi luonani, meni eteiseen ja sanoi että "piippiip" ja istui ulko-oven eteen. Voitonriemuinen tunne.

 

[Torsti ja Resko noutaa keppiä järvestä yhdessä, ihanat pojat! Ja viimeisessä kuvassa Resko ja terrierikaverinsa muuttopäivän aamuna vielä kerran hiekkakuoppien viereisillä peltoteillä hurjastelemassa.]