Jokunen viikko sitten pieni kirje lähti merten toiselle puolen..

Ja se pieni valkoinen kirje sisälsi Reskon DNAta. Pienessä imupaperissa sylkeä ja ihosoluja, joita hinkattiin tässä melkein kuukausi sitten melko hämmentyneen snautseripojan poskesta. Toisella kädellä kun pitelin parrasta kiinni samalla kun toinen käsi tökki ja hiutti Reskon suun sisäpintaa, niin tunteet myllersi laidasta laitaan. Kauhukuvat nuorena sydänvikaan kuolevasta koirasta joka kesken lenkin kaatuu suorilta jaloilta maahan ja kaikki on ohi. Sydän särkyy jo ajatuksestakin.. Ja kun testitulosten saamisessa vaan kesti ja kesti ja kesti, alkoi oma mieli kehitellä kaikkia ikäviä syitä sille miksei tulokset tulleet niin pian kuin sisaruksilla. Mutta tänä aamuna, kun jo rutiininomaisesti heti aamukuuden jälkeen avasin silmät ja hapuilin käteeni iPhonen ja päivitin offan sivut ja näin parhaan mahdollisen tekstin Reskon nimen kohdalla, tuntui sydän kapuavan kurkkuun jyskyttämään ja jalkoja kihelmöi. Reskon tulos "CLEAR"!  Keskiviikko ei olis voinut alkaa paremmin :)

Wanhan Purolan Wallstreet
Dilated Cardiomyopathy
Results: CLEAR

Tämän parhaan mahdollisen ilouutisen lisäksi laitettakoon itselle ja miksei muillekkin tätä lukeville muistiin, että meidän yksinolot menee todella todella hienosti. 9 tunnin työpäivän aikana täällä ei pissata sisälle eikä haukuta. Reskon satunnaisiin mölinöihin uskaltauduin kokeilemaan Amorin sitruunapantaa, ja ne muutamatkin haukut katosivat äänitteistä. Siis voisko tässä enempää toivoa..

(ja muuttoon on enää pari viikkoa, APUA)

Puhelimeen tallennettua

Still going strong

Päivät kuluu niin nopeaan, kuukauden päästä valloitetaan jo uusia maisemia vähän eteläisemmässä kaupungissa. Toivon niin paljon että Amorin hyvät päivät vielä jatkuvat ja saan pakata sen mukaani uuteen osoitteeseen. Viikon päästä alkaa kuukauden mittainen kesätyöpesti, onneksi työvuorot noudattaa aika tasaisesti 8.30-16 mukaista kaavaa ja illat jää sitten muille hommille.

Siitäkin huolimatta, että toisen koiran myötä ne hermoja raastavat hetket arjessa hetkellisesti lisääntyi, tunnen olevani tosi onnellinen kahden parrakkaan omistajana. Pitäiskö koputtaa puuta ennen kuin myöntää ääneen, että elämässä on asiat aika hyvin kohdallaan juuri nyt.