Tämä päivä on aina täällä, huominen ei koskaan

Mitäs me tässä ootellaan?...

Amor kävi tänään treffaamassa Penaa! Kyseessä oli siis karhutesti joka järjestettiin Ruotsin puolella Haaparannalla. Koska uteliaisuuteni on rajatonta ja Amorin rohkeus pohjatonta, päätettiin mennä vähän naurattamaan mettämiehiä. Jo jonottaessa saatiin osaksemme huvittunutta tuhahtelua ja porukkaa kääntyi katsomaan ja kyselemään että "tuonko sie aijot testata?" - noo tuotaaa.. ei mulla muitakaan koiria ole :D Kävi äkkiä selväksi, että näiden oikeitten metsästyskoirien omistajat olivat sitä mieltä ettei minun ole järkeä maksaa pikkukoiran testauttamisesta kun lopputuloksen voi jo arvata. Noh, niin tai näin, siellä me jonotettiin karhukoirien ja jämpttien seassa ja odoteltiin vuoroamme. Koitin vähän puolustella Herrapartaa kertomalla sen lähestyvistä 10v-synttäreistä ja hyvästä luonnetestituloksesta. Huvittuneita hymyjä ja päiden pudistelua saatiin osaksemme silti.

Kun meidän vuoro lopulta viimeisten joukossa koitti ja Amor tultiin laittamaan pitkään liinaan, hymisi hihnan kanssa tullut mies ja neuvoi meidät jäljen alulle. Ensin Amor kävi merkkailemassa puita ja oikean kohdan löydettyään se jäi nenästä kiinni nurmikkoon. Häntä ei laskenut eikä pappaa jännittänyt, mutta kiinnostus oli selvää. Hetken näytti siltä kuin koko koira meinaisi kellahtaa jäljen päälle kierimään, mutta jätti sen sentään tekemättä. Meitä käytiin vähän hoputtamassakin, mutta herraparran mielestä meillä ei ollut mitään kiirettä minnekkään tämän jännittävän hajun luota. Heh. Kun siitä päästiin jatkamaan matkaa ja karhu alkoi tulla piilostaan, ei Amor tehnyt mitään. Siinä sitten seisottiin parin metrin päässä karhusta ja Amor vain katseli että "jahas, että semmosta tällä kertaa - ei kuule juuri kiinnosta.." :D Porukka kentän reunalla nauroi kovaan ääneen ja mie kuiskasin Amorille että jos meinaat tehä tilanteelle jotaki niin tee pian, siinä on karhu metrin päässä! Kun Pena sitten liikahti kohti, räjähti Amor eloon. Hiuh, vedin kovasti henkeä ja laskin koiralle pitkästi liinaa kun se kiersi karhua ja hyökki ja huusi. Aina kun karhu kääntyi kohti, kiersi myös koira ja pysyi tiukasti asemissaan. Amor ei käynyt kiinni karhuun, piti hyvän välin ja oli lähes koko ajan kovasti äänessä. Riippumatta siitä seisoinko itse kymmenen metrin vai parin metrin päässä, hoiti Amor hommansa loistavasti. Kentän reunalla oli porukka hiljentynyt kokonaan ja jokunen ihminen tuli kauempaa katsomaan mitä pikkukoira keksiikään. Testaajat pyörittelivät karhua aika kauan eikä Amor antanut senttiäkään periksi. Kun meidän vuoro sitten läheni loppuaan, tuli testaaja ja sanoi kovaan ääneen että "Eihän tälle voi ko taputtaa!" ja niin me saatiin iltapäivän ensimmäiset aplodit. Ja kyllä, mulla oli varmasti maailman typerin ja tyytyväisin hymy naamallani kun siinä kehuin Amoria tosi hienoksi pojaksi.

Harmi ettei ollut ketään videoimassa Amorin järjestämää esitystä.

Palaute oli siis pelkästään positiivista, kuulemma oli ilo katsoa koiraa joka toimii ja taisi siinä toinen testaajista sanoa että mulla olis käyttövalmis koira karhumetsälle. Diplomi tulee kuulemma postissa ja kentältä poistuessamme oli ihan huippu mieli! Amor saapui ja lähti ihan omana itsenään - häntä pystyssä ja tomerasti askeltaen. Maailman paras koira.

Ruotsalaiset mettämiehet jämpteineen tuli vielä autolle Amoria kehumaan, joku kysyi että saako pikkukoiraa lainaan mettälle ja toinen sanoi että helkkari miten hienosti sulla koira toimi! Mie vain naurahdin että joo toivon kyllä ettei ikinä tule elävää karhua luonnossa vastaan mutta olihan tämä hauska kokemus mulle ja koiralle. Kuten sanottua - meidän mahollisuudet ja tekemiset ei ikinä ole jääny koirasta kiinni, Amorista olis vaikka mihin. Testin jälkeen käytiin Amorin kans vielä kahdestaan syömässä vähän jäätelöä ja katselemassa mitä keskustassa tapahtuu. Veikkaisin, että Ampun mielestä tämä oli poikkeuksellisen mukava lauantai: ensin sai huutaa ja toimia koko rahan eestä ja siihen päälle tarjoiltiin vielä jätskiä! Jee!