Niille, jotka pitävät tällaisesta - tämä on sellaista.

Kuvissa Amor 9v ja Nathalien Tenho 1,5v. Loput kuvat täällä. 

Noin puolituntia kestäneen aamuisen koirapuistoriekkumisen jäljiltä sängylläni makasi melkoisen väsynyt herraparta! Vasta iltapäivällä kolmen jälkeen nousi peittojen keskeltä parrakas naama, joka oli ladannut akkunsa ja valmis uuteen kierrokseen. Ikä näkyy siis muutenkin kuin kuvissa. 

Tenhosta on kasvanut varsin komea nuorimies, eikä kahdeksan vuoden ikäero kauheasti tainnut haitata. Hetkittäin kyllä pidätin henkeä kun katsoin Tenhonaattorin törmäilyjä - melkein odotin että koska papalta rapsahtaa kylkiluu tai irtoaa korva (Tenholla on jonkinsortin korvafetissi!), mutta hyvin ne näyttivät kahdestaan sopivan pelisäännöistä :) Oli mukavaa nähdä Rovaniemeläisiä pitkästä aikaa, toivottavasti törmäillään sitten tulevissa koiranäyttelyissä jos ei muualla! Ja kyllä Amor melkein tarvis oman partakaverin, pentukuume vähän nostelee päätään kun näkee samanrotuiset pojat painimassa hännät heiluen..

Ensviikolla alkaa rallytoko ja tämä tässä on haaste.

1. Inhoan aikaisia herätyksiä yli kaiken, mutta aamulla aijotaan treffata pitkästä aikaa Nathalien ja Tenhon kanssa, jee! Aamulla kiroan ko kello soi seitsemän maissa, ääks.
2. Minua harmittaa tosi paljon, etten ole kerennyt viimeaikoina niin usein tallille ja ratsastamaan kuin olisin halunnut. Heppojen hörähdykset aamutallia tehdessä ovat ehkä paras ääni, jonka voi siihen aikaan aamusta missään kuulla.
3. En oikein tiedä mitä haluaisin tehdä työkseni. Seikkailen vielä vähän aikaa ja etsin itseäni, niin kai täällä muutkin tekee. Aina saa haaveilla maailman pelastamisesta tai kaikkien maailman kärsivien eläinten parantamisesta ja adoptoimisesta, mutta kovin realistista se ei taida olla. (Harmi!)
4. Tekee tiukkaa olla ilman puhelinta edes yhtä kokonaista päivää.
5. Olen toisinaan hurjan aikaansaamaton ihminen.
6. En tykkää ryhmätöistä sitten yhtään.. en yhtään.
7. Suunnittelen paljon asioita. Sille tasolle ne asiat yleensä jäävätkin.
8. Koen pärjääväni hyvin yksinkin - en ole ihan erakko, mutta viihdyn helposti yksin. Tykkään kyllä viettää aikaa ystävieni kanssa, mutta usein ajatus koti-illasta Amorin kanssa voittaa muut hömpötykset.
9. En tanssinut lukiossa wanhoja, enkä mennyt penkkaripäivänä kouluun.
10. Lempivärini on musta (tämä pätee kaikkeen koirista autoihin ja vaatteista muistiinpanovälineiden valintaan).
11. Minua ärsyttää parittomat luvut! Miksi tämänkin muka piti päättyä numeroon 11?

1. Miksi valitsit kääpiösnautserin? Oletko tyytyväinen rotuvalintaasi?

Isäni näki matkahuollossa käydessään mustan kääpiösnautserin ja usutti meidät muutkin käymään katsomassa (kyseessä oli paikan omistajien/työntekijöiden koira). Niimpä seuraavana päivänä kävimme katsomassa koiraa äitini ja siskoni kanssa, ja kohta huomasinkin sopineeni koiran omistajan kanssa kotivierailusta jonka aikana voisin tutustua koiraan paremmin. Päätöstä helpotti ja oikean pennun kasvattajineen meille löysi tätini (jolla oli musta snautseriuros joka oli tehnyt lähtemättömän vaikutuksen varsinkin minun äitiini). Rotuvalinta on vaikuttanut oikein passelilta, mutta sitäkin tyytyväisempi olen juuri omalle kohdalleni sattuneeseen koirapersoonaan :)

2. Mikä on koirassasi parasta?

Luonne. Ne hetket, kun minun ei tarvitse avata suutani jotta jokin asia tulisi ymmärretyksi. 

3. Mitä suunnitelmia teillä on tälle vuodelle? Entä siitä eteenpäin?

Pieni näyttelykärpänen puraisi jo syksyllä, joten olen haaveillut muutamasta vetskukehässä pyörähtämisestä kesän mittaan. Kymmenen kerran rallytokon alkeiskurssillekkin tulin varanneeksi paikan, joten kenties tämän vuoden aikana keretään tehdä vielä vaikka mitä!
Saapa nähdä, ensisijaisesti me haluttaisiin pysyä terveinä ja viettää sitten uutenavuotena kymppisynttäreitä hyvillä mielin. Koska stressasin Amorin jäljellä olevista elinvuosista jo vuonna 2007, ajattelin jättää sellaiset hermoilut nyt vähän vähemmälle.. Tammikuun aivoverenkiertohäiriö antoi hyvän muistutuksen olla iloinen jokaisesta yhteisestä päivästä, mutta ei me vielä ihan päiviä kuitenkaan ruveta laskemaan vaan mennään eteenpäin kuten tähänkin asti :) Kunhan tassut kantavat ja mieli pysyy virkeänä!

4. Mikä on hauskin tai mieleenpainuvin asia, jonka joku ei-koiraihminen on koirastasi sanonut?

Hmm.. Mieleenpainuvin oli varmaan se, kun (monta vuotta sitten) kissaihmiseksi itseään tituleeraava kaverini kehui ja ihmetteli Amorin tottelevaisuutta. Kai se tuntui 13-vuotiaasta ensimmäisen oman koiransa omistajasta sitten erityisen hyvältä, kun hyvä kaveri antoi arvoa nuoren koiran tottelevaisuudelle. Tämän vuoden puolella kun on käyty vanhainkodilla, on mieleeni jäänyt erään muistisairaan mummon huudahdus "Ompa komea naama!" :D Samalla reissulla samainen vanhus naureskeli silitellessään Amorin partaa ja miettiessään ääneen ihmisten partoja..

5. Haukutaanko teillä ja jos haukutaan, niin missä tilanteissa?

Normiarjessa Amor on sangen äänetön kaveri, se ei räksyttele koputuksille eikä kolahduksille. Nyt kerrostalossa asuessa Amor ei ala haukkumaan edes ovikellolle. Jos eteiseen ilmestyy vieras ihminen, saa hän varmasti osakseen vahtihaukun (jos nyt uskaltaa tulla ovesta sisälle..) Remmilenkeillä on vieraille koirille huudeltu koko ikä - olen jo vähän antanut periksi remmirähjäyksen suhteen. Amor rääkyy siihen asti, että ohitettava koira on kohdalla. Silloin haukku loppuu ja Amor pystyy jatkamaan matkaansa hiljaa puhisten niskakarvat pystössä.

6. Minkä asian olet kokenut vaikeimmaksi koirasi koulutuksessa?

Jos Amor on jotain päättänyt, eivät siihen ole uhkailu, kiristys tai lahjonta auttaneet. Amor ei ikinä pyytele anteeksi, eikä kumartele kenellekkään. Toisaalta se on ollut hyväkin ominaisuus - herraparta on itsevarma koira joka ei vähästä hätkähdä. Sataprosenttista luoksetuloa meillä ei ole, enkä mielelläni pidä Amoria irti ihan missä tahansa. Vahinko ei tiettävästi tule kello kaulassa, eikä pahakaan onnettomuus vaadi kuin yhden vääräaikaisen oravan juoksemassa Amorin nenän edestä tien yli...

7. Mitä ruokaa koirasi syö?

Amor syö nyt vaan tylsästi Hill'sin ylläpitoruokaa strukviittikiteiden ehkäisemiseksi. Tätä ennen Amor söi koko ikänsä Pro Formance Active Adult -nappuloita hyvällä menestyksellä.

8. Mitä harrastuksia teillä on ja mitä olette kokeilleet? Haluaisitko vielä kokeilla jotakin muuta?

Me nyt vaan opetellaan temppuja ja käydään vanhainkodilla piristämässä asukkaita. Rallytokon alkeiskurssi alkaa ensiviikolla ja haaveilen jo jatkoryhmästä.. Olemme kokeilleet agilityä (epiksiä pidemmälle ei sitten uskallettu, niistä tosin kerättiin monet ykköspalkinnot hyllyn päälle pölyttymään), tokoa (pentukurssin ja jatkokurssin verran, kuljimme jonkin aikaa jatkoryhmässä muka-tavoitteellisesti ylläpitämässä vanhoja juttuja ja oppimassa uusia), näyttelyitä (4xEH, H) ja hakua. Olisin halunnut jatkaa agilityn harrastamista (hermojen puute otti itselläni vastaan, en nauttinut kilpailutilanteista vaikka koirassa olisi ollut potentiaalia ties mihin) ja hakua. Näin jälkeenpäin tekisin monia asioita toisin, mutta ajassapa ei taaksepäin pääsekään.. Amorin ja minun yhteisymmärrys on parantunut valtavasti viimevuosien aikana, ja minua harmittaakin se että koira alkaa tässä vaiheessa vanhentua! Juuri kun kaikki alkaa olla täydellistä.

9. Millainen koirasi on luonteeltaan?

Aina yhtä vaikeaa määritellä Amoria sanoin. Herraparta on rohkea, rauhallinen, itsevarma, päättäväinen, isomahainen.. Minun kultamussukka - rakas peittomönkijäinen, hurja poliisikoira ja paras harjoittelukappale! Luonnetestistä +223p, osa-alueittain eriteltyinä ne löytyvät tuolta Amorin omalta sivulta. Huipputapaus, virheistään huolimatta.

10. Mistä koirasi nauttii eniten? Entä mistä vähiten?

Amor nauttii syömisestä ja vapaana riekkumisesta. Ihan parasta on, kun pääsee ilman tietoakaan hihnasta rallattelemaan peltoteille ja nuuskuttelemaan tienvierustoja koko rahan edestä. Herraparta tuntuu tykkäävän melkein kaikesta mihin liittyy maten kanssa yhdessäolo ja mielellään vielä herkuttelu :) Epäsuosikkeja ovat vesisateessa möllöttely, ja se kun matte jumittuu johonkin typerälle tietokoneelle ja unohtaa herraparran olemassaolon melkein kokonaan..

11. Uskotko omistavasi koiria jatkossakin?

Toivottavasti.

(HAASTEESTA Säännöt ovat seuraavanlaiset: 1. Jokaisen haastetun pitää siis kertoa 11 asiaa itsestään. 2. Myös haastajan 11 kysymykseen pitää myös vastata. 3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä ja haastaa uudet bloggaajat. 4. Haastettujen pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa. 5. Pitää kertoa, että heidät on haastettu. 6. Ei takaisin haastamista.

Vaan miepäs oon vastarannan kiiski, enkä haasta ketään saati sitten kerro siitä niille! Meille tämä mukavakysymyksinen haaste tuli Eerikalta, kiitos!)

Ongelmia paratiisissa..

Aivan, ei kannattaisi nuolaista ennen kuin tipahtaa! Eiköhän tänään ollut audacityn tallenteessa vaihtelevan sinnikästä rääkymistä useamman tunnin ajalta.. Kylläpäs kolahdettiin pää edellä maanpinnalle, pettymys karvastelee kipeästi ja koko tilanne ihmetyttää muitakin kuin minua. Mikä herne siellä pääkopassa vieri väärään koloon, kun harvinaisen siististi käyttäytyneestä herraparrasta tulikin ongelmakoira?

Kyllä, ärsyttää. (Todella paljon.) Kaikki lähtikin menemään luvattoman hyvin, joten kai tällainen välilasku pitikin kokea. Eniten huolestuttaa kaikki. Entä jos herraparta keksikin nyt, että ne yksinäiset tunnit voi kuluttaa myös kaikenlaiseen kiekumiseen ja naapureille huuteluun? Jos sillä onkin eroahdistusta? Tähän väliin ei taida saada mitään pikakelausta, ei ole ihmeparannusta tai paluuta loistavaan viimeviikkoon. Ärrh.. Voi Umpalumpa, mikä takapakki tämä nyt oikeen on? Ostan kohta kaikenmaailman Thundershirtit ja yrttipannat ja auringonkukkauutteet ja ostan vielä stressilelujakin. Aloitan kuitenkin dap-haihduttimella, netistä onneksi löytyi ja nyt odottelen vain lähetystä kotiutuvaksi. En oikein tiedä mitä ajatella - mikä tähän vaikutti vai vaikuttiko kaikki? Rutiinit ovat melko säntillisesti noudattaneet samaa kaavaa jokaisena aamuna, mutta ehkä viikonlopun yksinolemattomuus sitten sekoitti Amorin ajatukset. Mene ja tiedä.. Huoh. Kyllä vain voikin ottaa päähän ja harmittaa, mutta periksi en ole valmis antamaan. Toivottavasti naapureilla riittää ymmärrystä tulevaisuudessakin, en haluaisi törmätä kotiin tullessani postiluukun kautta myrkytettyyn kirppusäkkiin..

No matter where we're going, it starts from where we are

"En anna muitten sanoo mitä mä voin tehdä

Mä tiedän mistä tuun ja paikkani täällä

Mä nautin täysillä tästä päivästä

Se on jotain, mitä kukaan ei voi viedä

Mul on kaikki hyvin tänään"

Mahdollisimman kliseisesti ilmaistuna: meillä on kaikki hyvin. Amor on piristynyt vähintäänkin entiselleen, kenties vähän enemmänkin. Äitini kanssa totesimme Amorin riemuhepulointia katsellessamme, että papalta taisi kadota 9 vuotta kun aivoissa sylttäsi. Jokaisesta yhteisestä päivästä olen iloinen, remmirähjän kanssa ulkoillessa mietin miten mukava onkaan kuulla Amorin huutavan niin elossa (arvostaisin kyllä asiallisesti toisia koiria ohittavaa herrapartaa ihan yhtälailla, mutta nyt on näin).

Me asutaan Amorin kanssa nykyään kerrostalokaksiossa, kolmannessa kerroksessa. En ymmärrä miten ihmiset asuvat aivan yksin yksin, täällä elellessä korostuu koiran olemassaolo. Aina on joku läsnä, hengittämässä samaa ilmaa ja muistuttamassa siitä etten ole ainoa elollinen asia näiden seinien sisällä.
Ouluun asti ei olla vielä päästy, mutta en päästä irti haaveesta. Kaikki on mennyt paremmin kuin uskalsin toivoakkaan - fiksuna likkana luin netistä ns. kannustavia kokemuksia vanhuskoirien kerrostaloelämään sopeutumisesta, enkä kauhean suurilla odotuksilla pakannut koiraa mukaani. Periksi en kuitenkaan aikonut antaa vaikka tiesin muutoksen olevan iso juttu jo valmiiksi kovia kokeneelle maalaiskoiralle.

Äidiltä on päähäni iskostunut sanonta siitä, miten aina pitää ainakin yrittää. Niimpä latasin koneelleni audacityn, ostin Amorille vielä sadannen "aktivointipallon" ja vähensin aamuruoan iltaruoasta. Ensin koira oli illalla yksin pari minuuttia ja kun totesin sen vaikuttavan rauhalliselta, jätin sen seuraavana päivänä kolmeksi tunniksi. Audacityn äänitteen mukaan koira oli haukahdellyt melkoisen käskevään sävyyn joidenkin minuuttien ajan ja inissyt hermostuneena siinä välissä. Suurimman osan ajasta se kuitenkin otti lepoa. Niimpä se jäi seuraavanakin päivänä puoleksi tunniksi yksin, eikä ollut pitänyt yhtään ääntä sinä aikana. Sitten loppuikin viikonloppu ja edessä oli ihan normaalimittaiset koulupäivät! Amor oli yksin maanantaina n. 5 tuntia, joiden aikana oli haukkunut joitakin minuutteja ensimmäisen tunnin jälkeen ja ulvonut loppupäivästä hetken. Seuraavina päivinä sen ääntely pysyi samalla tasolla, mitä pidin kyllä ikänsä ok-talossa toisen koiran kanssa asuneelle täyttä kymppiä lähestyvälle kääpiösnautserille kiitettävänä suorituksena. Postin tipahtamista se ei ollut kommentoinut sanallakaan, eikä eilistä pihalla meluavaa auraa. Tunsi varmaan vaan olonsa kotoisaksi kun on tottunut että isä kolistelee pihalla lingon ja kauhan kanssa.. 

Tänään poika joutui olemaan yli 9 tuntia yksin, eikä ollut haukkunut kertaakaan - haikeasti vain päästänyt pari ulvontahenkäystä. Olin niinku ainakin nääääääääin ylpeä minun maalaiskoirasta, joka vaikuttaa tosiaan sopeutuvan mihin vaan kunhan on matte pitämässä tassusta vähän kiinni. Törmättiin illalla rapussa naapuriinkin jolta kyselin Amorin äänenkäytöstä. Ei ole kuulemma juuri mitään kuulunut, "eihän noin pienestä koirasta nyt voi isoa ääntä lähteäkkään!" (en kehdannut kertoa miten kovasti ääntä voi tällaisesta tiiviistä paketista irrota.. :D) Vakuutteli ettei ole häirinnyt yhtään ja sanoi vielä etteihän se nyt päivällä ketään voi haitata. Ymmärsi heti, että elämässä on meneillään isoja muutoksia. 

Nyt pitää varmasti koputtaa puuta (kop kop), mutta uskallan jo vähän hihkua helpotuksesta. Minun täysiverisestä metsäläisestä on kuoriutumassa aito kaupunkilaiskoira! <3 

Loppuun valittuja paloja puhelimen muistista.

Oulu-viikonlopun jälkeisellä kotimatkalla, lemmikkivaunussa ruuhkaa..

Amor ja Titi-kissa, Titin korvien asennosta päätellen Amor sai tämän lähentelyn jälkeen korvapuustin..

Reippaasti aamulenkillä jo ennen seitsemää, Amor katselee tarkkana 

Ties monennettako kertaa paikallisen vanhainkodin muistisairaita viihdyttämässä. Yllättävän moni muistamaton ihminen on ottanut koiraan kontaktia ja istunut silittelemässä. Osaston piheinkin tapaus on halunnut syöttää Amorille puolet kahvipullastaan. Ollaan kuultu koiramaisia muisteloita ja tarinoita yli 70 vuoden takaa ja vaan oltu läsnä. Joku on kävelyttänyt Amoria pitkin käytäviä ja toinen on tullut iloiseksi kun Amor on nukahtanut sohvalle pää hänen jalallaan. Tassuterapiaa parhaimmillaan.

Yhtenä kauniina päivänä joen jäällä, -18°C mutta tyyntä.

Kunnon lumimyräkässä keskellä metsää! Kun pakkanen tipahti paristakymmenestä lähelle nollaa, alkoi tynkäkarvaiseen snautseriinkin ottaa lumi kiinni kun teitä ei oltu aurattu (Amor oli kylkiä myöten hangessa). Taskulampun valossa tuttuja reittejä, nenäänsä pidemmälle ei lumisateen ja tuulen vuoksi nähnyt..

Muuton jälkeen läheisessä koirapuistossa, jonne poikettiin aamulenkillä. Lunta riittää!