maanantai 7. tammikuuta 2013

Vuosi 2012 pähkinänkuoressa

Tammikuussa me nautiskeltiin BoT-toppiksen uutuudenkarheudesta ja sulateltiin virtsakiviä.

Helmikuussa iloittiin aurinkoisista päivistä ja elämästä ilman virtsakiviä! Itse olin muka lukulomalla lukiosta, hehheh paljonpa tuli taas luettua? Vietettiin vuosipäivää, kun 25. helmikuuta tuli kuluneeksi kahdeksan vuotta Amorin hakemisesta.

Maaliskuussa harrastettiin vähän lisää vapaana lenkkeilyä ja kerrospukeutumista. Käytiin myös Joensuussa.

Huhtikuussa syntyi kummipentu Möykky aka Saimi! Oli se vaan pieni.. tämän lisäksi kuukauden kohokohtiin kuului Amorin ruokavarkaus ja kova yritys syödä itsensä hengiltä. Säikähdyksellä ja öljyämisellä selvittiin! Sain myös ajokortin.

Toukokuussa pesin Amorin ja koitin pitkästä aikaa saada siitä snautserin näköistä vaikka turkki olikin heikossa kunnossa.

Kesäkuu! Käytiin usein myöhäisillä iltalenkeillä ja ihmeteltiin Möykyn kasvua (kuvassa Mäkärä). Ostin 50Dhen lopultakin uuden akun ja kameran käyttömukavuus nousi uudelle tasolle.


Heinäkuu ja Ylläksen yötön yö. Amorilla oli tassuissa kengurubensaa.


 
Elokuussa Toppilansaaressa meren rannalla. Amor nautti silminnähden, ensimmäistä kertaa vapaana niin suurella hiekkarannalla! Sinne täytyy kyllä päästä vielä takaisinkin, mielettömän kiva paikka koirien kuvaamiselle - näistä kuvista menee vesileimasta huolimatta kiitos Jonnalle!

Syyskuu ja yhä vain lyhenevät illat. Amor tutustui peltoteillä lampaisiin, ilman huutoa tai ajattamista. Varattiin paikka aktivointikurssille!


Lokakuussa satoi ensilumi! Aktivointikurssi osoittautui mukavaksi kokeiluksi, Amor pääsi kokeilemaan jälkeä ja esine-etsintää. Siskoni varasi meille HundSpasta koirauinnin ja Amor kävi Aapelin kanssa ensimmäistä kertaa uimassa ohjatusti sisätiloissa. Hauska kuukausi!

Marraskuuu.. mätsärit, joista molemmille koirille punaiset nauhat ja vahvistus siitä että minusta tulee syksyn 2012 ylioppilas. Kuvan otti siskoni Kristiina, kiitos!

Joulukuu. Ylioppilasjuhlat, vanhenin taas vuodella, joulu, Amorin synttärit ja siinä samalla uusivuosi. Jouluna Amor kulki sylistä syliin kuin kiertopalkinto ja sai ihania lahjoja ja nukkui uudella lampaantaljallaan korvat kippuralla onnesta. Eikä Amor ollut tulituksista tälläkään kertaa moksiskaan, jee! 

1 kommentti:

Heta kirjoitti...

Amorin blogissa tulee käytyä säännöllisesti, joten pitänee jättää jonkinlaista merkintää käynnistä :)

Vuosikatsauksia on mukava lueskella. Tulee jostain syystä mahdottoman hyvälle tuulelle :) Ja Amor on aina yhtä valloittava <3

Mukavaa alkanutta Uutta Vuotta teille!