Hei ruipelo, muistatko jo? Me kuulutaan yhteen.

Joulu oli ja meni, omistaja vanheni taas yhden vuoden ja huomenna on uusivuosi ja Amorin synttärit! Huh, kovin paljon niin lyhyen ajan sisällä. Lahjamäärän perusteella voisi kuvitella Amorin (ja minun!) olleen erityisen kilttinä - mutta onnistuneen joulun teki kyllä lahjojen sijaan  moni muu asia tänävuonna! :) Meillä oli ihana joulu perheen kesken kotikotona, ei olosuhteiden vuoksi keretty mökille kuten yleensä. Joulupäivänä me sitten lähdettiin siskojen kanssa mökille Ylläkselle, sulattelemaan jouluruokia ja perjantaille oli varattuna parin tunnin issikkavaelluskin. Eilen (eli lauantaina) ajeltiin mökiltä kotiin, pakkanen nousi tunturitiellä -30.5° asteeseen ja ulkona oli niin kaunista ettei yksikään ottamani kuva pääse edes likelle sitä, miten hienolta ulkona oikeasti näytti.

Amor sai lahjaksi kuvassa näkyvät lelut: siskoiltani jo perinteeksi muodostuneita vinkuleluja (joita rohkea rottakoira sitten tassuillaan varovasti pyörittelee ja vingahduksen kuullessaan katsoo järkyttyneenä mahdollista maailmanloppua silmiin) ja multa uuden narupallon! Lahjoja avatessa siskoni yorkit osoittautuivat taas parhaiksi apukavereiksi - Urho ja Saimi suhtautuvat asiaan ihan erin mittakaavan innostuksella kuin Amor ikinä. Myös kuvassa näkyvä valkoinen lampaantalja on Amorin joulu-/synttärilahja, se löytyi nuorimman isosiskoni paketoimasta paketista. Mainita täytyy myös yorkkeja omistavalta siskoltani saadut Hill'sin erikoisruokapurkit - Amor tutisi innostuksesta kun aukaistiin ensimmäinen heti jouluaattoiltana! Tälläkin hetkellä Amor makoilee uuden (ja ensimmäisen) lampaantaljansa päällä kenkävinku ja tuo vihreä erityisen epäilyttävän näköinen kärsäeläin kainaloissaan - ja maha täynnä erityisherkkua eli purkkiruokaa. Kiitos ihan kaikille huipputärkeille ihmisille jotka tekivät tästä joulusta niin loistavan ♥. 

Ennen odotin joulussa eniten sitä hetkeä, kun kuusi on koristeltu ja ruoat syöty ja lyhyen ruokien sulattelun jälkeen siirrytään lahjojen jakamiseen, mutta vuosi vuodelta oppii arvostamaan enemmän niitä asioita joita rahalla ei saa. Koska kuitenkin arvaan siskojeni joskus lukevan näitä juttuja, niin ihan julkisesti saatan tunnustaa saaneeni enemmän ja parempia lahjoja kuin osasin odottaakkaan! Minun perhe kyllä tuntee minut niin hyvin.

Nyt sitten odotellaan vain huomista ja huomisen kekkereitä, on varmaan taas luvassa jokin naurettava synttärikakku ja illalla voidaan kuunnella kun naapurit ilotulittelee Amorin kunniaksi! Ihan käsittämätöntä, että 9 vuotta tulee täyteen!!

Porukan nuorin (vaan ei pienin) yorkkineiti Saimi napittaa kuvaajaa silmiin - irtoaisko joululoman kunniaksi vähän ylimääräistä huomiota?

Maisemia kotimatkalta.

Hyvää joulua ja uuttavuotta!

♥:llä Amor ja Josefiina

Ylioppilasjuhlat ja kissavieraita

Ylppärit meni varmaankin niin hyvin kun ne saattoi mennä. Jonna ja kissat haettiin keskiviikkona bussipysäkiltä neljän aikoihin ja pian alkoi muitakin vieraita saapua paikalle. Alkuperäinen tarkoitus oli häkittää kissaneidit - siis säilyttää katollisessa kompostikehikossa. Myy osoitti varsin pian idean olevan ihan surkea, kun nippusiteiden ja sähköteipin määrästä riippumatta oli kissa aina väärällä puolella verkkoa. Lopulta itsepäinen pitkähäntä pusersi itsensä pinnojen välistä vapauteen - tässä vaiheessa oli pakko myöntää häviö ja purkaa häkkiviritelmä. Kissat ja Jonna lähtivät perjantaiaamuna ja paripäiväinen vierailu sujui kaikenkaikkiaan erittäin asiallisesti. Sielläpä nukuttiin kissat ja koirat ja ihmiset kaikki sulassa sovussa sekaisin :D Titi-kissalle täytyy kyllä antaa pisteet hurjasta rohkaistumisesta, ennen niin ujo kissaneiti oleskeli nyt Amorin kanssa vierekkäin niinkuin siinä ei olisi koskaan ollutkaan mitään epäilyttävää.

Juhlien edetessä ehti Amorkin käydä loppuillasta kiertelemässä vieraiden joukossa, koko vanhus näytti menevän palasiksi onnesta: ihmisiä kaikkialla ja herkkuja ja hajuja ja vapaita sylejä! Olin kyllä hurjan tyytyväinen kun katsoin Amorin käytöstä vieraan ihmisjoukon keskellä. Kenellekkään se ei ängennyt syliin, mutta rapsutuksia kyllä sateli joka suunnalta.

Juu ja ylioppilaskuvat käytiin ottamassa erittäin tiukan aikataulun mukaisesti kl 12 keskiviikkona. Amorin kanssa kiireen vilkkaa ajeltiin Tornioon ja siinähän jäi ruusut ja hihnat matkasta.. Onneksi ihana valokuvaaja sai tilattua läheisestä kukkakaupasta meille valkoisen ruusun ja Amorkin pysyi kurissa ilman kättä pidempiä apuvälineitä. Kuvista tosin en uskalla sanoa  vielä mitään, olen melko varma siitä että pahimmat kuvitelmani toteutuvat vihaisen näköisenä röhnöttävän korvattoman harmaaparran osalta..

 

Perjantaina käytiin tosiaan viemässä Jonna kissoineen pysäkille puoli seitsemältä ja kotiin ehdittyäni nappasin Amorin ja käytiin pitkästä aikaa aikaisella aamulenkillä. Koko kylä oli hiljaa, maassa oli uutta lunta ja tiellä näkyikin vain minun ja Ampun jäljet. Tossut jalassa ja takki päällä (pakkasta oli melkein -20°C) Herraparta viipotti menemään hajujen perässä. Kyllä sitä katsellessa väkisinkin alkoi päivä hyvin :)
 

Vanhoja kuvia ja juttuja

Amor keväällä 2012. Ja kyllä vain onki kauniisti trimmattu, oliskohan tässä syy siihen miksi kuvat siltä ajalta on yleensä takki päällä otettuja? Muistan kun naapurin mies voivotteli ääneen kaljuja kylkiä, eihän tuommonen trimmaustyyli voi olla mistään kotosin.. :D No ei varmaan olekkaan, mutta onneksi se on aina vain tilapäistä.

Kuvan sinnikäs ja onnekas ihan tuore koiranpentu Saimi on nykyään yli puolivuotias rämäpäinen pikkuneiti, joka ei kumartele ketään eikä mitään. Elämän alku oli aika kivikkoinen, mutta sitä on hankala uskoa kun näkee Saimin nyt. Pikkuässä on ollu taistelija alusta asti! Minun rakas kummipentu :)

Syy siihen, että Amor haisee aivan yrteille. Ja samalla syy siihen, ettei Amor enää kutise! Tässä yhtenä päivänä kun käytiin äidin kanssa kaupungissa, ihmettelin autossa että mistä minun nenään tuli ihan Amorin haju - ehdin jo naurahtaa että onkohan se koira hiipinyt takapenkille mukaan. Syyksi paljastui yrttipastillit, joita äiti vieressäni söi. En ehkä enää ikinä pysty syömään niitä pastilleja miettimättä Amoria. Maailma on pieni ja kukkahattutätien yrtit toisinaan toimivia.

Ylihuomenna on jo juhlat, vaikka vasta pari kuukautta sitten niistä ei oikein uskaltanut edes haaveilla. Onneksi tässä ehti hyvin vielä panikoimaan oikein kunnolla järjestelyiden kanssa, kriiseilemään kuvauksen takia ja pelkäämään lakituksessa kompurointia. Ja niin paljon kuin sitä nyt oottaa ja jännittääkin, niin sitten se on jo ohi. Kummallista..

Oi aikoja

Ajattelin tähän jotain juttuja ja muistoja, vähän kertausta siitä kuinka Amor leikki pikkupentuna mattojen hapsuilla ja kuinka pennun tiesi olevan lähettyvillä kun kuuli vauhdikasta kynsien rapinaa parkettia vasten. Amor oli helppo pentu. Ja erittäin ahne, ruokailutavoiltaan possujakin säälittävämpi. Hihnassa kulkemista en ikinä joutunut opettamaan, se tuli jostakin automaattisesti. Sisäsiisteys kehittyi ajallaan ja eläinlääkärin poistamat mahdottoman terävät maitokulmahampaat mulla on vieläkin tallessa pienessä purkissa. Liian paljon olen ehtinyt kuitenkin unohtaa ja ajanhan tiedetään kultaavan muistoja. Maailman paras koira Amor on kuitenkin ollut alusta asti, kaikkine virheineenkin mulle juuri täydellinen. Vitsailin jo äitini kanssa, että kun Amor täyttää 10 vuotta niin laitetaan lehteen kuvallinen ilmoitus ja onnittelut - eiköhän Ampu siihen mennessä opi itse lukemaan aamulehtensä.

Ajankulu on jotain käsittämätöntä. Kun vain ajattelenkin, että kuukauden päästä mulla on 9 vuotias koira.. En tosiaan tajua missä välissä kaikki on tapahtunut. Ja kenen luvalla paras ystäväni alkaa jo lähennellä täyttä kymppiä? Alaparran hopeiset karvat näyttävät lisääntyneen, mutta ei niitä vielä lasketa. Vähän pelonsekaisella mielenkiinnolla olen katsellut kuvia iäkkäistä mustista kääpiösnautsereista, ja miettinyt että onko tuo kaulapussillinen, kauttaaltaan trimmerillä lyhyeksi ajettu ja silmiltään harmaaksi ehtinyt otus minun kultapojankin tulevaisuus? Ahdistava ajatus. Minun ajatuksissa Amor vanhenee arvokkaasti, mutta saa vielä vanhuksenakin iltahepuleita ja odottaa häntä heiluen koska pyydän siltä uutta temppua. Ehkä siitä tulee nykyistä jääräpäisempi ja korvattomampi, mutta vähemmän rakasta ei varmasti ikinä.

Oikeastaan erehdyin ajattelemaan kaikkea elämässämme muuttunutta juuri tämänhetkisen elämäntilanteen vuoksi. Eihän sitä kukaan ole sanonut ettenkö asuisi kotona vielä ensivuottakin, mutta lienee ihan realistista kuvitella jo Amorin seuraava syksy kaupunkilaiskoirana. Ja vaikka ihan mihin tahansa muottiin ei edes Amoria voi sovittaa, niin todistettavasti koirapuistoilu sujuu ja kerrostaloissa kyläillessä käytävän äänet eivät pahemmin keskeytä Herraparran puuhia. Hissit, liukkaat käytävät, ohi kolistelevat bussit ja rääkyvät kakarat ovat kaikki tuttuja juttuja. Amor on ollut aina kotonaan siellä missä minäkin. Toivottavasti tilanne ei leviä käsiin tositilanteessa, eikä Amor pahasti protestoi maalaiskoiruuden loppumista aikanaan..

Lakkiaiset on 5. joulukuuta ja olen suunnitellut aamun alkavan Amorin puunaamisella. Koska olen ahkera ja aikaansaava, olen tietysti jo soittanut valokuvaajalle (not...), mutta Amor tulee kuitenkin mukaan kuvattavaksi. Näen jo mielessäni kuvan itsestäni mahdollisimman teennäinen tekohymy punaisella naamallani ja Amorin mököttämässä sylissäni, rintakarvat oransseina rehottaen ja kuvitteellinen keskisormi pystössä :D

Ja ainiin, vein Amorin pissanäytteen eläinlääkärille maanantaina. Ihan puhdas pissa, ei jälkeäkään virtsakivistä!

Mätsärit

Käytiin eilen vanhusten kans mätsäreissä! En edes muista koska Mäkärä olis edellisen kerran ollut kehässä ja Amorinkin viimeisimmästä visiitistä on kyllä aikaa. Esitin molemmat parikehissä, mutta "loppukarsinnoissa" siskoni Kristiina esitti Amorin. Molemmat sai punaista ja melko yhteneväisesti kehuja käytöksestä ja luonteesta. Ikä kuulemma näkyy, mutta eivät kuitenkaan näytä haudoista kaivetuilta..

Siskoltani oli kehässä yorkit Urho ja Saimi, Upi oli pienten sinisten neljäs ja Saimi punaisten pentujen neljäs! Ei ollenkaan hullumpi reissu siis, vaikka Urho kävi kehässä nyyteissään ja Saimille tämä oli käsitykseni mukaan ihan ensimmäinen oikea kehädebyytti. Itse mussutin paikan päällä kasvispiirakan ja teetä ja ihmettelin rotukirjoa, paikalla oli mm. vasikan kokoinen doggipoika ja ihan pikkuinen chiihauhaun pentu. Onneksi sisko pisti päivällä viestiä ja kysyi että kiinnostaisko lähteä mukaan, edellisestä kerrasta on jo niin kauan että sitä sivuutti kaikki koiraharrastusten ärsyttävät puolet touhuillessaan omien takkuturpiensa kanssa.

© Kristiina N

Olen tainnut mainita täälläkin Amorin turkkiongelmista joskus aiemmin? Meillä meni kauan aikaa tosi hyvin, kunnes sitten pakkaset yllätti ja lämpöpumppu puhalsi yötä päivää = käppänältä kuivu nahka ja kutina alkoi taas = Amor rapsutteli ja pureskeli karvat poikki ja onnistui narskuttamaan ihonkin rikki.. Vasemmalla puolella lonkan päällä on nyt vähäkarvainen kohta muistuttamassa meitä tästä ongelmasta. Olin meidän eläinlääkäriin yhteydessä ja tilasin apteekkiin Dermoscenttiä ensiavuksi. Eilen illalla heitin tuolle litkut niskaan ja aamulla heräsin jostain kukkakedon keskeltä (tuotteen luvattiin vaikuttavan myös pahaan hajuun - sain yrteiltä haisevan koiran!) Olen tuplannut Nutrolinin määrän, ennen annoin sitä vain vähän iltaruoan joukossa, mutta nyt pistän sitä ruokaan aamullakin. Toivottavasti tilanne ratkeaisi piakkoin kuten viimeksikin. Tuntuu tarpeeksi inhottavalta kun tietää itse miten ahdistavaa on koittaa olla jos jotakin paikkaa kutittaa.. Ja tänään käytiin Amorin kanssa pyörähtämässä Mustissa ja Mirrissä, ostettiin kasvisperäisiä puruluita. En ole hoksannut tätä mahdollisuutta, kun ollaan vain vältelty varsinaisia puruluita virtsakivien pelossa. Näissä näytti kuitenkin tuoteseloste melko lupaavalta, joten ajattelin kokeilla.

Ja sitten vähän toisenlaisiin kuulumisiin: bongasin nimeni nettilehden listalta, nimittäin syksyn 2012 ylioppilaiden joukosta! Vähänkö tuntuu hyvältä, vaikka kuinka on välillä hakattu päätä seinään ja kuljettu Amorin kanssa pitkin peltoteitä kiukku korvista sauhuten huonon koulupäivän jälkeen, mutta se on tältä osin ohi nyt! Että leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, koskaan ei ole liian myöhäistä antaa periksi jne? Ei vais, mutta lakkiaisia odotellessa voi vetää vähäsen henkeä ja kiitellä mielessään kaikkia niitä, jotka teki tämän mahdolliseksi :)

Oulu - Umeå - Oulu, HundSpa ja Huusarinpuiston koira-aitaus

Paljon on mahtunut kuukauteen! On käyty Oulussa Jonnaa ja kissoja katsomassa, Umeåssa Mäkärän kanssa (matte kävi myös kissanäyttelyissä!) ja juuri tänään kotiuduttiin jo toisen kerran Oulusta melko lyhyen ajan sisään. Ollaan kotiutettu uusi Hurtan lämpötakki ja kokeiltu erilaisia virtsakivistä kärsivälle koiralle sopivia ruokia. Ensilumi satoi viikko sitten ja suli pois, mutta pakkasta on riittänyt. Maa on nytkin valkeana, lunta tupruttelee välillä enemmän ja välillä vähemmän. Syksyn aikana ehdittiin käydä aktivointikurssillakin kolmesti, siitä ei ole tullut ainakaan vielä mainittua blogin puolella paljoa. Mukava kurssi se kyllä oli, opeteltiin uusia juttuja ja kerrattiin vanhaa.

Hyppään suoraan uusimpiin kuulumisiin - "joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään" ;)

Eilen sunnuntaina matkattiin Amorin kanssa Ouluun, koska siskoni pyysi meitä mukaan koirauimalaan! Liian houkutteleva tarjous ohitettavaksi (kiitos Kata tätäkin kautta!) ja niimpä pakattiin tavarat laukkuun ja koira kainaloon ja mentiin jo illalla Ouluun. Tänään aamulla yhdeltätoista saavuttiin HundSpa:n pihalle (mukana oli siis myös "uimamaisteri" Aapeli, jo aiemmin uimalassa käynyt apinapinseripoika) ja lähdettiin katsomaan mitä tapahtuu. Aapeli pääsi altaaseen ensin ja hyppäsikin rampilta heti uimaan, ilmeisen mieleistä hommaa apinan mielestä? Amor kuunteli nurkan takaa kuuluvia loiskahduksia ja Aapelin puhinaa korvat hörössä ja tassutteli malttamattomana odotusvuoronsa ajan. Melko pian matte sai pistää kumpparit jalkaansa ja pukea essun päälleen tassu- ja mahapesun ajaksi ja kohta oltiin jo Amorin kanssa sovittelemassa sille sopivia liivejä (/kellukkeita).

Kun tuli altaaseen laskeutumisen aika, ei Amor ollutkaan enää niin innoissaan :D Mullakin oli aika kovat ennakkoluulot herraparran pinnalla pysymisestä, ehdin jo uittajallekkin sanoa ettei koirani uintiasento ole ideaalein mahdollinen, eikä ainakaan tyylipisteitä taida irrota. Rampilta päästiin kuitenkin altaaseen ja alkupärskyttelyn jälkeen uimamestari Amor muisti myös takajalkojensa olemassaolon ja ui altaan monesti ympäri! Toki käytössä oli liivit ja uittaja oli kokoajan lähellä, mutta olin iloisesti yllättynyt Amorin uimataidoista. Ilmeisesti lämmitetty vesi ja rauhallinen ympäristö saivat Amorin sisäisen majavanpoikasen heräämään horroksesta ja poika ui menemään vaikka kuinka hienosti :) välillä pidettiin lepotauko ja Amor ui vielä muutaman kerran ympäri ennen altaasta nousua. Uittaja kehui kovasti molempien poikien uimista ja me ehdittiin siskon kanssa jo harkita seuraavaakin uintireissua vielä tämän vuoden puolelle.

Uintireissun jälkeen mentiin kotiin huilaamaan ja syömään aamupala (koska uimaan suositeltiin menemään tyhjin vatsoin) ja iltapäivällä lähdettiin vielä käymään koirapuistossa. Paikalla olikin enemmän porukkaa ja Amor vetäisi dramaqueen-kortin hihasta ja huusi kuin tapettava possu aina kun joku isompi koira yritti tulla haistelemaan.. Heheh. Yhdet kuolajäljet saatiin häntään, kun isompikokoinen paimenkoiran pentu nappasi Amorin saparosta kiinni snautserin kiljuessa järkytystään kaikille. Kolme koiraa kuitenkin lähti puistosta pian meidän saapumisen jälkeen ja saatiin olla sielä Amorin ja Aapelin ja kahden corgin kanssa rauhassa. Amor on kyllä siitä hauska otus, että vaikka se usein hihnassa aukoo päätään vastaantuleville koirille, niin irtiollessaan se ei tee olemassaolostaan suurta numeroa ja antaa vieraiden koirien olla ihan rauhassa. Corgit viilettivät pitkin metsäistä puistoa ja yritin selittää Amorille ja Aapelillekkin että nyt olis mahtava tilaisuus nauttia vapaudesta, mutta mustat pojat keskittyivät tutustumaan hajuihin rauhalliseen tahtiin. Tylsiä koirapuistokoiria..

Illalla tultiin bussilla kotiin (taas! t. Amor, joka on viettänyt kuluneen kuukauden aikana aivan tolkuttoman monta tuntia julkisissa liikennevälineissä) ja täällä meitä odotti uusi Hurtta Lämpötakki. Siinä missä koko 35 on aina ennen ollut juuri passeli, on se nykyään aavistuksen suuri. Vatsakappaletta kiristämällä takki istuu kuitenkin hyvin ja onhan se varsinkin etuosasta ihan erilailla suojaava kuin meidän muut talvitakit. Vaikka Amor talvesta tuntuukin nauttivan, niin lisälämpöä se tarvii nykyään jo ennen pakkaskelejä. Pappakoiran korvat jäätyvät melkein heti kesän loputtua ja tutina alkaa jo ensimmäisten syystuulien puhaltaessa niskaan. Vanhuus ei tule yksin. Vaan onneksi nykyään on kaikenlaisia takkeja ja tossuja ja myssyjä, joita materialistiomistaja voi haalia koiralleen niin että pidemmätkin lenkit onnistuvat myös pakkasella.

Kolmen tunnin aamureissu

Liikaa salaisuuksii joist jäädä kii, en anna avainta mun ajatuksiin.

1. Mikä on sellainen koirarotu, jonka ulkonäkö on aina viehättänyt sinua, mutta jota tuskin koskaan tulet hankkimaan? 
Tähän on kai liian monta vastausta.. Jos vain yhteen pitää tyytyä, niin heitän vaikka suomenpystykorvan! Jos muodostan mielessäni kuvan täydellisestä pystiksestä, niin siitä ei koira enää ulkonäöllisesti parane. Asiaan ehkä vaikuttaa entiset pystiksemme, mutta jokatapauksessa vastaus on suomenpystykorva - mielellään vielä uros.

2. Minkälainen nimi on hyvä nimi koiralle? 
Lyhyt, helposti lausuttava ja mielellään ilman ääkkösiä. Mahdolliselle tulevalle seuraavalle lemmikille on lista nimivaihtoehtoja jo valmiina, mutta se on sitten sen ajan murhe :)

3. Milloin todella tunsit onnistuneesi koirasi kasvatuksessa tai missä viime aikaisessa tilanteessa olet ajatellut, että jotain on näköjään tullut tehtyä oikein? 
Kun Amor ei karannut, vaikka näki kissan tiellä! Johtui tosin siitä, että ehdin käskeä ennen kuin se sen kissan näki, mutta lopputulos oli olosuhteista huolimatta juuri toivotunlainen.

4. Milloin viimeksi ja missä tilanteessa olit todella, todella huolestunut koirastasi? 
Todella todella? No uv:na '11 sen pissatessa verta. Tuntui käsittämättömän pahalta.

5. Edustaako nykyinen koirasi sellaista rotua, jossa aiot pitäytyä ja jollaisia aiot vielä tulevaisuudessakin hankkia? Kyllä/ei, miksi? 
En ehkä sanoisi olevani käppänäihminen, Amor vaan on juuri passeli koira ja ystävä mulle :) Mielestäni kääpiösnautsereissa on menty liian seurakoiramaisiin luonteisiin ja ulkonäkö lähentelee jo jotain ylikulmautunutta puudelia.. Jos jostain löytyisi samanlainen harvakarvainen ja erittäin itsevarma käppänä kuin Amor on, niin en miettisi kahta kertaa.

6. Mikä on epämieluisinta koiraperheen arjessa? 
Huoli. Kun näen ettei koiralla ole kaikki hyvin, voin oikeastaan itsekin ihan fyysisesti pahoin. Myöskään sotkujen siivoaminen ei ole mitään lempparia. Mitään niin pahaa ei kuitenkaan ole tullut vastaan, etteikö siitä olisi selvitty.

7. Milloin ja miksi olet todella haaveillut vaihtavasi koirasi rullaluistimiin tai muuhun vaivattomampaan harrastukseen tai elämäntapaan? 
Edelliseen viitaten, silloin kun olen ollut todella huolissani. Kipeän koiran kanssa valvotut yöt tai sisällä kuristava ahdistus eläinlääkärille mennessä.. Joskus myös koulupäivien venyessä pitkiksi tulee mietittyä, olisiko pitänyt hankkia vaikka kaloja purkkiin niin ei tarvisi potea huonoa omaatuntoa pitkistä yksinoloista. Onneksi näitä sattuu tosi harvoin :)

8. …mutta miksi se karvainen köriläs vielä nuokkuu jaloissasi? 
Koska en tiedä mitään parempaakaan. Amor liittyy karkeasti sanottuna kaikkeen, mitä elämässäni on viimeisten kymmenen vuoden aikana tapahtunut. Se on paljon se.

9. Erityinen hetki? 
Jos ei pennunhakureissua lasketa, niin vastaan että Amorin vastaanotto tullessani viime syksynä sairaalasta kotiin. Miten tiiviisti se seurasi jokaista liikettäni, mutta ei silti ängennyt liian lähelle. Koira joka ei yleensä ikinä nuku paljaalla lattialla, nukkui sänkyni vieressä parketilla, kun ei lähemmäs päässyt. Minun kultapoika, aina siellä missä pitääkin <3

10. Milloin tiedät, että koirasi on täydellisen onnellinen? 
Kun se silmät loistaen (eikä puhuta mistään laserkatseesta) ja korvat vinttikoiramaisesti rullalla kiljuu erossa olemisen jälkeen. Tai kun touhukkaan päivän jälkeen hiljennytään sängylle ja keskityn silittelemään Amorin poskia, ja se katsoo minuun silmät puoliksi ummessa ennen nukahtamistaan. Myöskin jo osaksi arkea tulleet reissut viljelysteille ilman tietoakaan hihnasta saavat Amorin tietylle tuulelle. Ja se tekee minutkin onnelliseksi.

11. Koirasi hauskin piirre, tapa tai ominaisuus?
Ilohepulin vallassa Amorin korvat rullautuvat sellaisiksi kuin voi kuvitella vaikka jonkun whippetin korvat. Tähän liittyy yleensä taaksepäin vetäytyneet suupielet, päätön singahtelu ja hurjana heiluva häntä. Hyvän mielen takaava näky!

Haasteen kuvituksena käytetty tänään iltalenkillä otettuja kuvia. Hämärä yllätti, yhdeksän jälkeen alkaa metsäteillä olla jo niin pimeää ettei jalkojaan näe! Pitänee aikaistaa iltalenkkeilyä, tai varustella koira kunnollisilla huomiovaloilla ja varata itselle taskulamppu mukaan :)

Haasteesta kiitän Jennaa! Jätän kuitenkin eteenpäin laittamisen nyt väliin, tätä on näkynyt jo aika monessa koirablogissa. Ainakin niissä joita itse seuraan :D

Psst..

"Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi myös tarkoittaa suosikkia. Liebster-palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa."

1. Kiitä antajaa, ja linkitä bloggaaja, joka antoi sen sinulle. --> Kiitos Sarianne! :)
2. Valitse viisi blogia (joilla on siis alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.

kleinspitz Taavi, Tenho tuli taloon!, Murun päiväkirja, Kolme Muskettisoturia, Hazydazy.net

"Edessä oli pitkä urakka, mutta päätös oli tehty, ja sehän on aina hyvä juttu."

Meillä oli viikon ajan koti täynnä lainakoiria. Toisen siskoni apinapinseri Aapeli ja toisen siskon yorkit Selma ja Sylvi  (Sylvistä onkin kuva yllä, maailman veikein yorkkineiti!) <3

Syyskuun ensimmäinen päivä, parin hassun kuukauden päästä voidaan jo laskea päiviä jouluun. Aika menee aivan käsittämätöntä vauhtia.. Otsikko on peräisin Muumeilta, tämä kuukausi on nimittäin täynnä lukiojuttuja. Me ollaan viihdytty Amorin kanssa sateisissa metsissä, illat peittoon käpertyneinä ja tvtä katsellen. Se vaikuttaa niin tyytyväiseltä painautuessaan kylkeäni vasten peiton alla, rakas pikkukoira. Yhdeksäs yhteinen syksy - parempi ehkä jos ei ala miettimään, aika tosiaan menee vaan, sen suuremmin lupia kyselemättä.

Pitkästä aikaa myös jotain kuulumisia harrastusrintamalta - me ollaan nimittäin kenties tehty alustava varaus aktivointikurssille osallistumisesta! :D Kyseessä on sellainen pieni "tehokurssi", tapaamisia kertyisi neljä ja osallistujamäärät on pidetty pieninä (jos oikein muistan, niin jotain 6 koirakkoa?) ja hintaan kuuluu myös kurssimateriaalit. Olen aika innoissani, syksyllä 2009 me laitettiin agitreenit ns. tauolle, eikä olla sen jälkeen mitään varsinaisesti tehty. Tässähän saattaa vielä harrastuskärpänen puraista, jos aivan hullaannutaan - harmi että kolmessa vuodessa on tullut koirastakin veteraani ja paikallisesta kennelkerhosta valtava laitos! Hehe.

Jos toiveet ois totta ne kauniita ois

Meillä on mennyt viimeaikoina melko hyvin. Viikonloppureissut Ouluun Jonnan ja Taavin luo, sunnuntai Toppilansaaressa meren rannalla, metsäreissut Amorin kanssa kahdestaan mustikoita syöden, syksy♥, Aapeli vierailemassa, Mäkärän aamuiset kitinät aamupalan toivossa, Herraparran ylikasvanut niskareuhka.. Viimeisiä viedään lukion osalta, vaikka myönnettävä on että allekirjoittaneesta on tullut aikaansaamattomampi ja piittaamattomampi kuin koskaan. Ehkä en haluakkaan lopettaa lukiota vielä, pitäisi kai olla jo joku suunnitelma? Jospa jään vain vanhempieni nurkkiin asumaan loppuiäkseni, pikkukylän takaiset tutut metsäpolut ja maamerkit ovat alkaneet tuntua tärkeämmiltä kuin ennen. Amor kävi lammasaitauksessa eilen, ei haukkunut eikä ajattanut villaeläimiä - kävi nuuskimassa ja puhisi itsekseen. Kun lampaat uteliaina ottivat askeleita herrapartaa kohti, tuli snautserille kiire. Eihän niistä lampaista koskaan voi tietää, saattavat vaikka olla lihansyöjiä (tai ainakin saksalaisen rottakoiran makuun päässeinä melkoisia petoja).

Syksy on todellakin täällä. Joutsenet huutaa joella, se kuuluu meidän pihaan asti iltaisin. Vuoden jouduinkin niitä odottamaan, rakastan syksyä todella. Lenkin jälkeistä tassupyykkiä, viileää syksyn hajua metsässä, mustikoita, sumua pellolla, harmaita päiviä. Kuluneesta kesästä osasin nauttia enemmän kuin moneen vuoteen, mutta tätä mie oon odottanut. Syksyä. 

Yksi yö muuten meni pitkästä aikaa kipeän koiran kanssa valvoessa, levottomuus alkoi myöhään illalla ja tuntui pahenevan yötä kohti. Ilmeisesti mäkäräiset olivat purreet pihalla, kun sai niin pahan allergisen reaktion. Silmät ja kuono turposi, kaulanahkaan ja mahaan nousi ryhmyjä. Koko koira tuntui kuumalta. Aamuun mennessä vieressäni nukkui onneksi normalisoitunut Herraparta, mutta kylläpä tuntui pahalta aamukolmelta silitellä kipeää koiraa. 

Alla valittuja paloja puhelimen kautta talteen napattuina. Laadusta ei kannata edes puhua, mutta nämä hetket haluan muistaa. Canonia ei ole juuri ulkoilutettu..

Heinäkuu takanapäin, elokuu edessä!

Hiljasta pitää! Viikko jäljellä kesälomaa, samalla tulee vuosi siitä kun makasin Oulussa korjailtavana (onneksi "vain" sydämen osalta). Vuosi on  mennyt nopeasti, moni asia on muuttunut ja tulevan vuoden aikana tulee varmasti myös muuttumaan. Ja me ehkä muuttamaan ;) Ihanaa loppukesää kaikille lukijoille (joita on tullut lisää meidän hiljaiselosta huolimatta?!), jospa meistä kuuluisi vähän enemmän kun pakollinen paluu arkeen koittaa.

Muistot on pysyvää, muu kestää vaa aikansa

Yötöntä yötä Ylläksellä, viikko Umeåssa, auringossa paistattelua tällä viikolla ja talviturkin heitto kauniina kesäyönä. Niistä on meidän heinäkuu koostunut. Mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut, ei olla nähty tuttuja eikä käyty edes turisteilemassa näyttelyissä. Hiljasta vaan.

No jos sitä meiltä kysytään, hautaan asti hauskaa pidetään

"Hämmentää mua muuttuen maailma

Mä muutu en

Jäin siihen missä näin mä sut

en tällaiseen oo uskonut

Sulle annan kaiken kaiken

maallisen ja maanalaisen"