Tammikuussa me käytiin jäällä kävelemässä, muistan kun tulin koulusta yhdeltä päivällä ja kiirehdittiin jäälle kun aurinko oli juuri laskemassa. Pakkasta oli parikymmentä astetta ja pian kuvien jälkeen aurinkokin laski.
Helmikuussa me vietettiin aika paljon aikaa siskoni yorkkien kanssa.
Maaliskuussa Amor pissasi verta, käytiin eläinlääkärillä ja diagnoosina virtsakivet. Erikoisruokavalio loppuiäksi ja lääkkeet jotka onneksi sulattivat ne kivet silläkertaa. Jälkeenpäin ajatellen virtsakivet ei onneksi olleet kovin suuri juttu koska elämä jatkui samanlaisena, ruokavalio vain muuttui. Kunhan pysyisivät poissa tulevaisuudessakin.
Huhtikuussa lunta oli enää isoimpien kasojen kohdalla, päivä oli selvästi pidempi ja Amor kuvista päätellen aika vähäkarvainen. Käytiin me pääsiäisenä käppänäkävelyllä, oikeanpuoleisen kuvan on ottanut Sanna J. Amor kuvassa keskellä..
Toukokuussa oli jo tosi lämpimiä päiviä ja lumi poissa. Me oltiin aika paljon enemmän ulkona ja pyörähdettiin epiksissäkin. Amor voitti kaikki möllikoirakot, vaikka treenattu ollaan viimeksi syksyllä 2009.
Kesäkuussa käytiin turisteilemassa koiranäyttelyissä ja vietettiin vapaaillat rannalla.
Heinäkuu meni äkkiä, oltiin usein rannalla ja Amor uikin.
Elokuussa oltiin karavaanereita ja käytiin mm. Helsingissäkin. Kuvat valitsin Joensuun reissulta, kun käytiin ystäväni Jonnan luona. Ne päivät jäi mieleen loman parhaimpina :). Vas. kuvan on ottanut Jonna ja oikeanpuoleisessa kuvassa Taavi, Eppu ja Amor.
Syyskuu oli ja meni ilman suurempia mieleenjäämisiä. Oli aika viileä syksy.
Lokakuussa me oltiin taas Joensuussa! Vasemmanpuoleisen kuvan otti Jonna. Kilometrejä ja bussissa vietettyjä tunteja kertyi mulle ja Amorille aika monta, mutta kaikki oli sen arvoista.
Marraskuu tuli, välillä oli lunta ja välillä ei. Laiskoteltiin.
Joulukuu! Vuosi meni äkkiä. Vasemmanpuoleinen kuva Uumajan reissulta (vaikkei se siltä varmaan näytä), siskon ottama. Oikealla sitten aattona otettu kuva Amorista ja lahjoista, ja pian sen jälkeenhän Amor täytti 7 vuotta!
6 kommenttia:
Ihana runsaskuvainen merkintä! Paljon hienoja muistoja :)
Kiva postaus! Ihan tekee ittekin mieli tehdä tälläinen! Katsotaas, jos vaikka innostun tenttiviikon myötä lusmuamaan tälläisen merkeissä :D
Ihania kuvia! Sä olet ihan mestari noissa vauhtikuvissa!
Voi, miten ihana postaus. Niin kauniita kuvia! Minä niin tykkään tavasta, jolla kirjoitat Amorista – ei voi olla huomaamatta, kuinka rakas ja tärkeä pieni otus se on :)
Kiitos paljon :) Ja meinasinkin ensin haastaa tähän sariannen ja pari muuta, mutta ajattelin etten halua painostaa ketään.. mutta kaikki ketkä tuntee ajatuksen kivaksi on epävirallisesti haastettu tekemään tällainen nyt!
Sirkku, erityiskiitos:) mukava kuulla että jotain tuollaista voi lukea rivienkin välistä. Amor on mulle mielettömän tärkeä ystävä.
Mä oon jo alkanut tekemäänkin tälläistä postausta :D Kestää vaan tovin, on sen verran työläs homma!
Lähetä kommentti