lauantai 18. joulukuuta 2010

Kuulumisia ja tavoitekatsaus


Mitäpä meille.. Omistaja kävi viikko sitten lentokoneella matkaten messarissa, esitti yorkkeja rotuesittelyssä ja shoppaili Amorille. Lähtiessä sanoin äidilleni vielä erikseen, että ainakaan pantaa tai remmiä en ala sieltä tuomaan kun niitä löytyy jo nyt yli kaksikymmentä molempiakin kaapeista. Mutta kuinka kävikään, onko edes vaikea arvata? Uusi pyöreä hihna ja puolikuristava nahkapanta niiteillä (Hollolan nahkapajan ständiltä) matkustivat Helsingistä tänne Tornion perukoille!

Amor oli jälleen siis viikonlopun äitini hoidossa täällä kotona, ja kuulemma ei mitään ongelmia! Ihanaa kun Amorista on tullut niin hyvä koira, vasen käteni ja toinen puoli ajatuksistani. Äitinikin on ihastunut Amoriin kokoajan enemmän, useammin kuin kerran olen kuullut toteamuksen: "Ei se Amor täältä mihinkään koskaan lähde, jää meidän kanssa kun sie lähdet!" :D Kerroin kyllä samassa keskustelussa, että ellen saa koiraani mukaan niin asun sitten kotikotona niin kauan kuin Amorissa henki pihisee.

Messariviikonloppu näytti nurjankin puolensa, lauantaina trimmipöytämme alta (ja siskoni käsilaukun takaa, takkini alta..) vietiin kameralaukkuni, hyvästi 20/1.8. En käsitä missä vaiheessa tämä tapahtui, kokoajan meillä oli seurueemme porukkaa trimmipyöydän ympärillä ja koirat pöydällä. Joku kaiketi tiesi mitä halusi. Olo oli kyllä kuin olis junan alle jäänyt kun tajusi, ettei se laukku ole missään. Jatkotoimenpiteisiin on kuitenkin ryhdytty.

Ps. uusi oma tietokone jeee!



Vuosi 2011:
  • agility: epäviralliset kisat..
  • terve, vanheneva koira
  • lisää lenkkeilyä, kesällä retkiä metsässä
  • niiaamisen opettelu lopultakin kuntoon
  • sivuaskelten ottaminen

8 kommenttia:

Jonna kirjoitti...

Koiralla ei voi koskaan olla liikaa tavaroita!

20millisen katoaminen on niiin kurja juttu.. Toivottavasti saat siitä vielä asianmukaisen korvauksen! Miulla jäi ainakin ikävä sitä..

Josefiina kirjoitti...

Hyvä jos en ole yksin mielipiteeni kanssa! Voisinhan kuluttaa ne rahat kaikkiin muihinkin paheisiin, niin ettei koiralle shoppailu oikeastaan ole yhtään paha asia. :)
Mulla myös ikävä 20millistä, aina joissakin tilanteissa tulee sellainen olo että olisipa se nyt täällä. Huoh, no.. katsotaan miyä tapahtuu.

Anonyymi kirjoitti...

no voi kiva kun vietiin noin vaan :------(
en tiennyt että säkin olit messarissa! en bongannut sua :(
kiva panta, nemollakin tommonen!
en oo teidän blogia aikoihin lukenutkaan.

- kartsu ja nemo

sarianne kirjoitti...

No voi pahus! Tosi kiva :( Osanottoni obiskan katoamisen johdosta. Mä varmaan itkeä pillittäisin, jos mulle kävisi niin. Sitä kun on köyhä opiskelija, niin tollanen ottais niin rankasti päähän!!

ps. Hannilla on ihan samanlainen niittipanta. Vuosia sitten näyttelystä ostettiin hollolan nahkapajalta ;)

Roosa kirjoitti...

Samaa mieltä; hihnoja ja pantoja ei voi koskaan tosiaan olla liikaa! (Ainakin jos on yhtä tehokas kadottamaan niitä kuin itse allekirjoittanut. :D)

Ja eikä! Mua ketuttaa jo ihan sunkin puolesta toi objektiivin katoaminen. Joku on ihan oikeasti varmaan koko ajan sivusta kytännyt milloin pääsee huomaamatta kameralaukkuun käsiksi. >:(

Josefiina kirjoitti...

Multakin jäi messarissa moni "tuttu" näkemättä, vaikka toisin olin ensin suunnitellut. Yorkkien kehällä meni suurin osa ajasta, eikä jääty sinne lorvimaan loppupäiväksi. :P

Sarianne, mie istuin siellä yhdessä niistä vessakopeista ja itkin äidilleni puhelimessa.. siis niin epäreilua! Hiton varkaat, tuntuu aika järjettömältä että itse kantaa kaikki löytämänsä puhelimet, lompakot ja korut poliisille tai jonnekkin koulun kansliaan, kun sitten itseltä viedään tavaraa noin röyhkeästi. Miekin tein kesän töitä, että sain tilata Sigman, kumpa se vakuutus vaan korvaisi! Se oli niin uusikin vielä, kesän lopussa ostettu.
Amor on tahtomattaankin sitten samis Hannin kanssa! Aika hauska sattuma. Jospa tuo panta toisi Amorillekkin yhtä terveen vanhuuden ja pitkän iän..

Mie en kyllä hukkaa tavaroita (*kopkop*), mutta minusta on ihanaa tonkia laatikoista sitä yhtä tiettyä pantaa kun ennen etsimäänsä löytää ne 25 muuta.. :D Voishan sitä toki fiksumminkin säästöjään käyttää..

Henni kirjoitti...

Messarista on kyllä pakko aina ostaa uusi panta ja remmi ;) Nimimerkillä meilläkin niitä ihan liikaa ja sieltä tulee aina uusia... ;D

Mutta voi kamala toi sun kameralaukun kohtalo! :O Hui! Tosi kurjaa kyllä että joku on käynyt pöllimässä sen. :( Vitsit, vielä jos se on sun takin alla ollut niin kyllä selkeesti joku on todella tainnut tietää mitä hakee... Kurjuuksien kurjuus. :(

Fanny kirjoitti...

:( Inhottava kohtalo sun objektiivilla! Toivottavasti vakuutuksesta saisi edes jotain takaisin. Aika hyvin on ennen voinut luottaa, että tavarat säilyy koiratapahtumissa, mutta pitää näköjään todellakin olla varovaisempi!