Meilleppäs ei kuulu oikein mitään, uutta ainakaan :D..
perjantai 30. huhtikuuta 2010
tiistai 20. huhtikuuta 2010
Kahden päivän metsäilyt
Amorista on tullut superaktiivinen koira, se juoksenteli itsekseen pusikoissa ja haisteli täristen kaikkea. Se yritti myöskin ottaa metsästä mukaansa parimetrisen puunrungon (!?), suuruudenhullu. Hanki alkoi tänään jo pettää, mutta eilen pääsi vielä etenemään umpimetsässäkin ilman ongelmia. Ehkäpä huomenna ei enää päästä metsään mutta kuiteskin, Amor on metsäillyt vapaana TOSI hienosti ja olen tosi tyytyväinen :). Ab-kuurikin loppui eilen.
sunnuntai 11. huhtikuuta 2010
Maata näkyvissä!
Tänään on ollut upea kevätpäivä. Pihalta on lumet sulanu ja aurinko on paistanut. Terassilla oli parhaimmillaan 15 astetta lämmintä - ja lämpimältä se todella tuntui niiden pakkasten jälkeen! :) Kokosin kompostikehikoista koirille aitauksen, se oli tuulelta suojassa mutta aurinko paistoi kohti, koirille ei tietenkään tullut liian kuuma, mutta lämpimästä säästä näytti nauttivan erityisesti pikkuinen Mäkärä, se kun hakee sisätiloissakin aina aurinkoiset kohdat ja istuu niissä silmät kiinni..
Omistajalle on tullut pieni pieni innostus agilityyn jälleen, tänään otin Amorilla yhtä hyppyä pari kertaa (tosin vaan kuvatakseni). Mitään esteen tapaisiahan Amor ei oo nähnyt kohta puoleen vuoteen (syksyn jälkeen), ja kyllähän se vähän ihmettelevältä näytti kun hyppy-kehotus tuli. Iloisen näköisenä se silti esteen ylitti.
Kävin myös katsomassa yorkin pentuja perjantaina, onnekseni en kertaakaan kuvatessa ja silitellessä saanut sellaista olotilaa että "Tässä on tuleva koirani!". Pentukuume ehkä paheni, muttei tuntuvasti. Amorin kanssa riittää tekemistä ja nyt kun ollaan pitkästä aikaa opeteltu temppuja (virtsakivi-diagnoosi hankaloitti ruokavalion vuoksi) erikoisruokanappulapalkalla, on kasvanut opettamisenhalu. Mäkäränkin kanssa ollaan naksuteltu - ennen pikkukoira säikähti naksuttimen ääntä, nykyään se häntä heiluen tekee temppuja naksuttimen kanssa! :)
keskiviikko 7. huhtikuuta 2010
Keesi!
Amorilta lähti enemmän karvaa kun aloin sitä nyppimään, oli edellisestä kerrasta vierähtänyt liian kauan selvästikin. Siinä lattialla istuessani, koiran nukkuessa nypittävänä, keksin sen, irokeesi! Pakko kokeilla!
Luonnossa se näyttää mielestäni hyvältä, tekee Amorista vielä korkeajalkaisemman näköisen. Liekö Amor ikinä ollut näin kaljuna? Kuvissa se ei näytä muulta kuin kapiselta raukalta, mutta ei se oikeasti (eihän, kai?) noin RUMA ole.

perjantai 2. huhtikuuta 2010
Käppänätreffit
Tänään me mentiin viideltä lenkille neljän käppänän porukalla, paikalla oli Amor, Ruu, Nelli ja Ronja. Amor, Ruu ja Ronja (5kk?) mustia, Nelli vähemmistönä edusti mustahopeita. Amor yllätti taas vaihteeksi välinpitämättömyydellään, vaikka se ensin rähisi, niin lenkillä käyttäytyi kovin laimeasti.
Melkein tunti me käveltiin ja mentiin sitten Sannan luo, koirat päästettiin takapihalle. Päästin Amorin irti tyttöjen sekaan (tässä vaiheessa sekaan liittyi m-h Pörri-neiti), ja se käyttäytyi minusta tosi hienosti - Amoriksi. Pakko sanoa, olin aika ylpeä! Järjestettiin pienet kuvaukset, Ronjan mielestä tosin kaikki muukin olisi ollut tutkimisen arvoista. Ihastuin kyllä Ronjaan, kieltämättä. Ihanan reipas seikkailijapentu!
Lopulta mentiin sisälle ja otettiin taas ryhmäkuvat (tai no, Sanna otti! :)), joista moni jopa onnistui. Sisällä Amor käyttäytyi oletettavan ujosti, kyllähän sitä kiinnosti, mutta enemmän vissiin inhotti.. Nätisti se osasi silti käyttäytyä, ei järjestänyt mitään kohtauksia. Kun Amor halusi syliin ja otin sen syliin, niin lattialla olevat tytöt leikki kovaäänisesti, kääntyi Amor korvat luimussa katsomaan minua surullisesti. Kun tarkoituksena oli ottaa telmimis-kuvia, naureskelin että jospa joku kertoisi Amorillekkin telmimisen määritelmän. Amorhan seisoi joukon reunalla minua katsoen ja lopulta hyppäsi sohvalle turvaan. Kaipa se on vaan joku erakko.:D
Sanna lähetti mulle sisällä otettuja kuvia, alla muutama. Kaikki kuvat on ottanut Sanna J., kiitos!

Ruu, Pörri, Amor, Nelli & Ronja
Sohvalla Amor, edustalla Ruu ja Nelli.
Ruu ja Amor
Oli kiva tavata ja illalla Amor oli kyllä hyvin väsynyt, nukkuu tätäkin kirjoittaessani sohvalla vieressäni kyljellään, kylki vain kohoilee. Kiitos Sannalle ja Minnalle koirineen, oli tosi kiva nähdä! Amor kiittää tyttöjä ja Ruuta kärsivällisyydestä, loppua kohdenhan Amor jopa rohkaistui Nellin kanssa ja yritti kai jopa jotain surkeaa iskuyritystä. ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)