perjantai 29. elokuuta 2008

Väliaikatietoja


Eli siis, meillä on nämä viimepäivät menny vain oleskelemalla, mitä nyt eilen käytiin vähän pyöräilemässä.

Yritän nyt kohentaa meidän molempien kuntoa, että jaksettais agilityssäki paremmin. Meillä muuten vaihtui agi-ryhmä. Niitä sekoiteltiin ja nykyään me ollaan 8.9 lähtien maanantain klo 16:45-18:00 ryhmässä. Kauhistuttaa vähän kun tutut tyypit katosi ympäriltä ja vetäjäkin meni vaihtoon. Mutta eiköhän me toivottavasti löydetä kavereita tästä uudestakin ryhmästä.

Amorista on muuten tullut mahdoton pehmo, se seuraa minua, hakee huomiota kokoajan, kantaa lelujaan, ulkonaollessa se saa kiertää pihaa miten lystää kun se kuitenkin nykyään tulee vähän ajan välein kattomaan että missä mie oon ja se muuten on alkanut nirsoileen ruokansa kanssa. Hassu.

keskiviikko 27. elokuuta 2008

Ekat epikset takana päin..! :D

Eilen käytiin siis TORKKin järjestämissä epävirallisissa agilitykilpailuissa.

Minusta se meni aivan loistavasti! Amor juoksi, olkootkin että välillä hidasteli, mutta eteni kuitenkin! Ja se nopeus olikin ainoa asia millä se tippui kärkikolmikosta. Pussi epäilytti, koska sitä ei olla treenattu viimeiseen puoleenvuoteen, samoin puomi - koska Amor toisinaan sekoittaa sen keinuun ja arastelee nousussa. Rata oli hyvä, sopivasti kääntyilemisiä ja valssahduksia. Saatan vain sanoa, etten enää ikinä vingu siitä että Amor on hitaampi kuin moni muu. Ainakaan ehkä :D. Sillä monilla tuli virheitä juuri siksi, että koira viiletti edellä eikä ohjaaja aina ehtinyt mukaan (esim. kontaktien alastulot). Amor kuunteli hienosti, meni kontaktit kuin unelma (riippuen unelmasta) ja oi se on ihanaa miten se irtoaa ja silti kuuntelee. Renkaan kanssa meinasi tökätä aika pahasti kun ensin näytti että koira juoksee ohi, mutta ku käskin että RRRengas, niin koira otti kauniin sivuaskeleen ja meni renkaastakin!



Mini möllit, suoritusaika 44,03 , aikavirhe -5.97. NOLLARATA!
Sijoitus: 4/7



Siinäpä kuvia. Niistä kiitos siskolleni Kristiinalle!

maanantai 25. elokuuta 2008

Treenit meni niin ja näin?

Tänään treenit meni... hyvin!

Me mentiin samaa rataa nyt kokoajan. Toiset vaihteli rataa mutta me otettiin samaa, kun tahdoin saada sen kunnolliseksi. Ja sitä se viimeisellä kerralla olikin! Amor tekee hienosti oman osansa, etsii esteelle vaikka mie töppäilen ja muutenkin, se on aika estevarma tyyppi kun se saa vireen päälle!

Ja voi, kyllä me mennnään huomenna niihin epiksiin!

Saas nähdä millanen olen huomenna, kun jo tänään mulle on valitettu kuinka olen aivan hermorauniona. Toivottavasti huomenna pystyn kasaamaan itteni niissä epiksissä... Jännää!!

lauantai 23. elokuuta 2008

Elämää murkkuikäisen koiran kanssa?

Oletko kateellinen koska koulu vie aikaa paljon, vai ihan tosi - nytkö sitten alat käyttäytyä kuin teinikoira, koska unohdit sen silloin neljä vuotta sitten..?

Amor jyrsii leluilta silmät irti ja ei kuuntele mitään. Sen lisäksi siitä on tullut nilkkakoira! Se seuraa minua kaikkialle ja jokapaikkaan ja tahtoo vessaankin mukaan... Ja voi elämä, alkaa tuntuun siltä että se nykyään lukee multa ajatuksetkin. Koska silloin kun se ei ole rikkomassa leluja ja varastelemassa kynsiviiloja/kyniä/tms. se ennakoi kaiken mitä aion tehdä. Tai sitten se vain lukee minua liian hyvin.


tiistai 19. elokuuta 2008

Kuulumisia pikaisesti

Mulla haluttais ihan kauheasti, 26.8 olis ev agikisat täällä Torniossa.
Mutta uskallanko mie..

perjantai 15. elokuuta 2008

Pojat riehuu jne :)






Elikkäs kuvapäivityksiä, Amor ja Aapeli leikkimässä ja poseeraamassa :)

Meillä on arki alkanut aivan sävyisästi, aamuherätykset on onnistunu pelottavan hyvin :D Ja Amor on hienosti ollu päivät kiltisti yksinkin. Sitten kotiin tultua aina on riennetty kävelylle;)

Eipä täällä kummempaa.

maanantai 11. elokuuta 2008

Mielettömän upeat agilitytreenit!!

Amor yllätti eilen, meidän ryhmän ohjaajakin katto silmät pyöreinä kun Amor meni radalla että herranjumala onko tuo sama koira ko ennen!

Mentiin kaks kertaa sama rata. Rata oli tähänastisista radoistamme ikinä pisin.
Toisella kerralla Amor meni koko pitkän radan puhtaasti ja nopeasti! Treenikaverit tuli ihmettelemään että miten se voiki mennä nyt noin upeasti ja Amor ite oli aivan innoissaan, pomppi, radan jälkeen meni uudestaan esteille ja oli aivan vauhdissa :D
Jännän tästä teki sekin, että sanoin meidän ryhmän ohjaajalle kun mentiin alotuspaikalle että en kyllä ihmettele yhtään vaikka Amor ei liikkuis mihinkään suuntaan enkä siitä sille suutu kun me ollaan tänään käyty pitkällä lenkillä ja Amor on syöny paljon tänään. Ja vieläpä kolme kertaa narttukoira pissasi radalle eikä Amor edes hidastanut haistelemaan! Vähänkö oli maailman parhaat treenit siis! Muut ryhmäläiset otti radan vielä kolmannen kerran, mutta mie sanoin koko naama yhtenä hymynä että eiejie, me jätetään tähän ko meni näin hyvin.

Amor siis todellakin ylitti itsensä ja sai mulle typerimmän ja aidoimman hymyn naamalle ja ilontunteen pitkään aikaan! Siis on tuo koira kyllä ihan uskomaton, kaikenlaisia yllätyksiä se järjestääkin..

Tätä kertaa muistellessa jaksan taas vaikka monetkin hitaammat treenit, vieläkin näen silmissäni miten Amppa revittää täysillä sillä kolmen hypyn suoralla ja valsitkin onnistui ja takaaleikkaukset! Itse nimittäin lopussa hypyillä unohdin valssata joten jouduttiin takaaleikkaamaan ja juoksiessani siinä huusinkin että nyt unohtu valssi ja ohjaaja vain että jatkajatka. Jälkeenpäin ohjaaja sano myös että yleensä aina tuollaseen paikkaan suosittelis valssia, mutta Amor kestää tuon takaaleikkauksen hyvin ja irtoaa hyvin ja kuuntelee minne pitää mennä.

sunnuntai 10. elokuuta 2008

Näyttelyt

Takana vähän hysteerinen päivä..
Aamulla melkein myöhästyttiin kehästä, mulla meni hermot ja sisko otti Amorin ja juoksi kehään. Sen verran mitä katoin niin olen tyytyväinen koiraan, siltä löyty tänään jopa takaliikkeitä, olkootkin että en jaksa enää yrittääkkään ymmärtää sen korvien omaa elämää (miksi niistä tulee mallia whippet kehässä?) Arvostelu oli hyvä, tulos H ja tiputtiin heti pois. Aluksi harmitti, nyt tuli ensimmäinen H (tätä ennen 4EH) ja tuntuu että onko Amor oikeasti noin vääränlainen... Mutta kuitenki vähän ajan päästä jo vitsailtiin kasvattajan kanssa kuinka sininenhän on miesten väri.

Sitte mentiin kattomaan käppänäkehää ja joku laski yllättäen mustan käppänänsä minun, Amorin ja makupalojen väliin. Tarviiko edes kertoa miten A reagoi? Tuntu taas että luoja, myyn tuon koiran ensimmäiselle vastaantulijalle mutta lähettiin siitä käveleskeleen ja käytiin kävelemässä ja istumassaa aurinkoisella nurmikko-alueella näyttelyalueen ulkopuolella.

Arvostelussa kehuttiin kokoa, purentaa(what?), päälimmäistä karvaa ja selkää. Miinusta tuli kaikesta muusta.. "hieman hentoluinen" (no, ei sentään liian elegantti kuten yhdessä arvostelussa on lukenut), "hieman poskia" - no, Amor on poskekas, kuono oli liian vahvistumaton ja jalkakarvat pehmeät. Runko voimakas ja karva ei parhaassa kunnossa. Korvista tuli myös mainintaa, kuulemma haja-asentoiset ja onhan ne aina kehässä taitavasti viidellä solmulla taaksepäin.. Se on semmonen mikä se on.

Eihän Amoria ostettaessa näyttelykoiraa haettukkaan, ja tuomarin mielipide oli tällä kertaa tämä. Vaikka niin paljon jo olen vannonu ennen tätä sunnuntaita että ei enää koskaan, niin ilmeisesti koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. Eilen lupasin Amorille että jos sieltä tulee sininen niin sitten me jatketaan kehien kiertelyä vielä joskus - ja sininenhän sieltä tuli... Ja purennasta olen hämmentynyt mutta ilonen! Ja Amorhan nyt on maailman paras riippumatta minkä väristä nauhaa meille jaetaan. :)

Kasvattaja kehui Amorin tempputaitoja. Kaipa kaikki on jossain hyviä, Amor ei ilmeisesti ole ihannekäpä tuomareiden ja rotumääritelmän mukaan mutta kyllä se jotain aina osaa. :)


Hieman hentoluinen, hyvän kokoinen. Hieman poskia. Kuono saa vahvistua. Hyvä purenta. Hyvä päällikarva, pehmeät jalkakarvat. Voimakas runko. Karva ei parhaassa kunnossa. Hieman haja-asentoiset korvat. Hyvä selkä.  
- Annukka Paloheimo, Suomi

lauantai 9. elokuuta 2008

Viimehetken kuulumiset

Huomenna siis kehään, Tornio KV ja meidän elämän kenties viimeiset näyttelyt.
Alkaa jo jännittää että saadaankohan me millanen nauha kun tuo herraparta on niin tuommonen. Tuossa se nukkuu kippuralla minun vieressä nytkin kun makoilen sohvalla ja kirjotan tätä. Maailman paras koira vaikkei mikään valio olekkaan. Kunhan saatais edes todellisuutta vastaava arvostelu... :)

Huomenna kehään menee ensin Amor ja myöhemmin aamulla Aapelikin! Olen nyt siistinyt Amoria ja aamulla vielä pesen ja föönailen sen olemattomat jalkahapsut. Myöhemmin huomenna lähtee nuo jalkahapsut! Olen kyllästyny niihin ja niiden höttöisyyten. Koskapa meillä on aikaa loppuelämä yrittää saada nekin karkeiksi, aloitamme heti huomenna näyttelyistä kotiutumisen jälkeen.

perjantai 8. elokuuta 2008

Oulussa ilman koiraa

Toissapäivänä siis hyppäsin junaan Kemissä ja pois täällä Oulussa. Olen nyt ollut siis kaks päivää täällä ilman koiraa, kyllä varsinkin aamulla herätessä sitä etsii rapsuteltavaksi Amorin tai Mäkärän päätä mutta kumpaakaan ei ole vielä täältä löytynyt. Amorillekkin olen löytänyt tuliaisia, saa nähdä mitä poika tykkää uudesta vinkulelustaan.

Niimpä niin, enää 4 päivää ja sitten alkaa koulu!

Mutta vielä sunnuntaina 10. pvä on näyttelyt, Amor menee Tornion kansainvälisiin. Olen jo valmiiksi naureskellut että mikähän HYL sieltä tulee, jos tuomari on sitä mieltä että Amorin purenta on perseestä.. Eihän sitä koskaan tiedä :) Tämä näyttely jääneekin Amorin viimeiseksi, poitsu ei erityisemmin rakasta ympyrän ravaamista ja palliensa hiplaamista. Ja tuo purenta taitaa vinksahtaa ajan saatossa kokonaan alapurennaksi. Paloheimon mielipidettä odotellessa..

tiistai 5. elokuuta 2008

Agiliitelyä pitkästä aikaa!

Meillä siis tosiaan oli pitkästä aikaa ohjatut treenit jonne tietenkin mentiin mukaan. Koska paikalle ei ilmestynyt kuin kolme koirakkoa niin meille kaikille jäi enemmän aikaa treenailla. Ensimmäinen rata oli aika yksinkertainen, se meni vähän koheltaen, mutta oli ok :)

Toinen rata oli sitten vähän haastavampi, samat esteet kuin edellisessä, mutta lisänä piti valssailla ja kaikenlaista, mm. pimeä putki - josta en ollut ennen kuullutkaan. Kokonaisuutena jäi tosi hyvä mieli tästä kerrasta, ohjaaja sanoi että Amor peilaa paljon minuun ja sain Amorin jopa innostumaan.