Satuttiin kaupan pihalle oikeaan aikaan ja onneksi oli Amorin hihna auton peräkontissa. Äiti meni kauppaan ja minä otin pennun hihnaan ja joku nainen tuli kaupasta, tiesi mistä pentu on karannut. Palautin sen sitten omistajilleen, olivat kyllä iloisia ja rahaakin tarjottiin mutta en ottanut kun tärkeintä on että koira pääsi kotiinsa ja mulle tuli itellekkin hurjan hyvä mieli kun päätty onnellisesti.
Koira siis asu kerrostalon alimmassa kerroksessa, oli saanut asunnon oven auki ja juoksennellut käytävässä ja päässyt sitten jonkun kulkijan mukana pihalle ja seurannut ihmistä kaupan pihalle. Onneksi ei mitään ollut sattunut! Hurjan ihana pentu oli kyllä, olisi kiva törmätä joskus ja nähdä punaturkki uudestaan.
keskiviikko 31. lokakuuta 2007
sunnuntai 28. lokakuuta 2007
Pieni Mäkkis sairastaa :(
Mäkärä kävi maanantaina eläinlääkärissä, diagnoosina bronkiitti; keuhkoputken tulehdus.
Mäkkis oli röhinyt ja yskinyt jo pari päivää ja sitten lähdettiin käyttään ell:ssä, kun pahalta kuulosti. Onneksi saatiin aika jo seuraavalle päivälle ja maanantaina sitten mentiin. Mäkärä sai jonkun rokotteen ja siitä lähti paraneminen. Lepoa ne sieltä määräsivät ja senhän Mäkärä otti vastaan suurella ilolla; ruokaa ja nukkumista - mitäs sitä voi muuta enää toivoa? No okei - ollaan me käyty takki päällä postilaatikolla kääntymässä.

torstai 18. lokakuuta 2007
Jotain sekalaista
Ollaan opeteltu Amorin kanssa liuta erilaisia temppuja! Poika osaa laskujeni mukaan 45 temppua (+ agilityjutut). Uusimmat temput tuntevat nimet "nouda" ja "kynä".
Olen huomannut, että Amor jopa nukkuessaan tekee ilmeitä. Viimeyönä poitsu esitteli hampaitaan; etu- & kulmahampaat näkyi kauas kun A kuorsasi. Ja Mäkäräkin on alkanut osallistua Amorin koulutushetkiin. Naksutinta ei ainakaan vielä uskalleta käyttää, kun pikkuneiti on kovin helppo säikäyttää naksuttimella ja sitten opiskelusta ei tule mitään. Joten ihan perustyylissä ollaan opeteltu tekemään "hyrrää" (pyöriä itsensä ympäri).
Kamerasuunnitelmat etenevät myös, joku EOS-sarjalainen liittynee perheeseemme joulukuun aikana.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)