"Every journey has a first step, every saga has a beginning."

– yhdistelmä koiranetissä –

Paljon onnea satavuotias Suomi!

Kolme vuotta sitten

"Eikä hänen kuvansa tuottanut minulle surua tai tuskaa enää, vaan hän oli mielessäni kuin suloinen kipu, jonka aamulla heräävä tuntee muistaessaan yöllistä unta, elämää kauniimpaa. Siksi ajatellessani häntä iloitsin, että olin saanut kohdata hänet, enkä toivonut elämättömäksi yhtä ainoata hetkeä, jonka olin saanut elää hänen kanssaan, vaan tiesin, että mittani olisi ollut vajaampi, ellen olisi kohdannut häntä." (Mika Waltari, Sinuhe egyptiläinen)

Kolme vuotta sitten Amor nukkui minun sylissä pois. Lopullisesti. Amoritonta aikaa on eletty nyt siis kolme vuotta. Ikävä on tosiaan muuttanut muotoaan - surun ja sydänsäryn terävin kärki taittui, kuten muut lupailivat. Päällisimpänä tunteena nykyään kiitollisuus niistä yli kymmenestä Amorillisesta vuodesta, jotka tavallaan määrittivät pitkälti myös minun nykyisiä ihmissuhteita ja elämänvalintoja. Vaikeaa edes ajatella, miten paljon pieni koira voi asiohin vaikuttaa. Ja miten toisin vois nyt olla, jos ei se sama pieni koira olis päätynyt juuri mulle, juuri silloin. Eipä sitä voi muut ymmärtää.

Kiitos Amor (Lamigras Black Pride Panther) 31.12.2003 – 11.11.2014

Reskon kynsivamma

Reskon otj sisäreunan kynsi repesi syyslomalla "mummolan" pihalla liukastellessa. Eläinlääkärimme antoi kotihoito-ohjeet ja soitti apteekkiin ab-kuurin Reskolle ja viikossa kynsi oli parantunut normaaliin kuosiinsa. En ensin edes huomannut kynnen ottaneen osumaa, koska Resko ei missään vaiheessa ontunut tai varonut jalkaansa, ei osoittanut suurempaa kiinnostusta sitä kohtaan tai käyttäytynyt oudosti. Huomasin vain, että onpas lattiassa paljon verijälkiä -  niin paljon, etteivät ne enää selity tuoreilla hirven luillakaan.. 

Resko söi siis antibioottikuurin ja kynttä hoidettiin liuotetulla Betadinella putsaten aamuin ja illoin. Sanoisin, että neljässä päivässä kynsi oli jo käyttökuntoinen eikä sitä tarvinut enää varjella kaikelta. Pari yötä Resko nukkui kauluri päässään, ettei vain tulisi turhia takapakkeja, ja ulkoillessa paketoin tassun veden- ja iskunkestävästi. 

Koitin netistä etsiä tietoa muille sattuneista kynsionnettomuuksista, mutta kovin montaa inspiroivaa paranemiskertomusta en löytänyt. Eläinlääkäritkin (meitä hoitanut paikallinen ell ja Reskon kasvattaja-ell) varoittelivat näiden olevan vaikeita hoidettavia ja pahimmassa skenaariossa koko varvas voitaisiin joutua amputoimaan, mikäli kynsi ei lähde paranemaan hyvin. Resko oli kuitenkin alusta asti mitä helpoin hoidettava! Heti trauman havaittuani pesin tassun ja kynnen ja tutkin törröttävän ytimen, leikkasin karvat varpaasta ja leikkelin kynttä vielä joka suunnasta niin että sain repsottavat osat irti. Resko huokaili syvään, mutta ei edes nykinyt tassuaan kuten joskus kynsiä leikatessa ruukaa tehdä :D Jospa se tällä kertaa ymmärsi näiden lääkärileikkien tärkeyden.

Meidän onneksi kynsi lähti heti paranemaan tosi hyvin. Ei takapakkeja. Kertaalleen laitoin siihen Vetramilia, joka ilmeisesti pehmensi ytimen ulointa osaa niin, että se "irtosi" - siis muuttui koostumukseltaan sellaiseksi räkämäiseksi sinkuvaksi jutuksi, jonka pinseteillä otin pois höllymästä. Sen jälkeen kynsi oikeastaan yön aikana parani kokonaan. Muutaman kerran tuli tippa verta hangessa riekkumisen jälkeen (kun en enää tossuttanut jalkaa), mutta se ei vaikuttanut paranemiseen. Siinä vaiheessa kynsi näytti jo normaalilta ja tippa verta oli vähemmän, kuin ytimeen leikatessa. Eli lopulta päästiin aika helpolla. Onneksi. Tekevälle sattuu.

Kakelitin alkeiskurssin viimeinen kerta

Meidän ihana alkeiskurssi päättyi maanantaina. Kaikki esteet on käyty läpi, eikä mikään niistä aiheuta Kaskossa negatiivisia tuntemuksia. Keinun kontaktia se paukuttelisi mielellään aivan sata lasissa ja muutkin kontaktiesteet vetävät hulluna puoleensa. Kasko on Amoriin verrattuna kiihkeä, iloinen ja kestää toistoja hyvin. Paljon meillä on vielä tekemistä että opin ohjaamaan tätä kiitäjää, on meinaan monta kertaa edeltäjäänsä nopeampi radalla! Puolensa ja puolensa kaikessa.. Ensvuoden puolella alkaa jatkokurssi, jonne me sitten mennään jatkamaan. Tarkoitus olisi maksaa myös hallin/ulkokentän käyttöoikeus ensvuodeksi, päästään sitten treenaamaan vähän useammin kuin kerran viikossa hetkeksi kerrallaan. Olen aika innoissani, koska Kaskon kanssa treeneissä touhutessa tunnen joka solullani, että mulla on käsissä kimpale jotain kultaakin kalliimpaa. 😍

Reskolle RTK1!

 

Kemi 14.10.2017 Heli Kelhälä 

Wanhan Purolan Wallstreet

ALOHYV 88/100p -> RTK1!

Vaikea uusi kisapaikka, TODELLA pieni ja ahdas halli, hirveesti hajuja ja mölyäviä koiria ja niin vaan Reskopteri totteli kaikesta huolimatta itselleen ekan koularin! Huikea suoritus koiralta, jonka ainoat oikeat treenit ovat olleet ne kaksi edellistä koetta.. :D Ja nyt kohti avointa luokkaa!

Norja 2017

Norja oli (taas) upea. Aivan upea. En tiedä miten sitä kuvailisi sellaiselle joka ei ole nähnyt vastaavaa, mutta on se kyllä paikka jossa tuntee itsensä pieneksi ja luonnon mahtavaksi. Paikoin hyvinkin karua ja kaunista. On paikkoja joissa ei ole näkyvissä jälkeäkään ihmisestä, varsinkin sellaisissa tuntuu ihan henki salpautuvan. En kyllästy Norjaan varmaan ikinä.

Viikko meni luvattoman nopeasti. Olen vieläkin sen verran häkeltynyt kaikesta näkemästäni, että pitää vähän sulatella ennen kuin yrittää purkaa näitä juttuja järkevästi tänne blogiin.  Laittelen vaikka kuvia.

Reissumme päättyi Harstadin kansainväliseen koiranäyttelyyn sunnuntaina. Me oltiin lauantai-sunnuntaiyö Narvikissa Scandic-hotellissa ja se tuntui kyllä tosi luksukselta viikon eräjormailun jälkeen. Koiratkin nukkuivat sikeästi, vaikka käytävältä kuului välillä melua. Hotelli oli tosi siisti ja koiramyönteinen, joten sinne voisin helposti lähteä yöpymään toistekin. Sunnuntaiaamuna herättiin kuuden jälkeen, käytiin kasilta syömässä nopea aamiainen ja lähdettiin ajelemaan Harstadiin.

Näyttelypaikka oli jo vuoden takaa tutuksi käynyt lämmin halli, jossa on todella ahdasta sisällä ja kehät olivat verrattain pieniä. Katselin ennen Kaskon kehävuoroa tuomarimme touhuja ja sekös alkoi vähän jännittämään; kahdeksastatoista mustahopeasta kääpiösnautserista alle puolet sai ERI SA:n, eli mikään eriautomaatti ei tuomarimme Tomas Rohlin ollut! Onneksi Kasko oli mukana "vain maskottina", eli mitään odotuksia ei ollut. Paikalla oli todella hienoja koiria ja minua melkein nolotti viedä pikkuKaskoa kehään ainoana valioluokan uroksena, kun avoimessa luokassa oli hetkeä aiemmin niin komeita ja valmiin näköisiä uroksia. Tuomari tuntui kuitenkin tykkäävän Kakesta alusta asti. Tällä kertaa kääpiö esiintyikin todella kauniisti, eikä edes jupissut kun hampaita katsottiin. Tuomari syynäsi turkin ja rungon tosi tarkkaan ja seisotutti aika kauan, Kasko onneksi jaksoi tosi hienosti. Tuloksena Kaskolle ERI SA VAK1, joten matka jatkui pu-kehään. Olin niin onnessani siitä ERI SA:sta, että meinasin karata kehästä kun mulle viitottiin että nyt takaisin sieltä, valitaan paras uros. Kaskoa vastassa oli nuorten luokan uros, ja vasta tässä minulle selvisi että avoimen luokan urokset eivät olleet saaneet SA:ta. Jännittävä käänne :D Kaskoa nuorempi uros vei ansaitusti voiton (se oli todella hieno nuori käppänä) ja Kaskosta tuli PU2!! Kasko järjesti siis sellaisen yllärin, etten ollut pitänyt tällaista edes vaihtoehtona.

Lamigras Black Younger Panther -> ERI SA VAK1 PU2 vaSERT CACIB

Toisin sanoen pikkuKakkis teki täyden hattutempun, kun se kolmannesta peräkkäisestä KV-näyttelystään sai kolmannen cacibin. Kaikki eri maista vielä! Älytöntä. Minun pieni rääpisköni, jonka suhteen vielä kesän alussa vannotin ettei mitään cacibeja ole eikä tule, ei pikkuKakkiaiselle. Melkoinen saavutus.

Kaskon jälkeen kehässä kävi parikymmentä koiraa ennen Reskon vuoroa. Olin aika pessimistinen Reskon suhteen, kun näin miten tarkka tuomari oli. Ystävällinen, mutta tarkka. Ajattelin, että Reskon ahtaista takaliikkeistä tulee taatusti sanomista! Kun snautserikehät alkoivat, kehään meni avo-luokan uros. Me odoteltiin kehän ulkopuolella, kun sieltä tultiinkin huitomaan että tulkaa kehään. Olin että "öö, me ollaan valioluokassa", mutta käsky kävi kehään. Olin ihan pihalla, kun meidät ohjattiin sen pienen kehän vastakkaiseen nurkkaan Reskon kanssa esiintymään toiselle ihmiselle. No, esitin Reskoa siinä ja liikkeitä tämä tuomari halusi nähdä sen verran että "tee pikkuinen ympyrä niin ettet häiritse toisessa päässä esiintyvää koiraa". Tilaa oli säälittävän vähän, harmitti Reskon puolesta kun se ei päässyt kertaakaan etenemään Reskomaisella draivilla edelläni ravaten. No mutta. Sitten se arvostelu ohi ohi. Olin edelleen aika pihalla siitä että voiko tällaisen tuomarinvaihdoksen tosiaan tehdä noin vaan. Kysyin: "Anteeksi mutta mistä tässä on kyse, mitä täällä tapahtuu?" ja tuomari naurahti että hän opettelee tätä rotua, nyt menette oikeasti esiintymään oikealle tuomarille! Jahas! Vaihdoimme siis avo-uroksen kanssa paikkoja ja nyt esiinnyttiinkin vasta oikealle tuomarillemme. Sama homma. Resko esiintyi tosi sievästi, mutta liikuttaminen oli alle puolikkaan kehän kokoinen pyrähdys. Resko törmäsi minuun nyt kahdesti koittaessaan ottaa vauhtia, mutta jouduimme tekemään niin pientä kierrosta että pahkihan se juoksi minun jalkaani. Videolta näkyy kun Resko törmäyksen jälkeen on myös hämillään ja jää kipittelemään vierelleni, minua välillä katsoen. Arvostelussa tuomari löysi Reskosta samat ominaisuudet kuin itsekin ja tuomari oli muutenkin tosi mukava kokemus; rento ja ystävällinen niin koiralle kuin handlerillekin. Sanomista tuli riittämättömästä liikkeestä, ei paljon muusta. Jälkikäteen tämä liikkeiden arviointi ja puitteet koiran liikuttamiselle ovat harmittaneet enemmän ja vähemmän, mutta sellaista tämä on. Ehkä Reskon kanssa ei enää kannata lähteä ahtaisiin sisänäyttelyihin. Harstadin halli on jo itsessään tosi pieni ja ahdas, mutta jos vertaan mielessäni tätä meidän käytössä ollutta tilaa esimerkiksi Reskon edellisten näyttelyiden (Turku KV, Vännäs KV) kehiin, niin puhutaan todella isoista eroista. Turussa kehä oli enemmän kuin tuplasti isompi, Vännäsissäkin ainakin tuplakokoinen. Näissä näyttelyissä Reskon liikkeistä ei ole tullut sanomista (molemmista rop + cacib, Vännäsissä oli vielä tarkkaakin tarkempi kasvattajatuomari). 

Mutta joo, ehkä tässä on selitelty tarpeeksi 💁 Lopulta yksikään musta snautseri ei saanut SA:ta, ja se toinen uros sai EH:n. Kuulin muidenkin kiroavan kehän kokoa, joka tosiaan tämän tupla-arvostelun takia vielä puolittui. Tästä olen laittanut palautetta myös järjestäjille. Hetken se harmitti, mutta tämähän meinaa vaan että Reskon näyttelyura ei vielä päättynytkään ja ulkomaanreissuja on vielä edessä! Jihuu. Minneköhän lähdettäis seuraavaksi?

Wanhan Purolan Wallstreet -> ERI VAK1

Kaikista hulluintahan tässä nyt on se, että Norjaan lähtiessäni mulla oli yhtä cacibbia vaille inttivaliosnautseri ja sitten yksi tuollainen maskottikäppänä. Kotimatkalla minulla olikin yhtäkkiä autossa kaksi koiraa, joilta puuttuu enää se yksi cacib :D Niinkuin että mitäh? Mitä täällä tapahtuu. Hullunkurista ja odottamatonta. Pojat on nyt "samalla viivalla" tässä hullussa näyttelyharrastuksessa.

Kaskon agilitytkin sujuvat hienosti! Kakkiaisen lemppariesteiksi on selvästi osoittautunut puomi ja a, niille se menee aina täysiiii ja ne vetävät kovasti puoleensa. Agilitykärpänen on puraissut minun lisäkseni myös "kepoa" sen verran kovasti, että hänelläkin haluttaisi harrastamaan. Meillä molemmilla on agilitytaustaa yhden koiran verran, joten keposta on ollut apua myös treeneissä kun hän on hoksannut jotain minun mokia joita itse en huomaa. Tässä jo harkitaan, josko ostettaisiin fleksimit meidän hallille että päästäisiin treenaamaan myös itsenäisesti ja Reskonkin kanssa. Jee! Ja Reskohan lähtee kokeilemaan taas onneaan lauantaina rallytokokisoihin, saapa nähdä vetääkö uusi, vieras ja pieni halli snautserin pasmat kuinka sekaisin. En ole itsekään käynyt kertaakaan Kemkon hallilla, mutta kaverit ovat kyllä varoitelleet että se on ahdas. Mittojen perusteella se ei ole paljon meidän olkkaria isompi 😂😆.. 

Juokse kovempaa, väsyttää mut hidastaa et saa..

Nyt mennään ihan hurjana. Ilmoitin Reskon taas rt-kisoihin! Tällä kertaa tuleva kisapaikka on ahdas ja vieras halli, joten jos suoritus menee penkin alle niin ainakin mulla on tosi hyvä (teko)syy sille. Hehheh. Tavoitteet on nousseet siitä RTK1sta ainakin RTK2seen, ellei pidemmällekkin. Näin sanottuani otetaan varmaan seuraavista kisoista joku dramaattinen hylky :-D Mutta jos se menee niin, niin sitten menee. Minun on pakko opetella hölläämään, monen muunkin asian suhteen kuin vain kisatilanteet koiraurheilussa.. Elämä opettaa kyllä.

Me käytiin viimeviikolla muuten niissä makkarajuoksuissa. Reskoa ei paljoo kiinnostanut, mutta Kake oli tosissaan! Reskon nopeus 80 metrin matkalla noin 34km/h ja Kaskon 32km/h, aika lujaa siis molemmat pinkoivat. 

Neljän päivän päästä me startataan Norjaan. Tässä on siis monta rautaa tulessa, niin sanoakseni :) Ensin viikko Norjassa ja Norjan näyttelyt, sitten paluu Ouluun ja seuraavana viikonloppuna rallytokokisat. Sen jälkeen viikon päästä kerätään taas kamat kasaan ja lähdetään syyslomaa viettämään Ylläkselle (töihin). Aina pitää olla jotain mitä odottaa! Eilen käytiin muuten ottamassa ensimmäinen erä ekinokokkoosilääkityksiä, jotta päästään Ruotsin kautta ajelemaan sinne Norjaan. Jänskää!

Kauan eläköön kaunis kaaos

Kerrankin meillä on paljon kerrottavaa!

Kaskon toiset agilitytreenit menivät yhtä hyvin kuin ensimmäisetkin; uutuutena otettiin keppejä, mutkaputkea ja valssailtiin vähän. Kääpiöltä sujuu kaikki, paremmin kuin ohjaajaltaan :D. Kasko on niin luotettava ja helppo, mutkaton kaveri. Motivaatio ja tavoitteet ovat edelleen korkealla! Ostin myös ne uudet kengät ihan agilitya silmälläpitäen, kaupasta lähti mukaan Salomonin S-lab speedcrossit. Sovittelin useampaakin mallia jalkaani, mutta tämä erottui muista välittömästi. Kuin minua varten tehty!

Me ollaan kuluneella viikolla treffattu myös tosi paljon koirakavereita. Parhaiten samalla aaltopituudella snautserien kanssa on kaverini Lysti-staffi ja toisen kaverin käppänän pentu Väinö! Väinö on meillä itseasiassa tätä kirjoittaessani päivähoidossa, kun mammansa käy Ikeassa. Kumma kyllä pahimmalta pentukuumeelta olen säästynyt - uskon, että eniten tähän vaikuttaa se että mulla on jo käsissäni kaksi toiveeni täyttävää nuorta koiraa joiden kanssa on ilo elää ja harrastaa. Kolmannelle ei ole siis tarvetta. :)

Tämän viikon kuitenkin kruunasi eiliset rallytokokisat Reskon kanssa. Me ei olla treenattu huhtikuun jälkeen kuin pari kertaa, pääasiassa vaan yksittäisiä liikkeitä. Kun kaverini Jonna oli meillä käymässä, niin taidettiin tehdä jotain neljän kyltin "rataa" jossa Resko esitteli ihan omia kuvioitaan (täyskäännöksen jälkeen koira ilmestyikin seuraamaan jalkojeni väliin jne..). Tällä olemattomalla treenimäärällä lähdettiin kisoihin siis aika nöyrinä, vatsa kipeänä jännityksestä. Koitin toitottaa itselleni, että en voi odottaa ihmeitä kun ei olla treenattu ja koko häiriönsieto on taas aivan oma lukunsa snautserin kanssa (vrt. Kaskoon joka juoksentelee irti agilitytreeneissä ilman huolen häivää - Reskoa ei tulisi mieleenkään päästää irti samassa tilanteessa ja tilassa). Meillä oli ihana kannustusjoukko kentän laidalla; minun siskoni ja myös poikaystäväni äitinsä kanssa. 

Me kisattiin vain B-kisassa (tuomarina Tytti Lintenhofer) ja meidän startti oli ihan illan viimeisiä. Reskoa ennen näin miten radalla korkeammissa luokissa kisaavat koirat lähtivät haihattelemaan kesken kaiken ja nuuskuttelivat lattiaa kovasti. Jännitys kasvoi. Jos nuo tekevät tuollaista, niin ihan taatusti Reskokin! Tällä kertaa muistin kuitenkin hengittää jo ehkä neljännellä kyltillä, enkä hiihtänyt menemään puolta rataa ihan kooman rajamailla niin etten muistaisi jälkikäteen mitä on tapahtunut. Resko toimi tosi kivasti, en kertakaikkiaan keksi siitä mitään pahaa sanottavaa. Kerran meillä käännöksessä rintamasuunta vähän hajosi (Rekku ei muistanut enää miten sitä takapäätä käytetään, sitä pitäisi varmaan treenata) ja loppusuoralla Resko kävi nuuhkaisemassa kylttiä ja minulla kiristyi hihna kun pyysin sen pois kyltiltä. Näitä lukuunottamatta rata oli täydellinen ja tällä meidän treenimäärällä voin käsi sydämellä sanoa, että se oli parasta mitä Reskosta tällä pohjalla irtoaa. Tuloksena siis ALOHYV 97/100p ja meidän pisteillä me sijoituttiin lopulta toiseksi! Tuomarin kommentti: "Osaava koira, jolla ihana kontakti. Miellyttävä ohjaus."

RT-koe Torniossa 16.09.2017, tuomarina Tytti Lintenhofer

Wanhan Purolan Wallstreet ALOHYV 97/100p & 2. !!

videon kuvasi Aleksi B.

Ps. Tein myös pienen päivityksen kuvauskaluston suhteen; Sigman tele vaihtui Canonin 70-200/2.8L USM -putkeen. Toistaiseksi olen ollut vain aivan haltioissani kuvanlaadusta, piirrosta, tarkkuudesta, bokehista.. Ah. Materialismionnea parhaimmillaan! Pps. Onnea on koirahieroja-anoppi! Kasko ja Resko hierottiin molemmat päästä varpaisiin viikonloppuna. Reskossa ei kummempaa jumia, Kasko oikealta puolen jumissa (selitys löytyy keskiviikkoisesta hiekkakuoppareissusta kun kaverin rhodesiankoira runttasi Kaskon kenttään tosi tylysti.. niin tylysti, että tiedetään olla kokeilematta vapaana ulkoilua tällä kombolla toista kertaa..). 

Agilityn alkeiskurssi, osa 1

Seuraavaksi lyhyt kooste viime maanantaista. Kaikki alkoi koirien venyttelyllä, josta Kakkis jo tykkäsi. Minua jännitti. Ryhmäämme kuuluu seitsemän muuta koirakkoa ja vetäjiä on kaksi. Piti valita oma este, me valitsimme hypyn kentän reunalta. Harjoiteltiin koiran jättämistä odottamaan ja tavoitteena olikin, että koira jää "lähtöön" kun ohjaaja poistuu esteen toiselle puolelle. Koska Kakkiksessa tiettävästi asuu pieni pala edesmenneen Amor-papan sielua, se tiesi mistä on kyse ja istua pönötti esteen takana vaikka otin juoksupyrähdyksiä, pompin kuin heikkopäinen eteen ja taakse ja sivulle ja heiluttelin käsiäni naurettavalta näyttäen esteen toisella puolella. Kerran käppänällä nousi pylly maasta, mutta yhdellä lisäpyynnöllä se myös laskeutui takaisin tekonurmimattoon. Aika hieno alku siis. Ja koska pienestä pitää olla onnellinen, haluan korostaa sitä että tämä snautserin varjossa takapihalla kasvanut kääpiö oli irti hihnasta tämän ajan, siis vain yhden hepulikohtauksen päässä villikoirasta joka lähtee esittelemään itseään myös muille ryhmäläisille (mutta koska Kasko on Kasko, näin ei ole käynyt). Muutama irtokoira-episodi ensimmäisellä tunnilla toki koettiin, eikös se melkein kuulu asiaan? Ensin sk. collieuros otti ja lähti sekoittamaan pakkaa tosi näyttävästi ja äänekkäästi kun harjoiteltiin koiran jättämistä (huom. Kasko istui koko tämän ajan oman esteensä takana ja kommentoi koko härdelliä vain puoliääneen töhähtäen, ei edes aikonut liittyä villikoiralaumaan kentän keskelle - olin ehkä hiukan ylpeä mamma) ja sitten koikkerin pentu sai kahdesti riemuhepulin ja viiletti ympäriinsä hihna perässään ja pää viidentenä jalkana esteiden ja koirien joukossa.

Tämän jälkeen otettiinkin esiin pitkä suora putki. Yksitellen vetäjän kanssa sitten tutustuttiin siihen. Kaskon ensireaktio oli varovainen kurkistus putkeen ja heti perään kurkistus putken ohi kaukaisuuteen "miksi juosta putkeen, jos voin juosta putken vierestä?". Lupaavaa. Sanoinkin, että hän ei ole koskaan käynyt putkessa, nähtäväksi jää että onko hän käynyt siellä tämänkään tunnin jälkeen. Huoleni osoittautui kuitenkin seuraavassa vaiheessa turhaksi, kun vetäjä piti Kakkista kiinni putken toisessa päässä ja minä kipitin putken toiseen päähän ja sieltä kääpiötä huhuilemaan. Fiuh. Sinne sukelsi. Jes!

Muutaman toiston jälkeen Kasko osasi hakeutua putkeen jo vähän kauempaakin, eikä vetäjää enää tarvittu avuksi. Kasko odotti lähtölupaa kauempana putkesta ja sukelsi onnellisena putkeen aina uudelleen. Se siitä, suora putki näyttäisi maistuvan. Seuraavaksi lisätään radalle hyppy. Hyppy ja putkeen. Istutin koiran hypyn taakse rintamasuunta tarkasti eteenpäin ja kävelin putken suulle. Sitten pysähdyin, käännyin vetäjän puoleen ja kysyin että niin miten se koira pitäisi saada menemään tuonne? Tenkkapoo. Miten tätä pyörää ajettiinkaan? Lyhyen palaverin jälkeen päätin luottaa tuohon agiliitoKakkiaiseen ja ohjata sen vaan putkeen. Ja mitä teki kääpiö? No hyppäsi hypyn ja juoksi putkeen, aivan kuten ohjasinkin. Ihmeellistä. Oliko alku muka näin helppo Amor-vainaan kanssa vuonna 2005? No ei taatusti.. Pian me mentiin tätä huikeaa kahdesta esteestä muodostuvaa suoraa rataa niin lujaa, että mulla loppui kengistä pito. Ostoslistalle: uudet popot.

Kaiken kaikkiaan ekasta tunnista jäi tosi hyvä fiilis ja nälkä vaan kasvoi, vaikka ei me ihmeitä tehty. Rakkaus lajia kohtaan ei ole koskaan kuollut, agility on epäilemättä parasta mitä koiran kanssa voi yhdessä tehdä. Pesee näyttelyt ja tokoilut ihan heittämällä. Tämä laji oli yksi koirarodun valintaperusteista jo vuonna 2003, kun tekstin kirjoittaja oli nipinnapin 10-vuotias ja ihmeellisen aikakauden aloittanut Amor-kääpiösnautseri syntyi. Kiitos Amor, vaikutit elämääni niin suuresti yli kymmenen vuoden ajan, että seuraukset tuntuvat vielä tänäkin päivänä. Hassua. Jokin valinta elämässäsi yli kymmenen vuotta sitten, joka ei silloin edes tuntunut kovin merkittävältä. Se olikin merkittävä, todella merkittävä. Kippis sille. Ihanaa olla koiraharrastaja.

Ensimmäiset agilityepikset 26.08.2008: nollarata jolla tultiin neljänsiksi.

The greatest gift of life is friendship, and I have received it.

Ihana Jonna kävi Torstin kanssa viikonloppuvierailulla. Tuli taas kovin nostalginen olo, kun mielessäni palailin entisiin aikoihin kun Jonna asui vielä Oulussa ja tavattiin milloin milläkin kentällä koirinemme treenien tai kuvailun merkeissä. Oi niitä aikoja. Haluttiin tai ei, aika juoksee hirveetä tahtia ja me ja koirat vanhenemme.

Onneksi nyt tapahtuu paljon kivoja asioita. Toinen vuoteni amk-opiskelijana starttasi viikko sitten ja sen jälkeen olen ehtinyt ilmoittaa toisen koiran rallytokokisoihin ja toisen kanssa aloitetaan agilityn alkeiskurssi tänään! Luvassa on myös "perinteinen" Norjan reissu lokakuussa. Arki on lähtenyt rullaamaan ihan kivasti ja motivaatio koiraharrastuksiin syttynyt. Kipinää. Tarvin aina jotain kipinää, jotain kivaa mitä odottaa, muuten kaikki alkaa maistua puulta.

Tällaisia mietteitä tähän maanantaihin. Josko seuraava päivitys koskisi Kaskon loisteliaasti alkanutta agilityuraa.

Haikeaa. Kesä loppui.

Se on oikea sanavalinta kuvailemaan tämän hetken olotiloja. Ylläskesä2017 loppui. Ajelin sunnuntaina Ylläkseltä Ouluun tippa linssissä. Kaikki hauska loppuu aikanaan, niin myös tämä kesä. Elin koirineni suloisessa Lappikuplassa pari kuukautta, mutta maanantaina piti palata kuluttamaan koulunpenkkejä. Tästä lähtee arki. Kiitos Ylläs.

 

Ilmoitin Reskon rallytokokisoihin Tornioon 16.9. ja tajusin samalla, että me ei olla treenattu kyltin kylttiä huhtikuisten ekojen kisojen jälkeen - "hups"... Tässä voi tulla vielä kiire, kun huonona tapana on aina ollut jättää harjoittelu (oli kyse sitten kokeesta, tentistä tai jostain muusta) viimetinkaan ja ratsastaa aina samalla sloganilla "Lahjattomat harjottelee". Kaskon kanssa koitetaan ehtiä mukaan syyskuussa alkavalle agilityn alkeiskurssille. Nyt pitää keksiä kaikkea kivaa, ettei arki ala maistumaan puulta niin kivan kesän jälkeen.

Kemi KV

Tuomari Marjo Järventölä arvosti Kapteeni Kaskelottia enemmän kuin uskalsin odottaakkaan. Vielä edellisenä iltana olin hyvin skeptinen sen suhteen, että vienkö rottaa kehään ollenkaan. Kyljestä kuulsi iho läpi kun olin nyppinyt sitä liian huolettomasti, mutta kuvien perusteella Kaskon ihana kasvattaja sanoi että ei ole mitään syytä jättää koiraa kotiin, kehään vaan! Kyllä tuomari näkee ja tuntee turkinlaadun.

Kaskon menestys: ERI SA VAK1 PU2 CACIB!

Kirjoittelen arvostelun myöhemmin talteen, nyt se lappunen on vielä hukassa jossain reissutavaroiden joukossa. Kasko esiintyi kauniisti ja voitti setänsä ja pappansa, häviten ainoastaan yhdelle todella karismaattiselle junnu-urokselle, joka oli pu1-sijoituksensa ansainnut! :) Meillä oli kiva päivä, käytiin näyttelyiden jälkeen rannassa syömässä jäätelöt (Kake sai tietysti oman jätskipallon omaan kuppiin) ja nautittiin ihanasta kesäisestä vapaapäivästä ja hyvästä seurasta.

Meidän porukalla meni muutenkin hienosti. Siskoni ja äitini yorkki oli ROP ja sai CACIBin ja minun näyttelyihin ilmoittamani anopin belgimummo keräsi koko potin ollen ROP, RYP2 & BIS4 VET! Melkoinen päivä siis itse kellekin. 😄 

 

Kasko on nyt kerännyt kahdesta peräkkäisestä näyttelystä cacibit, joten kai tämä tarkoittaa sitä että sitä tullaan kuskaamaan vielä jatkossakin.. Mutta näyttelykoiraksi en sitä silti suostu sanomaan! 

Jos se kolahtaa nii sitä kandee odottaa, ja sit lyödä vast se viimene naula

Paljon on taas kerrottavaa!

Me vietettiin "perinteinen" kesäloma siskoni kestitsemänä Ruotsissa Umeåssa. Viikko meni hujauksessa, pidempäänkin oltais viihdytty. Viikko huipentui perinteisesti Vännäsin KV-näyttelyyn, jossa molempien poikien tuomaroinnin hoiti Nina Karlsdotter, tiukkana tunnettu kasvattaja/spesialistituomari. 

Kasko voitti urokset ja oli lopulta myös rotunsa paras, sertin ja cacibin kera!!! Huikeaa ja odottamatonta! Kaskon arvostelussa kehuttiin sen kroppaa, kulmauksia, mittasuhteita, päätä, silmiä, (kovasti heiluvaa) häntää, erinomaista turkkia, turkin väriä (joskin karvojen sekaan toivottiin enemmän villaa) ja koiran esitystä. => ERI SA AVK1 PU1 ROP SERT CACIB => FI & SE MVA!

Reskon kehäkäynti jännitti (jos mahdollista) Kaskoakin enemmän, koska tuomari oli todella tarkka koosta ja turkista - ja Rekku oli runkoturkkinsa osalta epäsiistimmässä trimmissä kuin koskaan kehässä, edellinen nyppiminen oli ajoitettu vähän huonosti. Ja kooltaankin se on vähintäänkin tarpeeksi iso. Kehään mentiin kuitenkin hymyssä suin, Resko oli tapansa mukaan todella hyvällä HessuHopo-tuulella. Resko oli skeptisyydestäni huolimatta paras uros ja lopulta myös rotunsa paras, arvostelussa kehuttiin sen kroppaa ja linjoja, runkoa, pitkää ja hienoa uroksen päätä ja ilmettä, liikkeitä, käytöstä, turkkia ("erinomainen kaksikerroksinen turkki") ja sen syvää väriä. Myös koiran esitys oli Reskonkin kohdalla tuomarin mielestä erinomainen, vaikka se minusta on vieläkin vähän vallaton tapaus 😆 => ERI SA VAK1 PU1 ROP SERT CACIB! Resko on nyt siis yhtä vieraan maan cacibbia vaille inttivalio, eli melkein tästä häätyy syksyn päälle lähteä heittään reissu Norjaan..

Isossa kehässä isosiskoni Karo kuskasi Kaskoa minun ja Reskon perässä, ja heillä meni aivan loistavasti! Ei sijoitusta meille, mutta niin siisti päivä takana, ettei paremmin ois voinut ees mennä.

Tämän reissun jälkeen vietettiin vielä viikko lomaa, ennen kuin pakattiin tavaramme ja siirryttiin loppukesäksi tänne Ylläkselle. Olen tuttuun tapaan lomani töissä paikallisessa K-Marketissa. Olen aina viihtynyt täällä ja työskentely tällaisessa paikassa ja porukassa menee melkein lomasta. Käväisin edellisenä vapaapäivänä täältä Torniossa ja tuttu tyyppi kysyi multa, että mitä mulle nykyään kuuluu. Saatoin vaan leveästi hymyillen todeta, että oikeasti tosi hyvää! 😊

Elokuun loppuun saakka meidät löytää siis täältä porojen keskeltä, ompahan vähän erilainen kesä kuin vuosi sitten. Puolensa kummassakin. 👌

Kehäkuvat ovat siskojeni nappaamia, kiitos niistä!

Extempore on toinen nimeni

Yksi viikonloppu, 1200 kilometriä. Niin. Me kävästiin Espoossa. Siskoni lähti perjantaina vaihtamaan autoa Helsinkiin ja ilmoitti tuntia ennen lähtöä, että mitäs jos lähtisin poikien kans mukaan. Kahta kertaa ei tarvinnut miettiä - tottakai lähdetään! Menomatka sujui yöjunassa omassa hytissä mukavasti, en ole koskaan ennen tuollaista junamatkustusta kokenutkaan, olispa luksusta mennä esim. messariin tuolla tavalla.. Takaisin tultiin uudella autolla, pojat saivat heti kokeilla uuden farkkumersun takatilat, pisteitä antaisimme koirien matkustusmukavuudelle vähintään 6/5! Ai että, olisipa sitä itsekin jo työssäkäyvä aikuinen eikä kolikoita laskeva opiskelija 😝.. 

Huomasin jossain vaiheessa myös sen, ettei Kasko ole koskaan matkustanut pitkää matkaa junassa eikä käynyt niin etelässä. Tulipa sekin koettua. Ei tuosta kääpiöstä kyllä huomannut mitään, niin näppärästi se kulkee mukana ja ottaa uudet paikat haltuunsa. 

Happiness often sneaks in through a door you didn't know you left open.

Kaksi vuotta sitten kahdesta tuli kolme, kun Resko-snautseri sai pikkuveljen Ruotsista. Lopulta olinkin alle puoli vuotta käppänätön käppänisti, kun edesmenneen Amorin saappaisiin asteli aika yllättäen pienen pieni Kapteeni Kasko. Kake, Kakkis, Kuningas Kaskelotti.. Olin rakastunut pentuun, mutta myös hyvin skeptinen sen suhteen voisiko mikä olento kuitenkaan täyttää Amorin jättämää tyhjää tilaa. 

Näiden kahden vuoden jälkeen voin käsi sydämellä sanoa, että Kasko on täyttänyt sen tilan. Reunoja myöten, ja ylikin. Sanoisin Kaskon olevan kaikkea sitä mitä toivoa saatoin, mutta se on enemmän ja erilainen. Aivan oma tapauksensa, pieni outolintu. Silmäteräni. Painonsa arvosta kultaa. Kasko on hyvä joka solullaan - se on sitä minulle, kavereille, tuntemattomille, vanhuksille, kissoille, kaikille jotka ovat ystävän läsnäolon tarpeessa. Kasko on herkkä, hellä ja hiljainen kaihomieli. Se on taistelutahtoinen, ärisevä, 110% itsestään antava Kapteeni, joka ei ole vieläkään tajunnut kuolevaisuuttaan - mikäänhän ei voi pysäyttää Kaskoa, kun se on jotain päättänyt (ja se tekee niitä omia outoja päätöksiään aika usein). Eikä se vieläkään anna isoveljelleen senttiäkään periksi, ikinä. Kuitenkin se on joskus kuin vanha koira; istuu hiljaa ja katselee minua sen näköisenä kuin tietäisi enemmän kuin arvaankaan. 

Joskus vitsailin, että pala Amoria tuli takaisin Kaskon myötä. Ehkä näin kävikin. Kaskon kanssa on helppoa, se on alusta asti ollut niin sopiva minulle. Se on hyvin vahvasti vain ja nimenomaan minun koirani. Asioilla on tapana järjestyä ja kaikella on tarkoituksensa. En koskaan varannut itselleni pentua, mutta tuttu kasvattaja tiesi mitä multa puuttui. 

Hyvää vuosipäivää rakas Kakkis! Toivottavasti pysyt luonamme vielä pitkään ja pitkään ja pitkään. Äläkä ikinä muutu!