maanantai 27. kesäkuuta 2016

Snautsereiden kesäkuu 2016

Meidän kesäkuuhun on mahtunut vaikka mitä. Aurinkoisia päiviä riitti alkukesästä vaikka kuinka - niitä me vietettiin merenrannalla Oulussa ja sittemmin Ruotsissa. Pojat pääsivät myös kerrostaloelämän makuun ollessaan lainassa siskollani Umeåssa. Blogiin on tullut päiviteltyä melkeimpä vain näyttelytuloksia, mutta oikeassa elämässä näyttelyt ovat kyllä muodostaneet ihan minimaalisen pienen osan meidän kesän vietosta. Aika paljon on tullut reissattua, ja nautittua siitä kun on voinut lähteä ja tulla ja mennä melkeimpä ihan miten haluaa. On ehkä mentykin aika pitkälti koirien ehdoilla - lukuunottamatta sitä viikkoa kun snautserit olivat Ruotsissa ja minä itse Oulussa ratsastusleirillä. 

Juhannus 2016 vietettiin Ylläksellä mökillä. Maalattiin mökkiä koko porukalla, ja koiratkin saivat pidemmillä iltalenkeillä osansa mäkäräisistä (Resko luovutti varmaan litran verta niille pirulaisille tahtomattaan, onneksi Heinix auttoi eikä kutinasta tarvinut kärsiä). Meidän juhannus oli hyvin rauhallinen ja tipaton, siis juhannus minun makuuni. Isosiskoni perheineen kävi myös mökillä ja Rekku tapasi lempilapsensa M:n, jonka kanssa ne ovat melkein saman ikäisiä. Snautseri tuntui vääntyvän ihan sykkyrälle onnesta ja saman taisi tehdä pieni poika M:kin. <3

Olen ilmoittanut molemmat koirat nyt heinäkuun Oulu KV-näyttelyyn, aikataulutkin olivat tänään ilmestyneet nettiin. Resko on kehässä heti ensimmäisenä yhdeksältä, mustia snautsereita on ilmoitettu vain 2 kappaletta - tietääkseni siis Resko ja hyvä kaverinsa Manta. Mustia käppänöitä oli aika paljon, 11 kappaletta, ja arvaan kyllä että Kake nauretaan ulos kehästä kun se on tuollainen pieni ja karvaton rimpula muihin nuo-luokan koiriin verrattuna. Mutta haetaan nyt sitä kehätottumusta ja katsellaan josko Kaken tämän vuoden näyttelyt olis sitten siinä. Pitää antaa kääpiönkin kasvaa :) 

 
 
 

Ei kommentteja: