sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Kauan eläköön kaunis kaaos

Kerrankin meillä on paljon kerrottavaa!

Kaskon toiset agilitytreenit menivät yhtä hyvin kuin ensimmäisetkin; uutuutena otettiin keppejä, mutkaputkea ja valssailtiin vähän. Kääpiöltä sujuu kaikki, paremmin kuin ohjaajaltaan :D. Kasko on niin luotettava ja helppo, mutkaton kaveri. Motivaatio ja tavoitteet ovat edelleen korkealla! Ostin myös ne uudet kengät ihan agilitya silmälläpitäen, kaupasta lähti mukaan Salomonin S-lab speedcrossit. Sovittelin useampaakin mallia jalkaani, mutta tämä erottui muista välittömästi. Kuin minua varten tehty!

Me ollaan kuluneella viikolla treffattu myös tosi paljon koirakavereita. Parhaiten samalla aaltopituudella snautserien kanssa on kaverini Lysti-staffi ja toisen kaverin käppänän pentu Väinö! Väinö on meillä itseasiassa tätä kirjoittaessani päivähoidossa, kun mammansa käy Ikeassa. Kumma kyllä pahimmalta pentukuumeelta olen säästynyt - uskon, että eniten tähän vaikuttaa se että mulla on jo käsissäni kaksi toiveeni täyttävää nuorta koiraa joiden kanssa on ilo elää ja harrastaa. Kolmannelle ei ole siis tarvetta. :)


Tämän viikon kuitenkin kruunasi eiliset rallytokokisat Reskon kanssa. Me ei olla treenattu huhtikuun jälkeen kuin pari kertaa, pääasiassa vaan yksittäisiä liikkeitä. Kun kaverini Jonna oli meillä käymässä, niin taidettiin tehdä jotain neljän kyltin "rataa" jossa Resko esitteli ihan omia kuvioitaan (täyskäännöksen jälkeen koira ilmestyikin seuraamaan jalkojeni väliin jne..). Tällä olemattomalla treenimäärällä lähdettiin kisoihin siis aika nöyrinä, vatsa kipeänä jännityksestä. Koitin toitottaa itselleni, että en voi odottaa ihmeitä kun ei olla treenattu ja koko häiriönsieto on taas aivan oma lukunsa snautserin kanssa (vrt. Kaskoon joka juoksentelee irti agilitytreeneissä ilman huolen häivää - Reskoa ei tulisi mieleenkään päästää irti samassa tilanteessa ja tilassa). Meillä oli ihana kannustusjoukko kentän laidalla; minun siskoni ja myös poikaystäväni äitinsä kanssa. 

Me kisattiin vain B-kisassa (tuomarina Tytti Lintenhofer) ja meidän startti oli ihan illan viimeisiä. Reskoa ennen näin miten radalla korkeammissa luokissa kisaavat koirat lähtivät haihattelemaan kesken kaiken ja nuuskuttelivat lattiaa kovasti. Jännitys kasvoi. Jos nuo tekevät tuollaista, niin ihan taatusti Reskokin! Tällä kertaa muistin kuitenkin hengittää jo ehkä neljännellä kyltillä, enkä hiihtänyt menemään puolta rataa ihan kooman rajamailla niin etten muistaisi jälkikäteen mitä on tapahtunut. Resko toimi tosi kivasti, en kertakaikkiaan keksi siitä mitään pahaa sanottavaa. Kerran meillä käännöksessä rintamasuunta vähän hajosi (Rekku ei muistanut enää miten sitä takapäätä käytetään, sitä pitäisi varmaan treenata) ja loppusuoralla Resko kävi nuuhkaisemassa kylttiä ja minulla kiristyi hihna kun pyysin sen pois kyltiltä. Näitä lukuunottamatta rata oli täydellinen ja tällä meidän treenimäärällä voin käsi sydämellä sanoa, että se oli parasta mitä Reskosta tällä pohjalla irtoaa. Tuloksena siis ALOHYV 97/100p ja meidän pisteillä me sijoituttiin lopulta toiseksi! Tuomarin kommentti: "Osaava koira, jolla ihana kontakti. Miellyttävä ohjaus."

RT-koe Torniossa 16.09.2017, tuomarina Tytti Lintenhofer
Wanhan Purolan Wallstreet ALOHYV 97/100p & 2. !!

videon kuvasi Aleksi B.

Ps. Tein myös pienen päivityksen kuvauskaluston suhteen; Sigman tele vaihtui Canonin 70-200/2.8L USM -putkeen. Toistaiseksi olen ollut vain aivan haltioissani kuvanlaadusta, piirrosta, tarkkuudesta, bokehista.. Ah. Materialismionnea parhaimmillaan! Pps. Onnea on koirahieroja-anoppi! Kasko ja Resko hierottiin molemmat päästä varpaisiin viikonloppuna. Reskossa ei kummempaa jumia, Kasko oikealta puolen jumissa (selitys löytyy keskiviikkoisesta hiekkakuoppareissusta kun kaverin rhodesiankoira runttasi Kaskon kenttään tosi tylysti.. niin tylysti, että tiedetään olla kokeilematta vapaana ulkoilua tällä kombolla toista kertaa..). 

lauantai 9. syyskuuta 2017

Agilityn alkeiskurssi, osa 1


Seuraavaksi lyhyt kooste viime maanantaista. Kaikki alkoi koirien venyttelyllä, josta Kakkis jo tykkäsi. Minua jännitti. Ryhmäämme kuuluu seitsemän muuta koirakkoa ja vetäjiä on kaksi. Piti valita oma este, me valitsimme hypyn kentän reunalta. Harjoiteltiin koiran jättämistä odottamaan ja tavoitteena olikin, että koira jää "lähtöön" kun ohjaaja poistuu esteen toiselle puolelle. Koska Kakkiksessa tiettävästi asuu pieni pala edesmenneen Amor-papan sielua, se tiesi mistä on kyse ja istua pönötti esteen takana vaikka otin juoksupyrähdyksiä, pompin kuin heikkopäinen eteen ja taakse ja sivulle ja heiluttelin käsiäni naurettavalta näyttäen esteen toisella puolella. Kerran käppänällä nousi pylly maasta, mutta yhdellä lisäpyynnöllä se myös laskeutui takaisin tekonurmimattoon. Aika hieno alku siis. Ja koska pienestä pitää olla onnellinen, haluan korostaa sitä että tämä snautserin varjossa takapihalla kasvanut kääpiö oli irti hihnasta tämän ajan, siis vain yhden hepulikohtauksen päässä villikoirasta joka lähtee esittelemään itseään myös muille ryhmäläisille (mutta koska Kasko on Kasko, näin ei ole käynyt). Muutama irtokoira-episodi ensimmäisellä tunnilla toki koettiin, eikös se melkein kuulu asiaan? Ensin sk. collieuros otti ja lähti sekoittamaan pakkaa tosi näyttävästi ja äänekkäästi kun harjoiteltiin koiran jättämistä (huom. Kasko istui koko tämän ajan oman esteensä takana ja kommentoi koko härdelliä vain puoliääneen töhähtäen, ei edes aikonut liittyä villikoiralaumaan kentän keskelle - olin ehkä hiukan ylpeä mamma) ja sitten koikkerin pentu sai kahdesti riemuhepulin ja viiletti ympäriinsä hihna perässään ja pää viidentenä jalkana esteiden ja koirien joukossa.

Tämän jälkeen otettiinkin esiin pitkä suora putki. Yksitellen vetäjän kanssa sitten tutustuttiin siihen. Kaskon ensireaktio oli varovainen kurkistus putkeen ja heti perään kurkistus putken ohi kaukaisuuteen "miksi juosta putkeen, jos voin juosta putken vierestä?". Lupaavaa. Sanoinkin, että hän ei ole koskaan käynyt putkessa, nähtäväksi jää että onko hän käynyt siellä tämänkään tunnin jälkeen. Huoleni osoittautui kuitenkin seuraavassa vaiheessa turhaksi, kun vetäjä piti Kakkista kiinni putken toisessa päässä ja minä kipitin putken toiseen päähän ja sieltä kääpiötä huhuilemaan. Fiuh. Sinne sukelsi. Jes!

Muutaman toiston jälkeen Kasko osasi hakeutua putkeen jo vähän kauempaakin, eikä vetäjää enää tarvittu avuksi. Kasko odotti lähtölupaa kauempana putkesta ja sukelsi onnellisena putkeen aina uudelleen. Se siitä, suora putki näyttäisi maistuvan. Seuraavaksi lisätään radalle hyppy. Hyppy ja putkeen. Istutin koiran hypyn taakse rintamasuunta tarkasti eteenpäin ja kävelin putken suulle. Sitten pysähdyin, käännyin vetäjän puoleen ja kysyin että niin miten se koira pitäisi saada menemään tuonne? Tenkkapoo. Miten tätä pyörää ajettiinkaan? Lyhyen palaverin jälkeen päätin luottaa tuohon agiliitoKakkiaiseen ja ohjata sen vaan putkeen. Ja mitä teki kääpiö? No hyppäsi hypyn ja juoksi putkeen, aivan kuten ohjasinkin. Ihmeellistä. Oliko alku muka näin helppo Amor-vainaan kanssa vuonna 2005? No ei taatusti.. Pian me mentiin tätä huikeaa kahdesta esteestä muodostuvaa suoraa rataa niin lujaa, että mulla loppui kengistä pito. Ostoslistalle: uudet popot.

Kaiken kaikkiaan ekasta tunnista jäi tosi hyvä fiilis ja nälkä vaan kasvoi, vaikka ei me ihmeitä tehty. Rakkaus lajia kohtaan ei ole koskaan kuollut, agility on epäilemättä parasta mitä koiran kanssa voi yhdessä tehdä. Pesee näyttelyt ja tokoilut ihan heittämällä. Tämä laji oli yksi koirarodun valintaperusteista jo vuonna 2003, kun tekstin kirjoittaja oli nipinnapin 10-vuotias ja ihmeellisen aikakauden aloittanut Amor-kääpiösnautseri syntyi. Kiitos Amor, vaikutit elämääni niin suuresti yli kymmenen vuoden ajan, että seuraukset tuntuvat vielä tänäkin päivänä. Hassua. Jokin valinta elämässäsi yli kymmenen vuotta sitten, joka ei silloin edes tuntunut kovin merkittävältä. Se olikin merkittävä, todella merkittävä. Kippis sille. Ihanaa olla koiraharrastaja.


Ensimmäiset agilityepikset 26.08.2008: nollarata jolla tultiin neljänsiksi.

maanantai 4. syyskuuta 2017

The greatest gift of life is friendship, and I have received it.

Ihana Jonna kävi Torstin kanssa viikonloppuvierailulla. Tuli taas kovin nostalginen olo, kun mielessäni palailin entisiin aikoihin kun Jonna asui vielä Oulussa ja tavattiin milloin milläkin kentällä koirinemme treenien tai kuvailun merkeissä. Oi niitä aikoja. Haluttiin tai ei, aika juoksee hirveetä tahtia ja me ja koirat vanhenemme.

Onneksi nyt tapahtuu paljon kivoja asioita. Toinen vuoteni amk-opiskelijana starttasi viikko sitten ja sen jälkeen olen ehtinyt ilmoittaa toisen koiran rallytokokisoihin ja toisen kanssa aloitetaan agilityn alkeiskurssi tänään! Luvassa on myös "perinteinen" Norjan reissu lokakuussa. Arki on lähtenyt rullaamaan ihan kivasti ja motivaatio koiraharrastuksiin syttynyt. Kipinää. Tarvin aina jotain kipinää, jotain kivaa mitä odottaa, muuten kaikki alkaa maistua puulta.

Tällaisia mietteitä tähän maanantaihin. Josko seuraava päivitys koskisi Kaskon loisteliaasti alkanutta agilityuraa.

torstai 31. elokuuta 2017

Haikeaa. Kesä loppui.

Se on oikea sanavalinta kuvailemaan tämän hetken olotiloja. Ylläskesä2017 loppui. Ajelin sunnuntaina Ylläkseltä Ouluun tippa linssissä. Kaikki hauska loppuu aikanaan, niin myös tämä kesä. Elin koirineni suloisessa Lappikuplassa pari kuukautta, mutta maanantaina piti palata kuluttamaan koulunpenkkejä. Tästä lähtee arki. Kiitos Ylläs.

 

Ilmoitin Reskon rallytokokisoihin Tornioon 16.9. ja tajusin samalla, että me ei olla treenattu kyltin kylttiä huhtikuisten ekojen kisojen jälkeen - "hups"... Tässä voi tulla vielä kiire, kun huonona tapana on aina ollut jättää harjoittelu (oli kyse sitten kokeesta, tentistä tai jostain muusta) viimetinkaan ja ratsastaa aina samalla sloganilla "Lahjattomat harjottelee". Kaskon kanssa koitetaan ehtiä mukaan syyskuussa alkavalle agilityn alkeiskurssille. Nyt pitää keksiä kaikkea kivaa, ettei arki ala maistumaan puulta niin kivan kesän jälkeen.

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Kemi KV

Tuomari Marjo Järventölä arvosti Kapteeni Kaskelottia enemmän kuin uskalsin odottaakkaan. Vielä edellisenä iltana olin hyvin skeptinen sen suhteen, että vienkö rottaa kehään ollenkaan. Kyljestä kuulsi iho läpi kun olin nyppinyt sitä liian huolettomasti, mutta kuvien perusteella Kaskon ihana kasvattaja sanoi että ei ole mitään syytä jättää koiraa kotiin, kehään vaan! Kyllä tuomari näkee ja tuntee turkinlaadun.
Kaskon menestys: ERI SA VAK1 PU2 CACIB!

Kirjoittelen arvostelun myöhemmin talteen, nyt se lappunen on vielä hukassa jossain reissutavaroiden joukossa. Kasko esiintyi kauniisti ja voitti setänsä ja pappansa, häviten ainoastaan yhdelle todella karismaattiselle junnu-urokselle, joka oli pu1-sijoituksensa ansainnut! :) Meillä oli kiva päivä, käytiin näyttelyiden jälkeen rannassa syömässä jäätelöt (Kake sai tietysti oman jätskipallon omaan kuppiin) ja nautittiin ihanasta kesäisestä vapaapäivästä ja hyvästä seurasta.

Meidän porukalla meni muutenkin hienosti. Siskoni ja äitini yorkki oli ROP ja sai CACIBin ja minun näyttelyihin ilmoittamani anopin belgimummo keräsi koko potin ollen ROP, RYP2 & BIS4 VET! Melkoinen päivä siis itse kellekin. 😄 

 

Kasko on nyt kerännyt kahdesta peräkkäisestä näyttelystä cacibit, joten kai tämä tarkoittaa sitä että sitä tullaan kuskaamaan vielä jatkossakin.. Mutta näyttelykoiraksi en sitä silti suostu sanomaan! 

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Jos se kolahtaa nii sitä kandee odottaa, ja sit lyödä vast se viimene naula


Paljon on taas kerrottavaa!

Me vietettiin "perinteinen" kesäloma siskoni kestitsemänä Ruotsissa Umeåssa. Viikko meni hujauksessa, pidempäänkin oltais viihdytty. Viikko huipentui perinteisesti Vännäsin KV-näyttelyyn, jossa molempien poikien tuomaroinnin hoiti Nina Karlsdotter, tiukkana tunnettu kasvattaja/spesialistituomari. 

Kasko voitti urokset ja oli lopulta myös rotunsa paras, sertin ja cacibin kera!!! Huikeaa ja odottamatonta! Kaskon arvostelussa kehuttiin sen kroppaa, kulmauksia, mittasuhteita, päätä, silmiä, (kovasti heiluvaa) häntää, erinomaista turkkia, turkin väriä (joskin karvojen sekaan toivottiin enemmän villaa) ja koiran esitystä. => ERI SA AVK1 PU1 ROP SERT CACIB => FI & SE MVA!

Reskon kehäkäynti jännitti (jos mahdollista) Kaskoakin enemmän, koska tuomari oli todella tarkka koosta ja turkista - ja Rekku oli runkoturkkinsa osalta epäsiistimmässä trimmissä kuin koskaan kehässä, edellinen nyppiminen oli ajoitettu vähän huonosti. Ja kooltaankin se on vähintäänkin tarpeeksi iso. Kehään mentiin kuitenkin hymyssä suin, Resko oli tapansa mukaan todella hyvällä HessuHopo-tuulella. Resko oli skeptisyydestäni huolimatta paras uros ja lopulta myös rotunsa paras, arvostelussa kehuttiin sen kroppaa ja linjoja, runkoa, pitkää ja hienoa uroksen päätä ja ilmettä, liikkeitä, käytöstä, turkkia ("erinomainen kaksikerroksinen turkki") ja sen syvää väriä. Myös koiran esitys oli Reskonkin kohdalla tuomarin mielestä erinomainen, vaikka se minusta on vieläkin vähän vallaton tapaus 😆 => ERI SA VAK1 PU1 ROP SERT CACIB! Resko on nyt siis yhtä vieraan maan cacibbia vaille inttivalio, eli melkein tästä häätyy syksyn päälle lähteä heittään reissu Norjaan..

Isossa kehässä isosiskoni Karo kuskasi Kaskoa minun ja Reskon perässä, ja heillä meni aivan loistavasti! Ei sijoitusta meille, mutta niin siisti päivä takana, ettei paremmin ois voinut ees mennä.

Tämän reissun jälkeen vietettiin vielä viikko lomaa, ennen kuin pakattiin tavaramme ja siirryttiin loppukesäksi tänne Ylläkselle. Olen tuttuun tapaan lomani töissä paikallisessa K-Marketissa. Olen aina viihtynyt täällä ja työskentely tällaisessa paikassa ja porukassa menee melkein lomasta. Käväisin edellisenä vapaapäivänä täältä Torniossa ja tuttu tyyppi kysyi multa, että mitä mulle nykyään kuuluu. Saatoin vaan leveästi hymyillen todeta, että oikeasti tosi hyvää! 😊

Elokuun loppuun saakka meidät löytää siis täältä porojen keskeltä, ompahan vähän erilainen kesä kuin vuosi sitten. Puolensa kummassakin. 👌



Kehäkuvat ovat siskojeni nappaamia, kiitos niistä!

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Extempore on toinen nimeni

Yksi viikonloppu, 1200 kilometriä. Niin. Me kävästiin Espoossa. Siskoni lähti perjantaina vaihtamaan autoa Helsinkiin ja ilmoitti tuntia ennen lähtöä, että mitäs jos lähtisin poikien kans mukaan. Kahta kertaa ei tarvinnut miettiä - tottakai lähdetään! Menomatka sujui yöjunassa omassa hytissä mukavasti, en ole koskaan ennen tuollaista junamatkustusta kokenutkaan, olispa luksusta mennä esim. messariin tuolla tavalla.. Takaisin tultiin uudella autolla, pojat saivat heti kokeilla uuden farkkumersun takatilat, pisteitä antaisimme koirien matkustusmukavuudelle vähintään 6/5! Ai että, olisipa sitä itsekin jo työssäkäyvä aikuinen eikä kolikoita laskeva opiskelija 😝.. 

Huomasin jossain vaiheessa myös sen, ettei Kasko ole koskaan matkustanut pitkää matkaa junassa eikä käynyt niin etelässä. Tulipa sekin koettua. Ei tuosta kääpiöstä kyllä huomannut mitään, niin näppärästi se kulkee mukana ja ottaa uudet paikat haltuunsa. 

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Happiness often sneaks in through a door you didn't know you left open.

Kaksi vuotta sitten kahdesta tuli kolme, kun Resko-snautseri sai pikkuveljen Ruotsista. Lopulta olinkin alle puoli vuotta käppänätön käppänisti, kun edesmenneen Amorin saappaisiin asteli aika yllättäen pienen pieni Kapteeni Kasko. Kake, Kakkis, Kuningas Kaskelotti.. Olin rakastunut pentuun, mutta myös hyvin skeptinen sen suhteen voisiko mikä olento kuitenkaan täyttää Amorin jättämää tyhjää tilaa. 

Näiden kahden vuoden jälkeen voin käsi sydämellä sanoa, että Kasko on täyttänyt sen tilan. Reunoja myöten, ja ylikin. Sanoisin Kaskon olevan kaikkea sitä mitä toivoa saatoin, mutta se on enemmän ja erilainen. Aivan oma tapauksensa, pieni outolintu. Silmäteräni. Painonsa arvosta kultaa. Kasko on hyvä joka solullaan - se on sitä minulle, kavereille, tuntemattomille, vanhuksille, kissoille, kaikille jotka ovat ystävän läsnäolon tarpeessa. Kasko on herkkä, hellä ja hiljainen kaihomieli. Se on taistelutahtoinen, ärisevä, 110% itsestään antava Kapteeni, joka ei ole vieläkään tajunnut kuolevaisuuttaan - mikäänhän ei voi pysäyttää Kaskoa, kun se on jotain päättänyt (ja se tekee niitä omia outoja päätöksiään aika usein). Eikä se vieläkään anna isoveljelleen senttiäkään periksi, ikinä. Kuitenkin se on joskus kuin vanha koira; istuu hiljaa ja katselee minua sen näköisenä kuin tietäisi enemmän kuin arvaankaan. 

Joskus vitsailin, että pala Amoria tuli takaisin Kaskon myötä. Ehkä näin kävikin. Kaskon kanssa on helppoa, se on alusta asti ollut niin sopiva minulle. Se on hyvin vahvasti vain ja nimenomaan minun koirani. Asioilla on tapana järjestyä ja kaikella on tarkoituksensa. En koskaan varannut itselleni pentua, mutta tuttu kasvattaja tiesi mitä multa puuttui. 

Hyvää vuosipäivää rakas Kakkis! Toivottavasti pysyt luonamme vielä pitkään ja pitkään ja pitkään. Äläkä ikinä muutu!

maanantai 29. toukokuuta 2017

There is nothing impossible to him who will try.


"Selvästi maskuliininen kokonaisuus. Vankka, riittävän pitkä pää. Tummat, aavistuksen pyöreät silmät. Hieman lennokkaat korvat. Tasapainoisesti kulmautunut. Hyvä rungon pituus ja vahvuus. Hyvä karvapeite. Hieno häntä. Liikkuu hyvin, oikealla asenteella."
- Hannele Jokisilta ERI, SA, AVK1, PU1, ROP, SERT => FI MVA

Että sellainen päivä Luostolla. Kasko murisi tuomarille, joka antoi sen anteeksi. Minua hävetti. Tätä murinamutina-ongelmaa pitää nyt varmaan lähteä jotenkin purkamaan, kun kaikki eivät varmaankaan vaan naurahda Kaken juttujen päälle ja tokaise, että "siinäpä vasta snautseri".. Pientä lisäjännitystä siis todellakin kehässä lauantaina, kun hampaiden katsomisen yhteydessä aloin tuntea tärinää hihnan päässä. Mutta eri sa saatiin silti tiukkana tunnetulta suomalaiselta tuomarilta, huhuh. Nyt voijaan "unohtaa" nämä Suomen näytelmät hetkeksi, Kaskolle lienee turhaa metsästää cacibbeja kun vastassa on ihan realistisesti sanottuna paljon näyttävämpiäkin koiria ja Reskolla ne cacibit jo on. Seuraavaksi siis nenä kohti Ruotsia ja sitten Norjaa! Tässä välissä voisi kuitenkin vähän rallytokoilla ja nauttia alkavasta kesästä. 😄

maanantai 22. toukokuuta 2017

Piteå KR ja tuomarien koulutusta

Käytiin lauantaina kevyt 10 tunnin reissu Piteåssa.. Tähän sisältyi koiranäyttelyiden lisäksi vähän muutakin, mutta pitkä reissu enivei! Kasko esiintyi todella kauniisti, liikkuikin paremmin kuin varmaan kertaakaan ennen. Tällä kertaa se riitti ERI AVK2-sijoitukseen! Melkoinen nousu siitä H:sta siis, hehheh. Serti tuli Suomeen, sen nappasi VSPnä ollut musta Nero-poika kaverien leiristä :)

Tuomarina oli mukava setä Kurt Nilsson, joka arvosteli Kaskon näin:
"Erinomainen pää ja ilme. Erinomainen kaula ja selkä. Ajatuksen matalajalkainen. Hyvin kehittynyt etuosa. Hyvät kulmaukset. Hyvät liikkeet, hyvät jalat ja liikkeet." ERI AVK2

Meitä ja muita jäi vähän ihmetyttämään Kaken edelle sijoitettu uros, joka sai myös sileän ERIn. Koira oli Kaskoa monta senttiä korkeampi ja aika epäsiististi trimmattu (tämän sanoi handleri itsekin ennen kehään menoaan). Kuulin sittemmin analyyseja siitä, miten koiran handleri nyt sattui olemaan tuomarin ystävä, samanikäisiä miehiä, molemmat  ruotsalaisia snaupin-tuomareita. Mutta sellaista se on, voin sanoa olleeni vilpittömän onnellinen tästä ERIstä sen Kiuruveden tyrmäyksen jälkeen :D Hurraa!

Tänään sitten käytiin esimerkkikoirakkona tulevalle käppänätuomarille Kempeleessä. Kaksi paikalla ollutta tuomaria arvioi Kaken oikein realistisesti, ei mitään uutta sieltä siis. Nostettuani Kaken pöydälle, oli ensimmäinen kysymys: "Ootko mitannut sitä? On tosi pieni!".. Kerrottuani Kiuruveden mittaustuloksesta (koon ylärajoilla) olivat molemmat yhtä hämmentyneitä kuin minäkin. Koon lisäksi he tykkäsivät kovasti Kaken erinomaisesta karvasta, jossa riittää karkeutta varpaisiin asti, sen syvän mustasta väristä, kauniista hännästä joka ei liikkeessäkään käänny selälle, pienistä tummista silmistä, liikkeistä, ja kuonokin oli kuulemma aivan tarpeeksi pitkä, vaikka minä sitä lyhytpäiseksi moitin. Sanomista tuli poskista ja hieman korkealle asettuneista korvista. Ei yllätyksiä siis. Oli tosi kivaa olla mukana jossain vähän erilaisessa käppänähommassa, tulipa samalla Kaskolle treeniä kun seisottivat sitä pöydälläkin niin helkutin kauan hiplatessaan ja tunnustellessaan sitä läpikotaisin. Jotenkin palasivat molemmat aina hiuttamaan Kaskon turkkia myötä- ja vastakarvaan ja ihastelivat että tällaista pääsee kokeilemaan. Kaiken lisäksi Kasko on mukavan luonteinen (tai vain kurissa kasvanut), se ei kirkunut muille kirkuville käppänöille ollenkaan takaisin. Kaksi tuntia vierähti äkkiä toukokuisena aurinkoisena iltana koulun parkkipaikalla mielenkiintoisessa seurassa ja saimpa hyviä trimmivinkkejäkin Kaken hyviä puolia korostamaan ja huonoja häivyttämään. 


sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Kultaa käsissä


Me ollaan taas ehditty. Kake kävi torstaina harjoittelupaikassani (hoivaosastolla) sairaita ikäihmisiä ilahduttamassa. Ja taas sain itsekseni todeta, että on se vain uskomaton pikkukoira.. Kake käyttäytyi kuin se olisi ollut maailman tavallisin torstai - kohtasi tyynesti kaikki erilaiset vanhukset ja istui heidän sylissään heidän sängyissään, kuunteli vanhat tarinat, oudot ääntelyt tai pelkkää syvää hiljaisuutta. Moni toivoi Kaskon jäävän, siihen vierelle, olemaan läsnä. Kasko ei häslännyt, ei epäillyt mitään, oli vaan sitä mitä se parhaimmillaan on. Kulki vapaana ja totteli jokaista kuiskausta. Oli itsevarma, kärsivällinen, iloinen, rauhallinen. Siis kaikkea mitä koiran tarvii olla tuollaisessa paikassa. Olin todella ylpeä ja onnellinen, kun me voitiin piristää niin monia. Kaskoa muisteltiin osastolla vielä eilenkin!

Eilen lauantaina käytiin koirien kanssa raveissa Äimärautiolla. Resko ei osannut rauhoittua, joten se joutui jonkin ajan kuluttua takaisin autoon kun mulla meni hermot yrittäessäni samalla kuvata hevosia ja pitää Reskoa käskyn alla.. Se ei vaan kertakaikkiaan tolkkuunnu hevosten lähellä, harmi. Vaatisi paljon enemmän treeniä. Kasko sen sijaan (joka ei koskaan ole raveissa käynytkään, toisin kuin Resko) käyttäytyi kuin me harrastettais joka viikonloppu vähän raveja! Se ei äännellyt, häslännyt, eikä pelännyt. Se vaan oli. Omassa Kasko-kuplassaan. Katseli heppoja kiinnostuneena, mutta ei väistänyt senttiäkään kun aidan toiselta puolelta metrin päästä ravasi täysillä hepat ohi. Siis mistä mie oon saanut näin helpon ja fiksun koiran?

No kehuttakoon Reskoakin sen verran, että toissailtaisella pyörälenkillä se ohitti 2 dobermannia niskakarvankaan nousematta. Melkoinen saavutus Rekulta, se on kyllä kovasti järkeentynyt kuluneen vuoden aikana, menee koko ajan vaan parempaan suuntaan. Huippu Rekku!

maanantai 8. toukokuuta 2017

Muutama punkki!

Eilen se tapahtui; punkit tulivat. Irroiteltiin niitä illan aikana yhteensä 15 kappaletta snautsereiden naamoista. Hyi helkatti! Meni lakanatkin vaihtoon, koiraportti makkarin oveen, koirat kylppäriin yöksi ja viestiä vanhemman koiran ell-kasvattajalle, että saataisko taas Bravectot. Palvelu on nopeaa; jo tänään työharjoittelusta päästyäni kävin apteekin kautta kotimatkalle. 120€. Mutta kyllä opiskelijalla on aina rahaa koirien hyvinvointiin. :-D

Onneksi posti toi jotakin mukavaa, tässäpä kesän uusi lempparivaate Reskon kanssa treenatessa! Waldogsilta sai tilattua myös omalla designilla, piti väkerrellä Reskon poseerauskuvasta kuva etupuolelle kun mitkään valmiskuvat eivät näytä koukkuhäntäiseltä ja isokorvaiselta Rekulta. Takapuolelta voivat kaikki sitten lukea Reskon nimen, kun poistumme paikalta voittajina. Seuraavasta palkasta tilaan sitten samanlaisen, mutta jossa lukee selässä #teamResko #teamKasko xD

 

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Nyt meni uskottavuus...


Nimittäin meidän tämänpäiväiseltä tuomariltamme (meille tuli tuomarinvaihdos loppumetreillä). Olin äimistynyt tullessani pois kehästä arvostelulapun kanssa, joka alkoi "Koon ylärajoilla.." ja päättyi "...kaipaa rodunomaista jaloutta". Tuomari Maret Kärdi mittasi Kaskon ihan mitan kanssa ja tokaisi, että "eipä aleta senttejä halkomaan, koon ylärajoilla". Minulle jäi epäselväksi, että paljonko hän sai mitattua. Kasko on siis useaan otteeseen mitattu 33 - 33,5 cm korkeaksi, mikä tarkoittaa sen olevan erikoisen pieni käppänäuros, aina porukan pienin. Kasko sai siis elämänsä ensimmäisen H:n ("HYVÄ annetaan koiralle, joka on rodulleen tyypillinen, mutta sillä on selkeitä virheitä.") tänään Kiuruveden ryhmänäyttelystä. Kaskon selkeät virheet olivat Maret Kärdin mukaan liian suuri koko, tasapaksu lyhyt epäjalo kaula ja väärä tyyppi (ei tarpeeksi jalo). Tuon jaloudenkin vielä sulatan, koska kyseessä on tuomarin mielipide ja tuomari päättää, mutta "KOON YLÄRAJOILLA OLEVA"? Kyseessä on 33cm korkea, pieni käppänäuros. Kaikki muut paikalla olleet urokset olivat Kaskoa huomattavasti suurempia, niin että sen näki paljaalla silmällä. Arvelin ennen kehään menoa, että tältä tuomarilta tulee sanomista Kaskon ahtaista alaetuhampaista ja sen poskista ja koristekarvojen niukkuudesta, mutta sellaisia ominaisuuksia Kärdi ei Kaskosta löytänyt. Koko oli liian suuri ja jalous puuttui. Olen äimistynyt. :D

Onneksi olen koiraharrastuksenkin myötä kasvanut ihmisenä niin, ettei tällainen harmita pidempään. Varsinkaan, jos arvostelu alkaa noilla sanoilla - kaikki, jotka ovat Kaskon nähneet, ovat laittaneet merkille sen pienen koon ja tietävät miten pieni se on ja jos tuomari tekee mustasta valkoista niin sitten mie en kyllä kykene arvostamaan tuomarin mielipidettä niin minkään vertaa. Muistan miten itkin vuonna 2005, kun edesmennyt rakkaista rakkain Amorini sai näyttelyssä EHn. Itkin. Se oli katkera paikka 12-vuotiaalle Josefiinalle. Nyt minua nauratti, enkä voinut olla virnistämättä kun kehän reunalla odotelleet kaverit ottivat arvostelulomakkeen käsiinsä ja alkoivat sitä lukemaan. Kehottivat vielä minua menemään takaisin ja kysymään, onko tässä sattunut joku väärinkäsitys - mutta mikäpä minä olen tuomaria kyseenalaistamaan. Vitsailivatpa siitäkin, että jos tuomari vahingossa mittasi Kaskon päälaelta?

Se siitä. Minua jäi harmittamaan H, jota Kasko ei minun mielestäni ansainnut, ja menetetyt rahat (olisimpa vain ottanut rahat takaisin kun tuomarimme vaihtui, kaikki facebook-kaverini pitivät minua hulluna kun vien koiraa Kärdille ja maksan siitä) ja aamu-unet. Meillä alkoi opiskeluiden puolesta harjoittelu maanantaina ja olen herännyt aamuvuorojen takia aina vähän viiden jälkeen (enkä ole yhtään aamuvirkku) ja olisin voinut ihan hyvin nukkua tänään edes vähän pidempään. Mutta olin jo ennen kuutta taas ylhäällä ja pakkaamassa autoa. Näyttelypaikalle ei sentään tarvinut jäädä ryppikehiä odottelemaan, vaan päästiin äkkiä kotiin ja perinteitä kunnioittaaksemme pysähdyimme vielä matkan varrella Hesellä syömään juustohampparit (minä hampparin, Kake oman hampparinsa pihvin). Meni syteen taikka saveen, Kasko oli pihvinsä ansainnut ja otti kyllä kaiken ilon irti saamastaan palvelusta. Me söimme ulkona terassilla ja Kaskolle tuotiin hamppari pöytään, sen istuessa omalla penkillään odottamassa, auringon lämmittäessä sen mustaa turkkia oikein kunnolla. #Kaskonvaltakunnassakaikkihyvin

Käytettiin poikaystäväni kanssa koiria pelloilla riehumassa iltapäivällä ja epäjalo ja isokokoinen Kaskelottini pyöri niin antaumuksella likaisessa pellossa, ettei puhtaasta tuoksusta ole enää häivähdystäkään jäljellä. Ihana pieni Kakkis, alla kuvia: