tiistai 12. elokuuta 2014

Don't practice until you get it right. Practice until you can't get it wrong.

Reskosta koulitaan kaupunkilaiskoiraa.
Qstockin aikaan käytiin kaupungilla kiertelemässä ja istuskelemassa, eikä snautseri välittänyt mistään muusta kuin tyhjistä tölkeistä (koska tölkit on ihania! t. Resko). Ihmismassat ja meteli unohtui kun Reppuli kierähti vatsa kohti taivasta ja kölli muiden rapsuteltavana. Kulkiessa sen korvista näkee joskus että nyt ei oo kivvaa, mutta vaikka korvat kääntyy vähän nyrpeään asentoon niin häntä pysyy ylhäällä ja askeltaminen jatkuu yhtä reippaana kuin muulloinkin. Oulussa oli jokin Jalometalli-tapahtuma viimeviikonloppuna ja käveltiin alueen ohi iltalenkillä ja Resko otti senkin tosi lunkisti. Välikuolemaa tekevä setä vaan piti haukkua pystyyn, kun se suunnilleen makasi polvillaan pää käsiensä välissä yökkimässä ja myös puskassa kuseskelevat ihmiset oli raivostuttavia. Niille piti haukkua karvat pystyssä ja mielellään ois vielä käyty uhittelemassa ihan iholla. Yhtenä päivänä pihalla kävellessämme auto ajoi vierestä ohi ja liiskasi pillimehupurkin - kuului hyytävän kova POKS ja itse hätkähdin että mitä ihmettä, mutta koirat ei ees päitään kääntänyt. Hississä kulkeminen menee rutiinilla: koirat kävelee hissin perälle ja istuu sinne odottamaan poistumista, myös rapussa on ohitettu ihmisiä ilman että kenenkään lahkeeseen on jäänyt roikkumaan pieni snautseri. Ihan positiivista.

Ne puskista hyppivät ihmiset, liian läheltä ohitettavat koirat ja vinkuvat ihmislapset saa snautserin pään pyörälle. "Ai että pitäs kuunnella mitä asiaa omistajalla on? Sori nyt ei kerkee." Käydään siis ns. väsytystaistelua muu maailma vs. nakit ja lelut - ihan viimepäivinä on otettu harppauksia eteenpäin niin että koira voi kulkea hihna löysänä rennosti käveleskellen edessäni vaikka ohi menee porukkaa. Resko on varsin kehityskelpoinen yksilö - ongelmakäytös omistajan laiskuutta tai kädettömyyttä.


Käytiin eilen snautserikaveri Mantan kanssa metsäilemässä, parrakkaat revitteli menemään sielunsa kyllyydestä ja pyörittelivät toisiaan varvikoissa. Resko tietysti bongasi sen ainoan ojankin sieltä metsästä ja kävi siellä loikoilemassa. Ei ois tullut Mantalla mieleenkään..


Viimeyönä pikapissatuksella todettiin myös että täällä asuu siili. Amorin mielestä se ois pitänyt tappaa ainakin sata kertaa ja varmuuden vuoks vielä kerta kiellon päälle, Resko vain pompahteli viereisten kivien päälle ja juoksi puskaan ja kuikuili sieltä pientä piikkipalloa. Ei jääty ottamaan selvää, että oliko se jokin Reskon keksimä riitti lämmittelyksi siilin tapolle vai mikä. Sinne se pieni otus kömpi korkeaan ruohikkoon ja me mentiin nukkumaan. Ylläolevassa kuvassa Amor katsoo minua tympääntyneenä kun kielsin kokeilemasta äkkiäkö siili ois hengetön ja Resko vahtaa vielä siihen puskaan jonne Siili mönki matkaa jatkettuaan. (Se ihan oikeasti alkaa jo näyttää snautserilta!)

torstai 7. elokuuta 2014

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Sinä olet minun alkuilta, loppupäivä, yöni kiireinen

Pysähdyin toissapäivänä ottamaan kuvaa puusta, joka oli jo pudottanut lehtensä. Syksy. Se on taas nurkan takana, ihan parin hetken päässä. Illat hämärtyy ja yölenkillä käydessä sai jo pistää hupparin päälle. Kohta ripustellaan heijastimia.
 
 

Kesätyöt loppui hyvissä tunnelmissa ja satunnaisia työvuorojakin lupailtiin samasta paikasta. En kuitenkaan enää asu siinä kaupungissa. Koulu jatkuu keskiviikkona vaikka monia asia on kevään jälkeen muuttunut. Jännittää aika paljon, mutta onneksi melkein vaan hyvällä tavalla. 47m2 muuttui 55 neliöön ja postiluukkuun pitäis laittaa kaksi sukunimeä yhden sijaan - iiks miten jännää. Toivottavasti kaikki palaset loksahtelis paikoilleen ja arki lähtis sujumaan yhtä kaksjalkasta suuremmalla porukalla niin hyvin kuin toivon sen sujuvan. Ainakaan koiria ei haittaa, että niiden lemppari-ihmiskaveri asuu saman katon alla. Ja yksinolot sujuu - äänitteistä kuuluu vain radion tasainen paapatus taustalla.

Otin viimisistä viikoista "pikkukaupungissa" kaiken irti mahdollisuuksien mukaan. Käytiin melkein päivittäin hiekkakuopilla ja uimassa ja metsissä, kun oli vielä autokin käytössä. Tuntuupa luksukselta nyt. Kolmannen kerroksen sijaan me tarkkaillaan maailmaa nyt viidennestä, mutta täälläpä on hissikin! Hihii. Ja Resko kun niin tottuneesti on aina menossa portaisiin. Mukavuudenhalu on voittanut, kylläpä niissä rapuissa tulikin rampattua - varsinkin tammikuun paukkupakkasilla pikkuruinen snautserinpentu kainalossa.

Oulu vaikuttaa hyvältä. Paljon on totuttelemista niin pojilla kuin mullakin, mutta eiköhän me totuta. Ihminen on sopeutuvainen ja niin on snautserikin. Vaikka jotkin huvitukset karsiutui asuinpaikan muutoksen myötä pois, saatiin me aika paljon tilallekin. Kaikessa on puolensa, kuten sanottua. :-)

 
[Resko sai passin ennen muuttoa, halusin välttämättä hakea sen meidän "omalta" eläinlääkäriltä..]

Uudet lenkkarit on hyvin sisäänajettu uusia lenkkireittejä etsiskellessä. Huomaamatta kuluu tunti jos toinenkin katuja talsien ja tuskin maltan odottaa että Resko Reipas pääsee rellestämään uuden "melkein naapurinsa" Torsti-basenjin kanssa! Samalla kenties lisääntyy myös minun ja Torsteenin omistajan Jonnan yhteisten juoruiluhetkien määrä, jihuu. Amor oli jotain 6-vuotias kun ruvettiin Jonnan kanssa haaveilemaan samassa kaupungissa asumisesta. Ennen meitä erotti noin 550 kilometriä, nyt vain parinkymmenen minuutin kävelymatka. Vaikeaa vielä aatella koko asiaa; muuttoa, koulua ja sitä etten enää elä vain kahden koirani kanssa. Aika mahtavaa silti. Jee!

Ja MUUTEN! Melkein unohtui se tärkein: Resko pyysi tänään ensimmäistä kertaa ihan selvästi itse ulos. Kypsässä 8 kuukauden iässä.. Kävi luonani, meni eteiseen ja sanoi että "piippiip" ja istui ulko-oven eteen. Voitonriemuinen tunne.

 
[Torsti ja Resko noutaa keppiä järvestä yhdessä, ihanat pojat! Ja viimeisessä kuvassa Resko ja terrierikaverinsa muuttopäivän aamuna vielä kerran hiekkakuoppien viereisillä peltoteillä hurjastelemassa.]