sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Kajaani KV 09.01.2016

 
 

Aamulla nukuttiin melkein pommiin, kun noustiin sängystä vasta kuuden jälkeen - aiemmin suunnitellun klo 05.40 sijaan.. Onneksi oli laukut pakattuna ja eväät tehtynä, jalkakarvat vaan jäivät puunaamatta aamulla. Itse nukuin vielä autossa kun kepo ajeli pimeillä teillä kohti Kajaania. Paikalla oltiin hyvissä ajoin ja kerkesin kyllä touhuta Kaskon kanssa ennen kehää. Yksi ongelma ilmeni: Kake inhoaa pissaa, kakkaa, ym. ällötyksiä. Ja niitähän kyllä oli hallissa. Pissaa ainakin. Näin ennen meidän vuoroamme, kun toisen rotuiset urokset merkkailivat kehään. Ja mitä tekee Kaskelotti pissojen äärellä? Lyö jarrut päälle, nousee takajaloilleen, koittaa levitoida pois ällötyksen likeltä.. Ou jee.

No, apinapinsereiden jälkeen me mentiin kehään ensimmäisinä. Taidettiin samalla olla tämän kasvattajatuomarin ensimmäinen Suomessa tuomaroima käppänä - en onneksi osannut itse jännittää, mutta kuuntelin kehän laidalla muiden käppänistien jännityksiä ja hermostuksia. Meillä ei onneks ollut paineita, koska Kake on minun mielessäni jotain muuta kuin näyttelykoira, ja Kake on vielä ihan pieni pentu.

Kasko esiintyi hienosti. Jos nyt vielä korostan sitä, ettei me olla treenattu mitenkään (ei mätsäreitä, ei näyttelytreenejä, ei hallissa käymisiä..), niin joku saa käsityksen siitä miten hattu kourassa ja mieli nöyränä kehään mentiin. Ostin näyttelyluettelonkin ja katsoin että Kaken lisäksi paikalla on 3 mustaa urosta: kaikki jonkin sortin multivalioita. Yksi uros ei tullut kehään, mutta kilpailua oli siis silti! Heti pöydällä tuomari mittasi Kaskon ja ihasteli sen erinomaista pientä kokoa. Sitten rotutyyppiä, turkkia ja ilmettä. Minua jännitti.

Me tultiin ulos kehästä ERIn ja SAn kera. Mentiin muualle odottelemaan toista kehäkäyntiä, tällä välin valiokoirat olivat kehässä.

Kun me palatiin kehään, sain serti-ruusukkeen käteeni ja mykistyin onnesta. Minun pieni paskelottini? Oikeasti? Juoksin ulos kehästä koira kainalossani, ja kuulin kun meitä huudettiin takaisin kehään - "Josefiina ja Kasko! Takas kehään!". Kävelin takaisin ja sanoin että "Sori, arvostelu jäi ottamatta", ilmoille kajahti että junioriluokan uros on myös rotunsa paras. Rotunsa paras? Kasko? Kasko 9 kuukautta ja kolme päivää? Juu-u. Meni hetkinen keräillä itseään ja käsitellä kuulemansa. Serti kasvattajatuomarilta ja koira vielä omin kätösin alusta loppuun trimmattu. Vau!
"Erinomaista rotutyyppiä oleva nuori uros. Erinomainen koko. Kaunis pää ja ilme. Poskia toivoisin vähemmän. Aavistuksen ylös kiinnittyneet kevyehköt korvat. Erinomainen runko ja mittasuhteet. Etuosa voisi olla paremmin kulmautunut. Riittävä rungon syvyys, etuosan pitää kehittyä. Hyvä tiivis runko. Hyvin kulmautunut takaosa. Hieno häntä. Reisi voisi olla leveämpi. Takatyöntö saisi olla sivuliikkeessä voimakkaampi ja etuosan tulee tiivistyä. Ikäisekseen erinomainen karvanlaatu ja väri. Itsevarma luonne." JUN, ERI, SA, JUK1, PU1, SERT, ROP (tuomari Päivi Takkinen)

Tänään käytiin sunnuntain kunniaksi valoisaan aikaan Oulunsalon hiekkakuopilla juoksuttamassa koiria, kun pakkanenkin oli hellittänyt ja mittari näytti -13C astetta. Resko ja Kasko vetivät aivan mahdotonta hepulirinkiä pitkin maita ja mantuja ja Reskon ilme oli niin onnellinen. Jos eilinen näyttelymenestys olikin huikeeta ja mahtavaa, niin vielä hienompi tunne on nähdä Resko ja Kasko niin onnellisina ja tyytyväisinä. Minun silmissäni koiranäyttelyt ovat enemmän omistajan hömpötyksiä ja harrastus siinä missä valokuvaaminen tai kirjojen lukeminenkin. Hiekkakuopilla pää viidentenä jalkana säntäily on Reskon elämän top5:ssä, siitä ei ole epäilystäkään. Ja nauttiihan siellä omistajakin :)

7 kommenttia:

Kiitos kun jätät kommentin!