The bond with a true dog is as lasting as the ties of this earth will ever be.

Aina silloin tällöin joku kehtaa sanoa "Piristyisit, sehän on vain koira" tai "Tuo on aika paljon rahaa vain koiraan." Näin sanovat eivät ymmärrä kuljettua matkaa, kulutettua aikaa, eivätkä kuluja, jotka liittyvät "vain koiraan". Jotkut hienoimmista hetkistäni liittyvät vain koiraan. Monia tunteja on kulunut ja toisinaan ainoa kumppanini on ollut vain koira, mutta kertaakaan en tuntenut itseäni sen takia vähäisemmäksi.

Jotkin surullisimmista hetkistäni ovat johtuneet vain koirasta, ja noina pimeyden päivinä, vain koiran lempeä kosketus antoi minulle lohtua ja syyn voittaa tuo päivä. Jos sinäkin ajattelet, että sehän on vain koira, ymmärrät varmasti myös sanonnat kuten "vain ystävä", "vain auringonnousu" tai "vain lupaus".

Vain koiran vuoksi nousen aikaisin aamulla, teen pitkiä lenkkejä ja katson odotuksella tulevaisuuteen. Joten minulle ja kaltaisilleni vain koiran omistaville ihmisille, se ei ole vain koira, vaan tulevaisuuden toiveiden ja unelmien ruumiillistuma, menneisyyden rakkaimmat muistot ja puhdas riemu tässä hetkessä, juuri nyt.

"Vain koira" tuo minusta esiin sen mikä on hyvää ja ohjaa ajatukseni pois itsestäni ja päivän huolista. Seuraavan kerran kun kuulet sanonnan "vain koira", hymyile - koska he eivät vain ymmärrä.

Teksti facebookista (vähän muokattuna) ja kuvat viime vuoden marraskuulta. 

Yli 1000 kilometriä viikonlopussa

Me käytiin viikko sitten Joensuussa, mentiin torstaina junalla Ouluun ja perjantaina bussilla Joensuuhun. Jokunen tunti tuli taas viikonlopun aikana vietettyä julkisissa, mutta (kuten aiemminkin sanottua..) se oli jokaisen tunnin arvonen reissu! Olin varautunut Jonnan kissanpentuun kuonokopan kera - oletus kun oli että Ampu mielumin leikkii kissalla, kuin kissan kanssa. Ja kuinka sitten kävikään? No, multikiller Amor ystävystyi Lennart -kissan kanssa nopeasti ja pojat rallasi viikonlopun edestakaisin pitkin seiniä..

Taavi ja Eppukin nähtiin pitkästä aikaa, eli oikeastaan meillä oli ruoka-aikoihin neljän pojan lauma odottamassa annostaan. Onneksi aika sopuisa lauma. Viikonloppu oli ihan huippu, harmi vain että aika loppui kesken. Kiitos Jonna ihan parhaista päivistä! :-) Toivottavasti nähdään taas pian.

(Täytyy mainita, että Amorin kympin arvonen käyttäytyminen keräsi kehuja bussiasemien henkilökunnalta, bussikuskeilta (yksi kuski tuli tauolla vielä erikseen rapsuttamaan Amoria, kun epäili ettei herraparta ollut saanut tarpeeksi rapsutuksia reissun aikana:-D) ja kanssamatkustajilta. Joku bussiasemalla hengaillut mieskin yritti alkaa kertomaan snautsereiden parhaudesta ja oikean ruokinnan tärkeydestä kasvuiässä, kunnes hiljeni pullonsa seurassa. Amor on huippu reissukoira!)

(mustavalkoisen kuvan otti Jonna, vaikka vesileima muuta väittääkin..)
Ja joulukuu on ihan nurkan takana, mitäääh! :O 

Säikäytti..

Tulin tänään Amorin kans bussilla Torniosta kotiin ja kun jäätiin pysäkille kylällä, niin kaks rotikkaa odotti meitä sielä kävelytiellä.. kaks rotikkaa, ala-astelaisen tytön kanssa. Ne oli vielä keskenkasvusia (siis normaalin korkusia, mutta jalkavia) ja yhden hihnan päässä, hihnanjakajalla talutuksessa. Mie peitin Amorin silmät heti kun tultiin ulos bussista, ettei se huutais ja provosois nuoria rottweilereita yhtään enempää. Ei jäänyt epäselväksi, että kumpi vei kumpaa, kun tyttö alkoi vyöryä laumansa kanssa meitä kohti.
Pidin Amoria korkealla sylissä, puristin sitä itseäni vasten ja yritin ehtiä pois alta. Ikävä kyllä nuoret rotikat oli päättäneet tulla tarkastuskäynnille, toinen koirista hyppi ja rähisi ja yritti tarttua Amoria takajalasta. Varmaan ensimmäistä (ja toivottavasti viimistä) kertaa mulla pelotti olla tämmösessä tilanteessa, yleensä toinen osapuoli on saanut koiransa hallittua vaikka olis rähinää ollutkin. Peruutin poispäin, Amor sylissä ja vieraat koirat meitä vasten hyppien. Karjuin monta kertaa, että älä päästä niitä koiria, lopulta kirosanojen saattelemana huusin että älä oikeasti päästä niitä! Tyttöä ensin huvitti, mutta lopulta se ponnisteli naama punasena pitääkseen koirat sen aikaa paikallaan että päästäis Amorin kanssa pois tilanteesta.

Että ärsytti, moni asia! Kuka päästää tuommosen lauman kävelylle, kun koirat ei selvästikään ollut hallinnassa. Mistä mie olisin saanut apua jos joku näistä olis napannu minua kädestä tai Amoria jalasta. Onneksi päästiin ehjin nahoin kotiin, toivon vaan ettei törmätä tähän kolmikkoon enää koskaan! Harmi vaan ettei tämä paikka ei ole kovin iso ja samat koirat ja ihmiset täälä vain pyörii :@ ja mistähän saa alkunsa nää jutut tappajakoirista? Mm-m.

Ikävää etten usein päivittele ja sitten marraskuu alkaa tällasella jutulla. Ilonen puoli jutussa oli Amorin hienoin käytös bussissa ja bussiasemalla. Maailman fiksuin herraparta. ♥

Lokakuun loppu kuvin

Marraskuun puolelle käännytty, kesäajasta poistuttu, kylkikarvat tiputettu. Nyt ootellaan vaan lumen tuloa ja myös marraskuun kolmatta viikonloppua! :) Kiitos viime viikonloppuisesta lenkkiseurasta Nathalie ja Tenho, Amorkin tais alkuällötyksen jälkeen tykätä rotuisestaan pikkuveljestä. Toivottavasti seuraavalla sää suosis meitä paremmin!

Tunnustuksia

Kiitos kaikille, joilta tuli tällainen haaste :)! Mie en ala haastamaan muita kuin Jonnan ja pojat, koska minusta tuntuu että melkein kaikki on ehtineet tämän jo tehdä. Meillä on ollu hiljasta, koska syysloma vietettiin Ruotsissa ja yritin tehdä muutakin kuin oleskella tietokoneen laatuseurassa..

1. Höpöttelen Amorille kotona/lenkillä/jne kaikenlaista. Ei riitä sormet laskemaan noloja tilanteita, joita olen itselleni jutuillani aiheuttanut :D Saatetaan käydä läpi minun lukiojuttuja tai arvailla ohi ajavien autojen värejä. "Siirry nyt rakas Mänkki siitä, tajuaksie ollenkaan miten mie saan kuulla siitä ko tyynyliinoissaki on sinun karvoja.." Olen lakannut odottamasta sitä päivää, että Amor vastaisi.

2. Tämän blogin kirjottelu oli alunperin semmosta vain itselle juttelua, Amorina kirjoteltuja 12-vuotiaan sepustuksia (joita on hyvä lukea jälkeenpäin..eh eh). Tää on semmonen päiväkirjan korvaaja Amorin kans eletyistä ajoista, ja vaikka en nyt tiedäkkään mikä on tilanne parin vuoden päästä, niin voin mennä taaksepäin ajassa blogijuttuja lukien. Paljon on muuttunu.

3. Usein tulee epätoivon hetkiä koko homman kanssa, kun selailen blogeja joissa on laadukkaita kuvia ja hauskoja juttuja, persoonallinen ulkoasu ja niin edelleen. Silloin haluttaisi iskeä koko kurja blogi salasanan taakse häpeämään keskinkertaista sisältöään. Toisaalta välillä nolostelen muutenkin tämän olemassaoloa, en mielellään selittele tästä kenellekkään ja tavallaan hirvittää ajatella että joku kaveri tai tuttukin on tätä varmaan joskus päätynyt lukemaan. Ristiriitaista - toisaalta harmittaa ellei täällä ketään käy, toisaalta en halua tänne kaikkia. Pienen paikkakunnan etuna osaan myös odottaa pilkkaavia kommentteja blogin kirjoittamisesta koiralle (haloo, täältä puuttuu kokonaan ne päivän asu- ja ruokakuvat jne.. ihan väärä kategoria). Yritän suhtautua tähän kuitenkin järkevästi - tämä on vaan kirjottelua ja kuvia. Kaikkia ei voi miellyttää.

4. Herraparta nukkuu pää tyynyllä. Ellei sille ole omaa tyynyä, herään mie joko ilman tyynyä tai tassuhiki nenässä haisten kun käppänä on päättänyt röyhkeästi ottaa oman tilansa. Jos se joskus nyt ärsyttääkin, niin tiedän että tulee päivä kun antaisin mitä vain saadakseni ne tassut ja kuonon siihen tyynylle vielä kerran.. "Vain parasta Herraparralle"

5. Jo Amorin ollessa viisivuotias aloin ahistua sen ikääntymisestä. Mietin onko puolet yhteisestä ajasta kulutettu, montako aamua on jäljellä. Kuvia ottaessani toivoin ettei mikään niistä jäisi viimeiseksi ja nypin siltä suunnilleen pinseteillä kaikki valkoiset pistokarvat pois.. Nykyään harrastan tätä hermoilua harvemmin, pitää vaan olla kiitollinen siitä mitä nyt on ja yrittää ottaa mallia Amorista. Koira on opettanut paljon kärsivällisyydestä ja hetkessä elämisestä - ja mie jos joku (ikipessimisti) tarvin semmosia ajatuksia.

6. Amorin ainoa vika (ainakin äitini mielestä) on sen merkkailu. Itseänikin tää ottaa päähän, pitää aina muistaa pakata mukaan pissavyö jos ollaan menossa kyläilemään. Välillä on hyviä aikoja, välillä ei. Ongelma tuntuu vahvasti olevan yhteydessä toisiin paikalla oleviin koiriin - kun ollaan Amorin kans kahdestaan kotona, ei Amor hiippaile haistelemassa nurkkia sillä silmällä. Kaikkea ollaan kokeiltu, mutta olen antanut periksi. Pitäkööt sitten vyötä kun sitä tarvitaan. Kuulemma Amorin isällä on sama ongelma  ja monilla muilla sukulaisilla ja rotukavereilla.

7. Alkaa pää lyömään tyhjää viimeistään tässä vaiheessa.. Amorilla on kai peruskoiraa enemmän varusteita. Pantoja löytyy jotain 30, remmejä melkein yhtä monia ja valjaitakin melkein kymmenet. Joku sanoisi varusteurheiluksi, mutta oon puolustellut itseäni sillä etten polta enkä juokse viikonloppusin juhlissa, ja minusta on ihanaa ostella hienoja juttuja. Minusta olisi myös ihanaa ostella objektiiveja ja muita härpäkkeitä, mutta rahallinen tilanne ei oikein anna periksi. Jos mulla joskus onkin rahaa, se vaihtuu vaarallisen äkkiä uuteen putkeen tai muuhun materiaan. Materialismionnellisuus.

8. Amorilla oli pentuna valkoisia karvoja tassunpohjissa ja rinnassa ja parrassa, nykyään vain pieni valkoinen viiru rinnassa. Kulmakarvoihin onkin sitten alkanut pukata valkoisia karvoja, tällä hetkellä vasemmalla puolella kasvaa kolme valkoista karvaa. Ja parta nyt ei ole koskaan musta ollutkaan, väri on vaihdellut ruskeasta hopeaan. Amor tosin ei olekaan tavallinen mustien käppänöiden pentu, vaan mustan ja pippurisuolan aikaansaannos.

No matter how little money and how few possessions you own, having a dog makes you rich

Amorilla on uudet toppatossut talven pakkasia varten! Lähiaikoina posti tuo meille toivottavasti myös mustan ToppaPompan, joka sopii tossuihin hienosti (tässä ei ole kysytty Amorin mielipidettä asiaan).

Ajattelin laittaa Näkkäristäki pitkästä aikaa kuvan tänne, pikkuneiti on viime aikoina opetellut uusia temppuja! Mäkärän temppuvarasto kolisee oikeasti tyhjyyttään, se osaa juuri ja juuri istua, pysyä paikoillaan ja tulla luokse. Ja haukkua väärissä paikoissa väärään aikaan ja satunnaisesti myös mennä maaten :). Mie olen opettanut itsensä kiertämisen, vilkuttamisen ja esineisiin koskemisen kuonolla. Nyt on harjottelussa esineen kiertäminen ja pupuna istuminen..

Kolme tuntia

Kävin Amorin ja Mäkärän kanssa kolmen tunnin lenkillä - metsässä, pelloilla ja missä lie. Umpikujia, kohtisuoria sammalen peittämiä rinteitä metsässä ja niitä ylös ja alas jyräävä käppänä. Mäkkis tarvi välillä apua ojien ylityksissä ja korkeissa risukoissa, sai sitten vaan nauttia näkymistä minun sylistä käsin. Suunnittelin jo Amorille sopivaa satulaa, jotain turistimallia jossa Mäkärän olis helppo istua. Herraparta kuitenkin etenee erittäin sujuvasti maastossa kuin maastossa.

Alla muutama kuva ja linkki loppuihin. Ihan huippu reissu, kotiin tullessani mulla oli mukana tyytyväiset koirat (joista isompi tosin hepuloi vielä lelujen kanssa ja oli valmis ko partiopoika uuteen reissuun) ja porukan väsynein olin epäilemättä mie.

Innostunut malli..

Netistä löytyvien ohjeiden avulla innostuin kokeilemaan ylä-asteen pakollisten käsityötuntien aikana hankkimiani taitoja. Inhosin muuten mitään tällaisia käsitöitä silloin, olisin mieluummin mennyt tekemään niitä linnunpönttöjä ja ovikelloja kuin pojat. Mutta ehkä jotain oli jäänyt mieleen, ompelukoneen käyttö sujui ongelmitta ja sain kuvionauhankin aika hyvin suoraan. Sen pidemmittä höpinöittä totean vaan, että tämä on aika huono harrastus - ihan kuin Amorin lähemmäs kolmenkymmenen pannan varasto ei jo riittäisi.. no, seuraavasta tulee joka tapauksessa toivottavasti jo hienompi! :D

Amorin mielestäkin uudet pannat on hauskoja, ilmeet varmaan kertoo kaiken. Karvan pituudesta voisi myös päätellä jotain, mulla saattaa kohta olla täällä puolikalju käppänä.

Herraparran pesupäivä

ennen ja jälkeen

Kuulumattomuuksia

Kuulumisia? No - vuosittainen korvienputsaus-operaatio suoritettu kaikille kolmelle (siis Amorille, Mäksylle ja vierailevalle Aapelille), varvaskarvoja vähennelty, ikäviä kuulumisia kasvattajalta ja epämieluisa yllätys sängyssä koeviikon ensimmäisenä aamuna.

Amorin Glenda♥-sisko on kuollut. Mulla on vielä tallessa G:n varaserti-ruusuke, jonka kasvattaja antoi mulle näyttelyissä 2005 muistoksi, koska eihän me Amorin kanssa moisia ikinä saatu. En tiedä Amorin muista sisaruksista, pentujahan oli neljä ja Amorin ainoa veli haettiin samana päivänä uuteen kotiin kuin me haettiin Amor. Kyseinen kääppä on vaihtanut kotiakin, jos en ihan väärin ole ymmärtänyt. Toisesta siskosta en tiedä muuta kuin sen mitä voi lukea SKKn rekisteristä.. Plaah :/

Ja aamulla sängyssäni oli ilmeisesti veriset pissat, veikkaan Mäkärää. Ei hitto voi olla ettei tämä ell-kierre katkea koskaan! Onneksi sentään Amor voi hyvin, suu on tosi hyvän näkönen ja hampaat kimaltaa vieläkin poikkeuksellisen valkeina. Tassussa on muistona enää lyhytkarvaisempi kohta.

(Ja jos jollakin on tietoa että miten saan tämän uuden ja kivan kuvatsydeemin pois blogista niin olisin äärettömän iloinen! Että ärsyttää kun joku blogspot keksii kehittää tällaisen tavan kuvien katseluun.)

‎"Happiness is the art of never holding in your mind the memory of any unpleasant thing that has passed."

En tiedä mitään iloisempaa, kuin Amor toivottamassa minut tervetulleeksi kotiin koulupäivän jälkeen. Otin tikit pois jo maanantaina, ei olleet sulaneet kyllä yhtään. Alempi tikki meinasi olla kovasti kiinni sieltä sisäpuolelta, mutta lähti pois kun uhkasin kirota koko tassun ellei tikki irrottaisi otettaan hetipaikalla! Amorilla vähän silmät pyörähteli (onneksi vain ne) kun se makasi aloillaan koko operaation ajan. Paras Ampu ♥. Ja ihana syksy!

Onnistunut viikonloppu Ylläksellä

Me oltiin viikonloppu Ylläksellä mökillä, siellä oli jo ruska alkanut (ei tosin kuvista näy) ja haisikin ihan syksy. Me vain pyörittiin vähän metsässä ja pururadoilla, Amorilla olis riittänyt virtaa vaikka kuinka. Mustikkamättäältä toiselle edetessämme huomasin, ettei mulle hitaana löytäjänä jää montakaan marjaa suuhun laitettavaksi - Amor eteni nenä maassa ja kieli lipoen marjapaikalta toiselle. :D Ihana pieni marjamies, puolukat ja mustikat kelpasi, seisova pöytä Amorin makuun. Porojakin nähtiin, niitä onneksi vain auton ikkunan läpi (ja siis ihan hengissä siellä ojanpientareilla).

Sinun kanssasi on minun maailmani valmis

Amor voi erittäin hyvin, suu on parantunut (vain pieni painauma otettujen ylähampaiden kohdalla muistuttaa) ja tassu on kunnossa. Otin siteen pois tassusta jo reilu viikko sitten, kauluria pidin sillä torstain ja perjantain koulupäivien ajan. Sen jälkeen tötteröä ei ole käytetty - eikä olisi tarvinut varmaan silloinkaan, mutta pelasin mielumin varman päälle. Amor on antanut tikkien olla, ei ole yrittänytkään jyrsiä tai raapia tai mitään. Pari kertaa nuolaissut ulkoilun jälkeen, nyt ei tietenkään senkään vertaa. Ollaan revitelty pihalla ihan normaalisti ja leluja Amor alkoi kantamaan kasoihin (Amorin tapa kertoa että nyt on lelujen kirputushetki alkamassa) jo silloin perjantaina, kahden päivän kuluttua leikkauksesta. Tikeistä sanottiin, että mikäli ne ei ole kadonneet kahdessa viikossa niin otan sitten itse ne pois, mutta niiden pitäisi olla omatoimisesti katoavia.

Lääkärireissun jälkeiset yöt muuten nukuttiin Amorin kanssa patjalla, lattialla, peiton alla, herraparta kun paleli nukutuksen jäljiltä kovasti enkä halunnut jättää sitä yksin lattiatasolle koisimaan. Suuongelmat päättyi toivottavasti tähän, suu ainakin näyttää hyvältä, ei haise miltään ja koira on muutenkin normaali iloinen itsensä. En kadu lopputulosta. :) Suukuva on sitten viikon vanha, tuo kohta on parantunut paljon siistimmäksi ja tasaisemmaksi.